Littlebigthings

Huhhuh, takana on neljä päivää, Tampere, Hämeenlinna, Helsinki, Espoo ja naurulla treenatut vatsalihakset, ihanaisia ystäviä ja uusia kivoja bloggaajatuttavuuksia ja tietenkin yhtä monta monta päivää migreeniä... No joo, reissusta olisi voinut saada vähän enemmänkin irti jos päätä olisi särkenyt taas vähän vähemmän, mut olihan tämä odotettavissa. Lupaan parempaa raporttia Hämeenlinnan blogibileistä kunhan pystyn istumaan tässä koneen ääressä taas ja saan kuvat purettua. Shoelover-blogin Ansku oli kyllä järkännyt meille huippupäivän! :)

Olipahan eilen melkoinen siirtymä kun pääkaupunkiseudulta lähdin aamupäivällä hikisenä hellevaatteissa matkustamaan ja illalla kotiuduttuani Keski-Suomeen mittari näytti 6 astetta. Taisi sitten kesä loppua toistaiseksi :/ 

Mitäpäs teille kuuluu?

Wou wooooh wou wooooh wou wooooh!

Meikäläisen takinkääntäminen on huomattu jo monessa jutussa, mutta käykö teille ikinä niin, että kuuntelette jotain biisiä ensin ihan läpällä, ja yhtäkkiä huomaattekin hyräilevänne sitä sitä pitkin päivää ja biisi jytkii tulemaan korvamatona koko ajan ja tekisi mieli taas kuunnella se... No mullepa kävi, esim. tämän Matias Mikkosen biisin kanssa. Tässä taitaa olla mun kesäbiisi :) Vaikkei lyriikat nyt niin iskekään niin tuo kertsi tarttuu kyllä kärpäspaperin lailla!

Seurasitteko muuten aikoinaan T.A. Mikkosen perheestä kertonutta ohjelmaa? Muhun nää pojat teki ihan lähtemättömän vaikutuksen. Legendaarisen kommentin heitti juurikin Matias päivällispöydässä kun vieraana oli joku kirkollismies. Matias leipä kädessään: "Anteeksi että keskeytän, mutta minä näen nyt tässä leivässä Jumalan ja Jeesuksen."

Onko tuttu ilmiö? Meinaan sitä, että olet alkanut tykätä biisistä joka oli ensin vähän vitsi? Tai toki saa kertoa siitäkin, jos olet nähnyt leivässä Jumalan ja Jeesuksen :)

Meillä oli äitin kanssa äitienpäivänä hieman salakähmäilyhommia. Ekaa äitienpäivää viettänyt siskoni vietiin miehensä toimesta yllätyksenä syömään ja minä ja äiti mentiin hoitamaan Omppua. Mutta meillä olikin mukana omat yllätysmomenttimme. Kun pariskunta saapui illalliselta meillä olikin äitienpäiväkakkukahvit vielä tarjolla. Minä olin tehnyt kakun ja olipa Omppu 5kk sillä välin askarrellut kortinkin äidilleen <3

Jeps, meikäläinen se on täällä virittänyt itsensä taas ihan kunnon kevään huipentuma stressitilaan. Paikalla on nähty jo pitkäksi venähtäneen migreenikierteen lisänä niin jokapäiväisiksi äityneet pahat rytmihäiriöt kuin epäilty vatsahaavakin. How great is that? 

Ihan muutama kouluhomma ja lähestyvä koeviikko pukkaavat päälle sen kuuluisan yleisen syyttäjän lailla. Kurkussa on pala ja silmissä väsy. Migreeniin aloitettiin onneksi vihdoin estolääkitys, josta toivottavasti on apua, vaikkakin sivuvaikutuksiakin tuosta tulee olemaan. Myös masu on lääkitty ja toivon että lääke alkaisi pian auttaa. Olen täällä jäätävissä kivuissani makaillut kovalla lattialla. Huhhuh! Millähän hitolla sitä saisi itsensä pysymään kasassa vielä muutaman viikon? Voi loma miten sua odotankaan!

Jonna aloitti blogissaan kertomalla peloistaan ja ovatpa muutamat muutkin aiheeseen tarttuneet. Itseäni aihe alkoi mietityttää, koska tajusin, etten varmaan koskaan ole listannut pelkojani, tai edes miettinyt niitä sen tarkemmin. Olisikohan pitänyt? Mutta toisaalta en oikeastaan tiedä onko tämä aiheeseen pureutuminen järkevääkään, tulenko nyt sitten tämän myötä vain tietoisemmaksi peloistani. No, katsotaan mitä tapahtuu.

Minä pelkään:

Kuva

Karhuja
Damn you, karhut! Jos teitä ei olisi, viettäisin varmasti mökilläkin enemmän aikaa kesäisin. Mökkeily on vaan niiiin kovin raskasta pumpulle, kun pitää säikkyä jokaista rasahdusta puskasta. Ja ei, yöllä ei uskalla mennä vessaan :/ Karhut alkaa aiheuttaa mulle ihan järkyttäviä painajaisia jo heti kevään saapuessa ja mökkikauden lähestyessä. Ja ei, en todellakaan lähde metsään marjastamaan tai edes pururadalle lenkille. (Nään sitäpaitsi niin painajaisia tuon kuvan googlettamisenkin johdosta!)

Käärmeitä
Käärmettä en ole koskaan edes nähnyt luonnossa, silti ne on vaan hiton pelottavia.

Ampiaisia
Ampparipelkoon liittyy varmasti aika paljon samaa kuin käärmepelkoon. Kun on allerginen yleisesti vähän kaikelle, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu jos saa jonkun piston. Amppari on pistänyt mua kerran kaulaan ja päivystysreissu siitä tuli.

Kuva

Sammakoita
Nuo ällöttävät, limaiset, arvaamattomat hyppyheikit! Pahimpia pelkoja olisi että sammakko hyppäisi naamaan tai joku ottaisi sammakon käteensä ja heittäisi sen mun päälle. Hyi hitto, ajatuskin saa hysteeriseksi! (Yhtä paljon ällötti etsiä googlesta jotain kuvituskuvaa tähän!) Taannoin asuessani rivitalossa jäin kotini vangiksi kokonaiseksi päiväksi, kun sammakko oli parkkeerannut ulko-oveni eteen. En voinut poistua ilman että a) sammakko olisi voinut pompata sisälle tai b) se olisi voinut hypätä päälleni.
Eläinpelkojen listaa voisi jatkaa vaikka vielä hiirillä, rotilla ja sen sellaisilla kulkijoilla, jotka esim. voivat ilmestyä rapistelemaan ja juoksentelemaan pitkin mökin lattioita ja tuhoamaan ruokia ja muuta tavaraa, hyi helv...

Esiintymistä
Tämä juontaa täysin yläasteelta. Ala-asteella meillä vielä oli oma näytelmäkerho, jonka näytelmien päärooleissa hyppelehdin onnessani. Yläasteen äikän open kanssa ei tultu oikeen juttuun ja hän nöyryyttikin mua luokan edessä niin paljon, että päätin etten enää koskaan esiintyisi, jos vaan sen voisin jotenkin välttää. Aikuisena olen tätä miettinyt paljon, ja haluaisin päästä eroon esiintymiskammostani, mutta ikinä ei vaan tunnu olevan hyvä aika sille, että asialle tekisi jotain...

Kuolemaa, menetystä
En pelkää omaa kuolemaani, pelkään läheisten kuolemaa. Pelkään sitä, että oma henkinen kantti ei kestä rakkaiden kuolemia. Ei, kuolema ei ole mulle mitenkään luonnollinen asia, se on jotain, jota ei vaan voi edes ajatella. Ehkä voisi sanoa, että kuolemaa enemmän pelkään sitä menettämistä, lopullisuutta.

Kuva

Unihalvauskohtauksia
Ennen pelkäsin näitä yöllisiä kohtauksia enemmän. Nykyisin kun tiedän mistä on kyse, ja ongelmalla on nimi, kohtaukset eivät tunnu enää ihan niiiin pelottavilta. Alkuunhan luulin vähintään olevani tulossa hulluksi. Unihalvauskohtaukset liittyvät mulla selkeästi stressiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin ja lisääntyvät niiden mukana.

Johan siinä tulikin melkoinen pelkolista... Varmasti pelkoja on vielä lisääkin, ainakin tulipalon pelko ja vesillä liikkuminen (Tyyliin soutuvene ei ole mun paikka, olen niin huono uimaan. Enkä mielellään kyllä mene talvella jäällekään.) voisivat olla lisänä tässä. Tässäpä nyt kuitenkin nämä, mitkä heti päällimmäisenä tulivat mieleen.

Mitä sinä pelkäät? Ja onko mielestäsi pelkoja hyvä pohtia, vai onko siitä vain haittaa? Voiko pelon oppia voittamaan?

Hohhoijaa, sanoinko mä ettei kannattaisi iloita tennarikeleistä helmikuussa, kun sitä kylmää ja lunta kuitenkin vielä tulee, sitten vaikka toukokuussa... Pessimisti ei pety, tää oli niin tiedossa.