Yllättävä Goodiebox
24 maaliskuuta 2020
*Goodiebox saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä.*
Eikä pelkästään mun eka *Goodiebox*, vaan oikeastaan mun ihan eka kosmetiikkaboksi ylipäänsä ikinä! Olen aina vähän haaveillut jonkun kuukausittaisen kauneusboksin tilaamisesta, mutta haudannut haaveeni vakavan MIT-allergiani ja erityisen herkän ihoni vuoksi. En ole halunnut kokea pettymyksiä sopimattomien tuotteiden vuoksi, enkä toisaalta myöskään maksaa mistään turhasta. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus päästä kokeilemaan Goodieboxia ja tähän tartuinkin innolla. Ja hyvä, että tartuin, sillä yllätyin boksin sisällöstä ihan totaalisesti!
Sain kokeiltavakseni helmikuun boksin, jonka teemana oli Energize. Ihan ensimmäisenä rakastuin jo Goodieboksin laadukkaaseen ja kauniiseen pakkaukseen. Katseenkestävässä jämäkässä pahviboksissa on ulosvedettävä laatikko ja se sopii mainiosti jos jonkinlaiseen säilytykseen. Minulla tämä päätyi luomivärien säilytykseen, ja aika ihanahan tämä olisi vaikkapa myös lahjalaatikkona! Ehdottomasti lisäpointseja siis uudelleen hyödynnettävästä boksista, ja myös siitä, että pakkausmateriaaleja ei oltu suotta tuhlailtu. Kaunis vaaleanpunainen paperi suojasi hyvin tuotteita, ilman ylimääräisiä muoveja ja paperisilppuja.
Yllätyksekseni tämä boksi sisälsi viisi täysikokoista tuotetta! Olin varautunut aiemman mielikuvani perusteella siihen, että tuotteiden joukossa saattaisi olla testereitä ja muuta ylimääräistä sälää. Toinen yllätykseni oli se, että kaikki tuotemerkit olivat minulle entuudestaan tuntemattomia ja vaikuttivat tosi mielenkiintoisilta. Olin hyvin vaikuttunut jo heti boksi avatessani. Tässähän ihan oikeasti tulee rahalle vastinetta, nämä tuotteet olivat arvoltaan n.100€!
Boksi sisälsi seuraavat tuotteet:
Starskin Glowstar Foaming Peeling Puff - Tämä on ihoa kuoriva ja hoitava sieni, jota voi käyttää muutaman kerran. Odotan innolla tämän kokeilemista, en ole koskaan testannut mitään tälläista. Jännää päästä kokeilemaan!
Dr Botanicals Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping mask - Palauttava ja hoitava vegaaninen yönaamio. Olen käyttänyt tätä nyt kotosalla ihan päivisin, koska yönaamioksi tämä ei ole minulle riittävän kosteuttava, mutta nopeasti imeytyvänä menee hyvin päivänaamionakin.
Mudmasky Aftermask Vitamin Serum - Ihoa heleyttävä ja uudistava merileväseerumi! Luulin ensin että tämä on naamio, mutta tämä onkin seerumi. Vaikuttaa todella kiinnostavalta, sellainen tuote, johon en varmaan koskaan olisi tarttunut ilman tätä boksia. Avaan tämän pian, kunhan joku edellisistä seerumeista loppuu. Uskon, että tästä tulee suosikki, koska rakastan kaikkia seerumeita.
Naobay Protective Conditioner - Luonnonmukainen, suojaava ja ravitseva hoitoaine talvihiuksille. Olen suhtautunut vähän epäilevästi luonnonkosmetiikan hiustuotteisiin, koska oma hiukseni on hyvin kuiva ja käsitelty, mutta tämä tuote sai heti mielikuvaani muuttumaan. Käytän tätä naamion tapaan pitkällä vaikutusajalla saunassa, ja hiukseni ovat aivan ihanan pehmeät tämän jälkeen.
Essentials by Goodiebox Face mist - Puuvillasiemen- ja puuvillakukkauutetta sisältävä virkistävä kasvosuihke. Tälläistakaan tuotetta en ole koskaan kokeillut, ja nyt vasta ymmärsin kuinka paljon tätä tarvitsenkaan. Todella kuiva ihoni kaipaa jo päivän aikana lisäkosteutusta ja etenkin pitkään koneella istuessa on ihana tauolla suihkauttaa tätä kasvoille virkistykseksi!
En edes tiennyt, että Goodieboksilla on omiakin tuotteita! Tämä ihanan raikas, lähes tuoksuton Cotton Cloud Face Mist kipusi kyllä omaksi suosikikseni tämän boksin sisällöstä. Kiinnostaisi myös tietää, millaisia muita tuotteita sarjaan kuuluu :)
Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen tämän Goodieboksin laadukkaaseen ja kiinnostavaan sisältöön. Kaikki tuotteet osuivat kyllä minulle ihan suoraan maaliin, ja kaikki jäävät todellakin käyttöön itselleni, juuri siis sitä, mitä olen kauneusboksiltani toivonut! Tämän kokeilun jälkeen harkitsen Goodieboxin tilaamista ihan tosissani, tämä olisi ehdottomasti minun boksini.
Oletko sinä tilannut jotain kauneusboksia? Tai onko Goodiebox jo tuttu?
Boksin voit tilata itsellesi hintaan 24,95€/kk. (ei sitoutumisaikaa)
Lisää Goodieboxista pääset lukemaan *täältä*.
#yourselfishness
Goodiebox ei olekaan ihan mikä tahansa boksi, vaan sen agendana on itsensä etusijalle laittaminen ja onnellisuus. Näinä aikoina itsestä huolehtiminen onkin ihan erityisen tärkeää. <3
*Goodieboxin pääset tilaamaan täältä!*
Tsekkaa sivuilta myös upea tervetuliaislahjasi!
*Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty*
Heippa vaan mennyt vuosikymmen!
31 joulukuuta 2019
Ajatuksenani ei ensin ollut tehdä minkäänlaista summausta kuluneesta vuodesta, koska tuntuu ettei vuosi ole sisältänyt mitään muuta kuin opiskelua. Kun ryhdyin vilkuilemaan facebookista, onko edes koko vuosikymmenen aikana tapahtunut mitään mainittavaa, hämmästyinkin kuinka paljon ihmisen elämässä ehtiikään tapahtua kymmenen vuoden aikana!
Ihan vaan oman CV:nkin tutkailu kertoi, että menneen vuosikymmenen aikana olen suorittanut NELJÄ tutkintoa! NELJÄ! Olen suorittanut myyjän ja visualistin tutkinnot, kirjoittanut ylioppilaaksi ja viimeisimmäksi sain ulos kandidaatin paperit yliopistosta. Samaan aikaan olen ehtinyt työskennellä viidessä eri työpaikassa; niin optisen alan myyjänä, vaatemyyjä-visualistina kuin asuntomessutalojen esittelijänäkin. Viimeisen vuoden ajan olen lisäksi toiminut vapaaehtoisena freelance-kirjoittajana ja valokuvaajana IBD-lehdessä.
Päättyvän vuosikymmenen aikana ehdin myös palata lapsuuden harrastukseni baletin pariin ja tanssia useamman vuoden. Vielä aion tehdä comebackin tangon ääreen, kunhan kalenteri antaa taas myöden. 2012 aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Siitä alkoikin ihan uusi ajanjakso. Palasin rakkaan harrastukseni, kirjoittamisen pariin ja päädyinkin sitten toteuttamaan unelmaani ja matkaamaan kohti työtä kirjoittamisen parissa.
Pelkkää naminamia 2010-luku ei todellakaan ollut. Tuntuu aika karulta tajuta, että olen sairastanut lähes koko vuosikymmenen ajan kroonistunutta migreeniä. Vasta kulunut vuosi on uuden lääkkeen myötä alkanut tuoda helpotusta tilanteeseen ja toivottava on, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä. Yli 20 vuotta jatkunut suolistovaivani sai sekin diagnoosin, kun minulla vihdoin pari vuotta sitten todettiin Crohnin tauti ja aloin vihdoin saada hoitoa. Crohnin ja kuntoutuksen myötä elämääni tuli myös huikea porukka vertaistukiystäviä <3
Läpi vuosikymmenen on välillä on stressattu ja väännetty esseitä itkun kanssa viimeisenä iltana. Välillä reissattu Dubaihin rentoutumaan ja sitten kiidätetty reissulta suoraan sairaalaan. On nähty bändejä. Ystävien kanssa naurettu, tanssittu, itketty ja sitten taas naurettu. Juhlittu ja mökötetty. On päätetty. Luovutettu. Ikävöity. Rakastettu. Tunteita laidasta toiseen ja joskus vähän laidan ylikin.
2010-luku vei muutamia rakkaita ihmisiä, ja toi surua, mutta toi se elämääni vastapainoksi myös uusia ihmisiä, paljon rakkaita ihmisiä. Paitsi vertaisystävät, olen saanut monta ystävää blogin kautta, monta uutta työystävää ja monta monta muuta rakasta ystävää. On niin parasta kun vielä aikuisenakin voi löytää uusia ystäviä! Ihan tärkeintä on kuitenkin olleet oma sielunkumppani, elämäni suurin rakkaus sekä tietysti jo 6-vuotiaaksi ehtinyt maailman rakkain tätin pikkuinen. Luottoystävänä ja roolimallina toimiminen tälle pienelle herkälle tytölle on elämäni tärkein tehtävä <3
Kulunut vuosi toi ikämittariin uuden vuosikymmenen ja jonkunlaisen levollisuuden elämään. Rankkaa on ajoittain ollut, mutta toivon sen vaan kasvattavan mua ja opettavan jotain. Tässä ja nyt on hyvä. Hyvästelenkin päättyvän vuosikymmenen hymyssä suin. Kiitos kaikesta 2010-luku ja toivotaan uudesta vuosikymmenestä yhtä lempeää ja mukavaa. Kaikki järjestyy aina parhain päin, vaikka helpolla ei mitään saakaan.
Ihanaa uutta vuotta!
Ihanaa joulua!
24 joulukuuta 2019
Toivon kaikille ihanaa ja tunnelmallista joulua!
Syökäähän paljon piparia ja suklaata, ja muistakaa välillä köllöttää masun vieressä. Minä ainakin aion :)
Dear Santa...
13 joulukuuta 2019
Mulla on ollut tapana listata tänne blogin puolelle joululahjatoivomuksia vinkiksi sukulaisille ja muille, jotka minulle haluavat jouluna lahjalla ilahduttaa. Aika monta lahjaa olen itse jo käynyt sovittamassa pukinkonttiin (kuten kylpytakin ja päheät talvilenkkarit, jeijjj!), mutta tässäpä vielä ideaa niille jotka sitä kaipaavat. Tässä siis toivomuksia tälle vuodelle ja vinkkejä ostopaikoista. Vielä ehtii tilata lahjoja verkkokaupoistakin!
Astiatoiveita mulla taitaa olla joka vuosi. Nyt olisi tarvetta kahdelle puuterinväriselle isolle syvälle Teema-lautaselle. Näitähän löytyy monesta paikasta, ihan Prismastakin.
Mun hullaantuminen ihonhoitoon ja kosmetiikkaan jatkuu entistä vahvempana! Varminta on ostaa mulle lahjaksi iholle jätettäviä kosmetiikkatuotteita, koska ne eivät voi sisältää metyyli-isotiatsolinonia, jolle olen allerginen (shampoossa ja saippuoissa ym. tätä ainetta yleisemmin käytetään). Korealainen kosmetiikka kiinnostaa erityisesti ja mieluisia tuotteita löytyy varmasti ainakin merkeiltä Huxley, TonyMoly, Klairs, HolikaHolika, Bybi, Whamisa, It's Skin, Skin79, Evolve ja The Ordinary. Esimerkiksi Huxley on sellainen takuuvarma, koska tykkään ihan kaikista merkin tuotteista!
Erityisesti tarpeen olisivat juuri nyt silmänympärysvoide ja kosteusvoide kasvoille. Toiveita voisivat olla vaikkapa Huxleyn Glow awakening -voide, Huxleyn Oil Essence; Essence-like, Oil-like, BYBIn Mega mist, It's Skin Collagen Nutrition Eye Cream ja Evolve Hyaluronic Eye Complex - Silmänympärysseerumi. Nämä ja muita kosmetiikkaihanuuksia löytyvät ainakin kaupoista: Lyko, Feelunique, Nordicfeel, Hyvinvoinnin.fi, Kicks, Jolie ja TwistBe.
Jokaisen ihonhoitonörtin toivelahja muuten on TwistBe:n Uusi alku ihollesi -verkkovalmennus, joka kuulostaa aivan huipulta. Aion tuon ostaa itsekin jossain vaiheessa, kunhan opiskelukiireet vähän hellittävät.
Jokaisen ihonhoitonörtin toivelahja muuten on TwistBe:n Uusi alku ihollesi -verkkovalmennus, joka kuulostaa aivan huipulta. Aion tuon ostaa itsekin jossain vaiheessa, kunhan opiskelukiireet vähän hellittävät.
Meikeistä ehdottomasti himotuslistalla on Smashit cosmeticsin upea glitteripaletti.
Meikkipakki kaipaisi muutamaa sivellintä; Luxien kynäsivellin ja Real Techniques Concealer brush tulisivat tarpeeseen.

Tonttu paljasti, että pukinkontista löytyy Moroccanoilin shampoo ja hoitoaine, mutta sarjan hiusnaamio olisi hiuksille myös aivan ihana!

Kirjatoivomuksiakin mulla on joka vuosi, tänä vuonna toivoisin kirjat Älä ruoki sisäistä apinaasi,
Sadan vuoden unet ja Pieni pahan mielen kirja. Nämä ja muutkin parhaat kirjat löytää varmasti Adlibrikseltä, jota itse suosin aina kirjojen ostopaikkana.
Seinfeld DVD-kokoelmasta puuttuvat (edelleen!!) kaudet 5, 8 ja 9. Nämä löytyvät vaikkapa Discshopista.
Mieluisia pehmeitä paketteja löytynee ainakin Stadiumista ja Sportamoresta. Adidaksen hupparit ja housut on aina varma valinta :)
Olen joka vuosi saanut myös ihania lahjakortteja lahjaksi! Tänäkin vuonna minua ilahduttavat erilaiset hemmotteluhoidot, kampaamolahjakortti uuteen vakkaripaikkaani Biancaan, ja edelleen elän sushilla :) Ihan uutena toiveena voisi olla AaltoAlvarin lahjakortti, uimaan pitäisi kyllä päästä pitkästä aikaa!
Perinteisten joulukarkkien ja suklaiden kanssa tuppaa käymään vähän joka vuosi niin, että ne jää syömättä. Suklaat kannattanee siis jättää ostamatta.
Karkin sijaan vaikkapa hyvä tummapaahtoinen kahvi on kiva yllätys :)
Joko sinä olet kirjoittanut pukille? Mitä sinun toivelistalta löytyy tänä vuonna?
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Tonttu paljasti, että pukinkontista löytyy Moroccanoilin shampoo ja hoitoaine, mutta sarjan hiusnaamio olisi hiuksille myös aivan ihana!

Kirjatoivomuksiakin mulla on joka vuosi, tänä vuonna toivoisin kirjat Älä ruoki sisäistä apinaasi,
Sadan vuoden unet ja Pieni pahan mielen kirja. Nämä ja muutkin parhaat kirjat löytää varmasti Adlibrikseltä, jota itse suosin aina kirjojen ostopaikkana.
Seinfeld DVD-kokoelmasta puuttuvat (edelleen!!) kaudet 5, 8 ja 9. Nämä löytyvät vaikkapa Discshopista.
Mieluisia pehmeitä paketteja löytynee ainakin Stadiumista ja Sportamoresta. Adidaksen hupparit ja housut on aina varma valinta :)
Olen joka vuosi saanut myös ihania lahjakortteja lahjaksi! Tänäkin vuonna minua ilahduttavat erilaiset hemmotteluhoidot, kampaamolahjakortti uuteen vakkaripaikkaani Biancaan, ja edelleen elän sushilla :) Ihan uutena toiveena voisi olla AaltoAlvarin lahjakortti, uimaan pitäisi kyllä päästä pitkästä aikaa!
Perinteisten joulukarkkien ja suklaiden kanssa tuppaa käymään vähän joka vuosi niin, että ne jää syömättä. Suklaat kannattanee siis jättää ostamatta.
Karkin sijaan vaikkapa hyvä tummapaahtoinen kahvi on kiva yllätys :)
Joko sinä olet kirjoittanut pukille? Mitä sinun toivelistalta löytyy tänä vuonna?
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
Joululahjaideoita
04 joulukuuta 2019
Kaupallinen yhteistyö: Lehtitarjoukset.com
Muistatte varmaan, että lempihommaani joulunalusaikaan ei todellakaan ole ruuhkaisissa kaupoissa hikisenä pyöriminen ja siksi tilaankin usein suurimman osan lahjoista netin kautta. Nyt silmiini osui eräs hyvä lehtitarjous, ja klikkailin tutkimaan lehtitarjouksia enemmänkin Lehtitarjoukset.comiin. Tajusin, että lehtitilaushan on ihan loistava joululahjaidea! Lehtiä lukevat kaikki, ja laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle sopivaa luettavaa. Odotan niin sitä aikaa, kun ehdin taas itsekin käpertyä sohvan nurkkaan jonkun ihanan ja inspiroivan lehden kanssa.
Omat lehtivalintani olisivat varmasti Image, Deko, Gloria ja Kauneus ja terveys. Voi miten tekisikin just nyt mieli uppoutua Imagen loistaviin henkilöjuttuihin ja mielenkiintoisiin reportaaseihin tylsien kurssikirjojen sijaan!
Ja tosiaan, miten hyvä lahjaidea lehtitilaus onkaan! Äiti ilahtuisi varmasti mistä tahansa askartelulehdestä, sisustuslehdestä, ruokalehdestä ja kyllähän sitä Seiskaakin kaikki lukevat, vaikkeivat tunnustaisikaan :) Herkkusuuna äiti saisi uusia ideoita keittiöön Glorian ruoka ja viini, Maku tai Leivotaan-lehdistä. Löytyypä valikoimasta Gluteeniton leivonta -lehtikin!
Miehiseen makuun voisivat olla vaikkapa Tekniikan maailma, Tiede, Erä tai Tee itse -lehdet.
6-vuotiaalle kummitytölleni sopivia lehtiä olisivat ainakin Aku Ankka, Prinsessa, Muumi ja Pets-lehdet. Lehtitilaus lahjana ilahduttaisi varmasti pidempään kuin lelut, jotka usein unohtuvat pian muiden tieltä.
Lehtitarjoukset.com sivustolta löytyy kaikki parhaat lehtitarjoukset tilaajalahjoineen ja onpa valikoimassa e-kirjapalveluiden tilausmahdollisuuskin! Pohdiskelin itse myös mahdollisuutta tilata jokin lehti englanniksi tai ruotsiksi, sehän olisi mukava tapa ylläpitää kielitaitoa. Ja mikä parasta, Lehtitarjoukset.comista lehdet saa tilattua lahjaksi suoraan netistä, ilman että tarvitsee olla kenenkään tönittävänä jouluruuhkassa, ja se on huippujuttu se!
Tuleeko sinun luettua paperisia lehtiä, vai luetko lehtiä mielummin sähköisenä? Minkä lehden tilauksen sinä haluaisit saada joululahjaksi?
Soiva joulukalenteri instagramissa
02 joulukuuta 2019
Hei muistatteko vielä soivan joulukalenterin täältä mun blogista? Soiva joulukalenteri kajahtaa tänä vuonna soimaan mun instastoryn puolella, jossa päivän biisin alku soi joka päivä. Biisiä klikkaamalla pääsee kuuntelemaan minuutin mittaisen näytteen päivän biisistä. Kalenterissa soivat milloin lempparibiisini, aamulla herätessä päässä soivat kappaleet, hetken korvamadot tai läheisteni toivomat biisitkin. Mutta kertokaahan, haluatteko kuulla selityksen biisivalinnan takana, vai lisäänkö luukkuun aina vain pelkän biisin ilman selityksiä?
Kirjoja, kirjoja, kirjoja! (sis.alekoodin)
08 marraskuuta 2019
Sen lisäksi että olen aina ollut melkoinen booklover, tuo nykyään myös kirjallisuuden opiskelu elämääni kirjoja. PAL-JON kirjoja. Luettavaa olisi niin paljon, etten ehdi millään lukea kaikkea sitä, mitä haluaisin (tai edes mitä pitäisi lukea...). Luonnollisesti odotan yhä enenevässä määrin opiskelun loppumista ja sitä kaikkea vapaa-aikaa, jonka sitten voin käyttää vapaavalintaisten kirjojen lukemiseen. Kesäloman aikana luin paljon ja lupasinkin itselleni, että yritän nipistää aikaa jatkossa opiskelulukemisen ohella myös muuhunkin lukemiseen. Rakastan kun saan päästää mielikuvituksen lentoon fiktiota lukemalla ja toisaalta tykkään lukea myös inspiroivista ja kiinnostavista asioista ihan tietoakin.
Lukulistalla odottaa ihan hurja määrä luettavaa, ja jo luetuista on kirja-arvioita tulossa tänne blogiin lähiaikoina enemmänkin. Ajattelin, että kirjat sopivat aiheena joulunalusaikaan, onhan kirja mitä mainioin lahjaideakin! Lokakuun Mitä Suomi lukee -listaus ilmestyi juuri, ja tästä innostuinkin nostelemaan esiin muutamia kirjoja. Mikä parasta, minulla on tarjota alekoodi, jolla saa Adlibriksen koko valikoimasta -10%, joten viikonloppuna on hyvää aikaa kirjahankinnoille, toivottavasti saatte näistä hyviä vinkkejä!
Myydyimpien listalla kotimaisen kaunokirjallisuuden ykkösenä on Ilkka Remeksen Kremlin nyrkki, kakkossijalla Sofi Oksasen Koirapuisto. Tässä kohtaa hävettää myöntää olevansa kirjallisuuden opiskelija, jolla on yleissivistyksessään paitsi Remeksen, niin myös Oksasen kokoinen aukko. Apua! Tämän lupaan kyllä paikata pikimmiten, vaikkakaan Oksasen aiheet eivät ole minua juurikaan puhutelleet.
Niin ikään kymppikärjestä löytyvät varmasti lukemisen arvoiset Olli Jalosen Merenpeitto ja Finlandia-ehdokkaanakin oleva Pajtim Statovcin Bolla. Veikkaanpa, että nämä neljä ovat suosittuja lahjakirjoja tänä jouluna.
Käännetyn kaunokirjallisuuden kärjessä on tuttuja nimiä; Nesbo, Lagercrantz ja Murakami. Tähän halusin nostaa kuitenkin itseäni kiinnostavat ja paljon kehutut Margaret Atwoodin Testamentit ja Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija.
Tietokirjojen puolelta löytyy yleensä mulle ne kiinnostavimmat kirjat. Tällä hetkellä myyntilistan kärjessä keikkuu Jari Tervon Loiri elämäkerta ja kakkosena jo pitkään listan kärkipäässä ollut Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni. Tämä on muuten itselläni parhaillaan luvussa, ja voin kyllä lämpimästi suositella kaikille! Omalla lukulistalla odottelee myös Hermo - Murharyhmän mies, joka vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Niin ikään Keto kickstart - Keto reseptejä -kirja kiinnostaisi juuri nyt, kun olen tekemässä pientä ruokaremonttia. Nämäkin ihan loistavia lahjaideoita monenlaiselle lukijalle!
Lastenkirjojen puolelta on pakko mainita listan kärkipaikkaa pitävä Mauri Kunnaksen uutuus, Hurjan hauska unikirja - Kaikkien aikojen hauskin kirja nukkumaanmenon ihanuudesta ja kamaluudesta. Kuulostaisi aika sopivalta meikäläisellekin :) Kunnas-fanitusta olen tartuttanut, tai ainakin yrittänyt tartuttaa myös kummitytölleni. Häneen uppoaa kyllä mainiosti myös Tatun ja Patun huumori. Lasten ostetuimpien listalla kakkossijaa pitääkin Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja.
Pokkarilistalla on kaksi kiinnostavaa jo pitkään lukulistalla odottanutta kirjaa; Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (tämän kaltaiset elämäntaito-oppaat puhuttelee mua ihan erityisesti, hih) ja Hotakaisen Kimi Räikkönen. Kimi-kirjasta olen kuullut tosi paljon kehuja ja arvioiden mukaan kirja on hauska ja helppolukuinen. Tässäpä siis ehdoton lahjavinkki sellaiselle, joka ei ehkä kovin innokas ole ollut kirjaan tarttumaan, eikä ainakaan työmatkalle roudaile mukanaan paksuja opuksia. Minä keksin ainakin yhden sellaisen tyypin :)
Kiinnostaako sinua joku näistä? Vai suositteletko jotain listan ulkopuolelta?
Millainen olisi sinusta paras kirjalahja?
Tästä pääset kirjaostoksille Adlibrikselle!
Koodilla MARRAS10
saat viikonloppuna pe-su, 8.11.–10.11. välisenä aikana -10% alen
kaikista kirjoista, myös kurssi- ja digikirjoista.
Kiinnostaako sinua joku näistä? Vai suositteletko jotain listan ulkopuolelta?
Millainen olisi sinusta paras kirjalahja?
Tästä pääset kirjaostoksille Adlibrikselle!
Koodilla MARRAS10
saat viikonloppuna pe-su, 8.11.–10.11. välisenä aikana -10% alen
kaikista kirjoista, myös kurssi- ja digikirjoista.
Ihanaa viikonloppua kirjojen parissa!
*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
Käynnistymisvaikeuksia
01 lokakuuta 2019
Heti otsikon kirjoitettuani aloin miettimään, että olenkohan ehkä kirjoittanut samasta aiheesta aiemminkin, kun otsikko tuntuu niin tutulta, mutta ei se mitään, ehkä tämä on tila joka toistuu ja toistuu. Nimittäin tämä kesälomalta takaisin opiskelumoodiin siirtymisen vaikeus. Tai suorastaan mahdottomuus.
Olin taas painanut hommia vuoden ympäri kunnes elokuun toka viikolla vihdoin pääsin hetkeksi huilaamaan. No arvatkaas kuinka helposti multa tuo kesälomafiilikseenkään siirtyminen sujui... Ensimmäiset pari viikkoa tuskailin lomastressiä, rentoutumisen vaikeutta ja sitä ettei lomalla olisi rahaa tehdä mitään kivaa. Mieliala laahasi muutenkin matalalla. Elokuun lopussa sain kandipaperit käteeni, mutta sitten vasta alkoikin stressata kun mietin millainen rupeama olisi vielä edessä.
Ensimmäisen kurssin luentojen alkaessa syyskuun alkupuolella minä vasta olisinkin halunnut lomailla. Jatkoin vähän lomaa ja ekan viikon lintsasin luennoilta ja päätin hoitaa hommat itsenäisesti. Haettuani kirjastosta englanninkielisen 540 sivuisen kurssikirjan tuli eka itku. Yritin kuroa luentoja kiinni luentodioja lukemalla, mutta mistään ei tullut mitään ja varsinkaan kun en pystynyt yhtään keskittymään enkunkielisen kirjan lukemiseen. En oikeasti saanut luettua yhtään kokonaista lausetta kirjasta. Tässä vaiheessa alkoi hälytyskellot soida itselläkin jo aika voimakkaasti.
Toisella viikolla uskoin yhä selviytyväni. Luennolle en kuitenkaan päässyt edelleen. Paras suoritus oli kannoilla kääntyminen luentopaikan edestä takaisin kotiin. Ensimmäisen tehtävän sain palautettua ajallaan jälleen itkun kanssa. Sitten iski totaalinen stoppi. Samalla kun tehtävä meni hyväksytysti läpi, ilmoitin opettajalle keskeyttäväni kurssin. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene. Luovuttaminen ei yleensä ole mulle vaihtoehto, mutta nyt ei voinut muuta. Tuskaisen suuri kivi vierähti rinnan päältä, mutta samaan aikaan tiesin miten en edes ollut ajatellut niitä kaikkia muita, itsenäisesti suoritettavia kursseja, joita minun parhaillaan pitäisi olla työstämässä.
Viikko sitten sain kontrollilabrojen tulokset ja ne olivatkin juuri odotusten mukaiset. Raudanpuutehan se siellä yllättäen taas! Selittää varmasti osaltaan tätä tappavaa väsymystä, täydellistä aloitekyvyttömyyttä, kipuja ja aivosumua. Mutta onhan tässä paljon muutakin. Jotenkin pitäisi nyt saada elämä järjestykseen ja tämä arki rullaamaan, edes jollakin tavalla. Alkajaisiksi olen menossa tänään rautainfuusioon, jospa tästä vähän olo kohenisi. B12-vitamiinia tankattiin piikkinä viime viikolla, se onneksi vähän kohensi mielialaa. Mutta tekemistä on vielä paljon, enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Stressaa vaan niin paljon, ihan kaikki. Niin paljon, etten saa mistään kiinni. Tekisi mieli vaan vetää villasukat jalkaan, peitto korviin ja kuunnella sateen ropinaa.
Olen jo pidempään haaveillut, että osaisin järjestää arkeni niin, että minulla olisi myös vapaa-aikaa, jolloin tekemättömiä hommia ei tarvitsisi miettiä. Nythän stressaan 24/7, nukun huonosti ja kaiken hereilläoloaikani mietin mitä minun oikeasti pitäisi olla tekemässä. Ajatuksissani on järjestää niin, että tekisin hommia esim. 9-16, jonka jälkeen voisin hyällä omallatunnolla katsoa telkkaria, lukea tai mitä ikinä haluaisinkin. Viikonloput olisivat pääsääntöisesti myös vapaa-aikaa. Kuulostaisi niin täydelliseltä, eikö?
Mutta miten hitossa tämmöinen arki käytännössä toteutetaan? Mikä on sinun paras arjenhallintavinkkisi? Miten pitää paletti (ja pää?) kasassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























