Heti otsikon kirjoitettuani aloin miettimään, että olenkohan ehkä kirjoittanut samasta aiheesta aiemminkin, kun otsikko tuntuu niin tutulta, mutta ei se mitään, ehkä tämä on tila joka toistuu ja toistuu. Nimittäin tämä kesälomalta takaisin opiskelumoodiin siirtymisen vaikeus. Tai suorastaan mahdottomuus. 

Olin taas painanut hommia vuoden ympäri kunnes elokuun toka viikolla vihdoin pääsin hetkeksi huilaamaan. No arvatkaas kuinka helposti multa tuo kesälomafiilikseenkään siirtyminen sujui... Ensimmäiset pari viikkoa tuskailin lomastressiä, rentoutumisen vaikeutta ja sitä ettei lomalla olisi rahaa tehdä mitään kivaa. Mieliala laahasi muutenkin matalalla. Elokuun lopussa sain kandipaperit käteeni, mutta sitten vasta alkoikin stressata kun mietin millainen rupeama olisi vielä edessä.

Ensimmäisen kurssin luentojen alkaessa syyskuun alkupuolella minä vasta olisinkin halunnut lomailla. Jatkoin vähän lomaa ja ekan viikon lintsasin luennoilta ja päätin hoitaa hommat itsenäisesti. Haettuani kirjastosta englanninkielisen 540 sivuisen kurssikirjan tuli eka itku. Yritin kuroa luentoja kiinni luentodioja lukemalla, mutta mistään ei tullut mitään ja varsinkaan kun en pystynyt yhtään keskittymään enkunkielisen kirjan lukemiseen. En oikeasti saanut luettua yhtään kokonaista lausetta kirjasta. Tässä vaiheessa alkoi hälytyskellot soida itselläkin jo aika voimakkaasti.


Toisella viikolla uskoin yhä selviytyväni. Luennolle en kuitenkaan päässyt edelleen. Paras suoritus oli kannoilla kääntyminen luentopaikan edestä takaisin kotiin. Ensimmäisen tehtävän sain palautettua ajallaan jälleen itkun kanssa. Sitten iski totaalinen stoppi. Samalla kun tehtävä meni hyväksytysti läpi, ilmoitin opettajalle keskeyttäväni kurssin. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene. Luovuttaminen ei yleensä ole mulle vaihtoehto, mutta nyt ei voinut muuta. Tuskaisen suuri kivi vierähti rinnan päältä, mutta samaan aikaan tiesin miten en edes ollut ajatellut niitä kaikkia muita, itsenäisesti suoritettavia kursseja, joita minun parhaillaan pitäisi olla työstämässä.

Viikko sitten sain kontrollilabrojen tulokset ja ne olivatkin juuri odotusten mukaiset. Raudanpuutehan se siellä yllättäen taas! Selittää varmasti osaltaan tätä tappavaa väsymystä, täydellistä aloitekyvyttömyyttä, kipuja ja aivosumua. Mutta onhan tässä paljon muutakin. Jotenkin pitäisi nyt saada elämä järjestykseen ja tämä arki rullaamaan, edes jollakin tavalla. Alkajaisiksi olen menossa tänään rautainfuusioon, jospa tästä vähän olo kohenisi. B12-vitamiinia tankattiin piikkinä viime viikolla, se onneksi vähän kohensi mielialaa. Mutta tekemistä on vielä paljon, enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Stressaa vaan niin paljon, ihan kaikki. Niin paljon, etten saa mistään kiinni. Tekisi mieli vaan vetää villasukat jalkaan, peitto korviin ja kuunnella sateen ropinaa.

Olen jo pidempään haaveillut, että osaisin järjestää arkeni niin, että minulla olisi myös vapaa-aikaa, jolloin tekemättömiä hommia ei tarvitsisi miettiä. Nythän stressaan 24/7, nukun huonosti ja kaiken hereilläoloaikani mietin mitä minun oikeasti pitäisi olla tekemässä. Ajatuksissani on järjestää niin, että tekisin hommia esim. 9-16, jonka jälkeen voisin hyällä omallatunnolla katsoa telkkaria, lukea tai mitä ikinä haluaisinkin. Viikonloput olisivat pääsääntöisesti myös vapaa-aikaa. Kuulostaisi niin täydelliseltä, eikö? 
Mutta miten hitossa tämmöinen arki käytännössä toteutetaan? Mikä on sinun paras arjenhallintavinkkisi? Miten pitää paletti (ja pää?) kasassa?