Littlebigthings

Jonna aloitti blogissaan kertomalla peloistaan ja ovatpa muutamat muutkin aiheeseen tarttuneet. Itseäni aihe alkoi mietityttää, koska tajusin, etten varmaan koskaan ole listannut pelkojani, tai edes miettinyt niitä sen tarkemmin. Olisikohan pitänyt? Mutta toisaalta en oikeastaan tiedä onko tämä aiheeseen pureutuminen järkevääkään, tulenko nyt sitten tämän myötä vain tietoisemmaksi peloistani. No, katsotaan mitä tapahtuu.

Minä pelkään:

Kuva

Karhuja
Damn you, karhut! Jos teitä ei olisi, viettäisin varmasti mökilläkin enemmän aikaa kesäisin. Mökkeily on vaan niiiin kovin raskasta pumpulle, kun pitää säikkyä jokaista rasahdusta puskasta. Ja ei, yöllä ei uskalla mennä vessaan :/ Karhut alkaa aiheuttaa mulle ihan järkyttäviä painajaisia jo heti kevään saapuessa ja mökkikauden lähestyessä. Ja ei, en todellakaan lähde metsään marjastamaan tai edes pururadalle lenkille. (Nään sitäpaitsi niin painajaisia tuon kuvan googlettamisenkin johdosta!)

Käärmeitä
Käärmettä en ole koskaan edes nähnyt luonnossa, silti ne on vaan hiton pelottavia.

Ampiaisia
Ampparipelkoon liittyy varmasti aika paljon samaa kuin käärmepelkoon. Kun on allerginen yleisesti vähän kaikelle, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu jos saa jonkun piston. Amppari on pistänyt mua kerran kaulaan ja päivystysreissu siitä tuli.

Kuva

Sammakoita
Nuo ällöttävät, limaiset, arvaamattomat hyppyheikit! Pahimpia pelkoja olisi että sammakko hyppäisi naamaan tai joku ottaisi sammakon käteensä ja heittäisi sen mun päälle. Hyi hitto, ajatuskin saa hysteeriseksi! (Yhtä paljon ällötti etsiä googlesta jotain kuvituskuvaa tähän!) Taannoin asuessani rivitalossa jäin kotini vangiksi kokonaiseksi päiväksi, kun sammakko oli parkkeerannut ulko-oveni eteen. En voinut poistua ilman että a) sammakko olisi voinut pompata sisälle tai b) se olisi voinut hypätä päälleni.
Eläinpelkojen listaa voisi jatkaa vaikka vielä hiirillä, rotilla ja sen sellaisilla kulkijoilla, jotka esim. voivat ilmestyä rapistelemaan ja juoksentelemaan pitkin mökin lattioita ja tuhoamaan ruokia ja muuta tavaraa, hyi helv...

Esiintymistä
Tämä juontaa täysin yläasteelta. Ala-asteella meillä vielä oli oma näytelmäkerho, jonka näytelmien päärooleissa hyppelehdin onnessani. Yläasteen äikän open kanssa ei tultu oikeen juttuun ja hän nöyryyttikin mua luokan edessä niin paljon, että päätin etten enää koskaan esiintyisi, jos vaan sen voisin jotenkin välttää. Aikuisena olen tätä miettinyt paljon, ja haluaisin päästä eroon esiintymiskammostani, mutta ikinä ei vaan tunnu olevan hyvä aika sille, että asialle tekisi jotain...

Kuolemaa, menetystä
En pelkää omaa kuolemaani, pelkään läheisten kuolemaa. Pelkään sitä, että oma henkinen kantti ei kestä rakkaiden kuolemia. Ei, kuolema ei ole mulle mitenkään luonnollinen asia, se on jotain, jota ei vaan voi edes ajatella. Ehkä voisi sanoa, että kuolemaa enemmän pelkään sitä menettämistä, lopullisuutta.

Kuva

Unihalvauskohtauksia
Ennen pelkäsin näitä yöllisiä kohtauksia enemmän. Nykyisin kun tiedän mistä on kyse, ja ongelmalla on nimi, kohtaukset eivät tunnu enää ihan niiiin pelottavilta. Alkuunhan luulin vähintään olevani tulossa hulluksi. Unihalvauskohtaukset liittyvät mulla selkeästi stressiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin ja lisääntyvät niiden mukana.

Johan siinä tulikin melkoinen pelkolista... Varmasti pelkoja on vielä lisääkin, ainakin tulipalon pelko ja vesillä liikkuminen (Tyyliin soutuvene ei ole mun paikka, olen niin huono uimaan. Enkä mielellään kyllä mene talvella jäällekään.) voisivat olla lisänä tässä. Tässäpä nyt kuitenkin nämä, mitkä heti päällimmäisenä tulivat mieleen.

Mitä sinä pelkäät? Ja onko mielestäsi pelkoja hyvä pohtia, vai onko siitä vain haittaa? Voiko pelon oppia voittamaan?

Huhhuijakkaa mikä viikko! Kiireisen viikon aikana, juostessani pää kolmantena jalkana paikasta toiseen on tullut mietittyä omaa jaksamista. Meillähän lukiossa on periaatteessa maksimikurssimäärä jaksossa neljä kurssia. Tajusin tällä viikolla, että itselläni on meneillään seitsemän. Siis oikeesti, come on, SEITSEMÄN! Luojan kiitos osa noista on vähän löyhemmällä aikataululla, mutta tiedättehän sen stressin ja päänsisäisen kaaoksen jota kaikki tekemättömät ja puolitekoiset hommat aiheuttaa. Haluaisin vaan saada hommat ajan tasalle, ettei olisi mitään roikkuvia stressaajia, kuten vaikka sosiaalipsykan kurssi joka on ollut kesken jo kesästä saakka. Pitäisi kuitenkin joskus oppia rajoittamaan ja elämään omien voimavarojen mukaan, eikä polttaa kynttilää molemmista päistä. Laskin olleeni lokakuun alun jälkeen 16 päivää migreenissä; liekö kroppakin jo yrittää huutaa apua...

Tällä hetkellä luovuttaminen ei vaan tule kysymykseen, jotenkin täytyy pitää pää kasassa tämän jakson ajan, ja kun jakso loppuu tammikuun puolivälissä, onkin jo Dubain reissun aika. Se lienee oikeutettu palkinto jaksamisesta jos jaksan tämän jakson paahtaa täysillä. Seuraavassa jaksossa ei kursseja juuri olekaan, vaan koko jakso on pyhitetty kirjoituksiin lukemiselle. Jaiks kun alkaa aina jännittää koko kirjoitusten mainitseminenenkin!! Saas nähdä millaisen stressin siitäkin saan revittyä keväämmällä... Mutta luonto ei vaan anna periksi tyytyä vähään, tai edes "ihan kivaan", oma rima on aina korkealla, oli asia mikä tahansa. Koskahan sitä kasvaisi niin isoksi ja viisaaksi että osaisi tyytyä hyvään ja ymmärtäisi ne oman jaksamisen rajat? Vai onko se tämä ylisuorittaminen pysyvää sorttia, ja ilman kovia tavoitteita en sitten pystyisi mihinkään? Että ikäänkuin ylisuorittaminen pitää koneen toiminnassa? Ja seuraako ylisuorittamisesta aina uupumus ja burn out, vai voiko ylisuorittajana oppia elämään? 

Tunnistaako kukaan samoja piirteitä itsessään? Millaista on elämäsi ylisuorittajana, vai oletko kaikkea muuta kuin ylisuorittaja, ja millaista se on?

No home without you -blogin Kaisa oli ystävineen pohtinut kysymystä, joka sai itsenikin mietteliääksi. Kysynkin siis teiltä saman kysymyksen;

Minkä ammatin valitsisit, jos kaikista töistä maksettaisiin sama palkka ja sinulla olisi kaikki haluamasi tiedot ja taidot hallussasi?

Nyt alkaa olla todella hermo koetuksella tämän Bloggerin kanssa! Paitsi että pitkään .jpg -muotoiset kuvat ovat muuttuneet Bloggeriin ladattuna pikselimössöksi (Tähänhän löytyi ratkaisu; kuvien muuttaminen .png -muotoon) myös kommentit ovat alkaneet katoilla! Luulin ensin sekoilevani itse, mutta sittemmin tajusin etten taidakaan olla ainut kommenttinsa kadottanut. Sähköpostiin napsahtelee kyllä ilmoituksia blogien postauksiin jätetyistä uusista kommenteista, mutta useinkaan omaa kommenttia ei vaan koskaan ilmestykään näkyviin. Joskus vaivaudun kysäisemään, josko kommenttini olisi mennyt roskapostiin, useinhan Blogger tekee tätäkin. Mutta ei, nykyisin kommentti on kadonnut kuin pieru saharaan. Eikä siinä oikein sitten ole fiiliksiä alkaa sepittämään aiempaa juttua enää uudestaankaan. Ja yhtälailla omia kommentteja on katoillut viime aikoina omastakin blogista. Sekös vasta ärsyttääkin, jos tiedän jonkun odottavan vastaustani ja en heti huomaa kirjoittamani kommentin kadonneen! Ja ties mistä muista vioista en ole vielä tietoiseksi tullutkaan...

V***tuskäyrä on korkealla!

Onko tälle mitään tehtävissä?

Millä aikataululla tälläistä korjataan, vai korjataankohan edes?

Kyllä vastustaa! :(

Antakaa nyt hyvänen aika edes vertaistukea!

Viime viikolla bongasin ensimmäisen itikan ja julistin näin virallisesti kesän saapuneeksi. Kevät taisikin jäädä kokonaan väliin ja hypättiin suoraan lämpöisiin kesäsäihin! YES! Kesän kynnyksellä sitä alkaa aina miettiä kesäisiä haaveita ja mitä kaikkea sitä kesältä odottaa. Vielä näin keväällä se kesä tuntuu jotenkin pitkältä ajalta mutta hyvin pian sitä taas huomaakin että kohta ollaan juhannuksessa ja sitten onkin jo pian syksy. Kesähän on täällä meidän leveysasteilla kuitenkin aika lyhyt eikä siinä paljon ehdi. Mullahan tämäkin kesä menee töissä, eikä lomaa ole odotettavissa, joten kovin huikeita suunnitelmia ei tarvitse tehdäkään. Tietysti myös tämä alati vaivaava rahanpuutekin vähän vaikuttaa siihen mitä voi himoita. Ihan vakavissaan tässä pitää kyllä miettiä että mistä sitä extracashia saisi jotta olisi varaa johonkin kivoihin juttuihin. Lottovoitto olisi yksi vaihtoehto, jos vaan muistaisi lotota! :)

Mutta mitä minä sitten kesältä odotan?

Hyvää ruokaa!

Mökki ja meidän 90-luvun bileet joihin kokoontuu joukko yläasteen tyttöjä.

Pidennetty viikonloppu bestiksen luona Helsingissä oli ihan superkiva! Löydettiin uusia puoteja ja herkullisia ravintoloita ja seikkailtiin vailla päämäärää ristiin rastiin kaupunkia. Kotiin tullessa se taas iski. Masennus, ahdistus ja elämän tuska. Onnistuin kehittämään itselleni paitsi järkyttävän ikäkriisin myös täydellisen itsetunto- ja identiteettikriisin ja olen nyt kaksi päivää itkenyt surkeuttani.

En ole koskaan kokenut itseäni yksinäiseksi vaikka olenkin aina elänyt yksin ja asunut itsekseni jo nuoresta, 16-vuotiaasta asti. Mulla on maailman rakkain ja läheisin perhe ja iso iso joukko tärkeitä ja rakkaita ystäviä. Yksin eläminen on ollut mulle kai enemmänkin oma valinta. Tällä hetkellä mulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa rueta etsimään miestä, saati että jollekin parisuhteelle olisi edes aikaa tai voimia. Silti se vaan iski, yksinäisyys. Muut perustavat perheen ja minä olen se joka jää ypöyksin tässä maailmassa. Olen se hylkiö joka on räpistellyt yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan ja sitten kuitenkin itken silmät päästäni sitä että jään yksin. 

Ja kyllähän se tuo biologinen kellokin raksuttaa aika uhkaavasti. Vaikka nyt ajattelenkin, ettei mulla tule koskaan olemaan perhettä, mitäpä jos mieli muuttuukin vaikka muutaman vuoden päästä. Sitten on jo liian myöhäistä. Elämäni ainoa saavutus tulee varmasti olemaan parin vuoden päästä (toivottavasti!) saatava ylioppilaslakki ja sitten elänkin elämäni yksin asunnossani ja jossain vaiheessa kuolen pois ilman että kukaan edes huomaa. 

Näissä tunnelmissa pitäisi nyt sitten pystyä lukemaan kokeisiin. Täällä mennään nyt tosi syvissä vesissä. Koeviikko alkaa ylihuomenna. Great.

Olen saanut päähänpinttymän, että olohuoneeseen olisi saatava (HETI!) keväisiä, raikkaita ja vaaleita tekstiilejä, ja nimenomaan jotain tuohon vaaleamman verhon sävyyn passaavaa.

Kerroinkin aiemmin kuinka minun ja Cosmon yli kymmenvuotinen yhteinen taival oli päättymässä päätettyäni vihdoinkin luopua tuosta vain tavan vuoksi kotiin kannetusta rahareiästä. Olinhan "ehkä hieman" kasvanut lehdestä ylikin eikä mun edes oikeastaan tullut sitä luettua enää. Viimeinen Cosmo kolahti luukusta tässä kuussa ja nyt kuitenkin sitten olo tuntuu vähän orvolta. Minähän tunnetusti olen se vanhan ajan, paperisen lehden ja kalenterinkin puolesta puhuja ja tähän ihmisluonteen laatuun kuuluu olennaisesti se, että paperista lehteä vaan pitää saada selailla ja printtilehteä pitäisi tukea. Kotiin pitää tulla joku lehti! Onhan netti pullollaan kaikkea ihanaa, mutta kyllä lehti vaan on oikea lehti kiiltävine sivuineen <3

Olenkin nyt löytänyt itseni selailemasta lehtitarjouksia Lehtikuningas.fi:stä. Tuoltahan löytyy näppärästi lähes kaikki lehdet saman katon alta ja vertailu on helppoa! Mutta mitä sitä sitten mieli tekisi jos kaikkea ei voi muka saada!? Ja sitä paitsi missä välissä noista tilaajalahjoista on tullut noin kivoja!!

Olen saanut pidettyä itseni poissa verkkokaupoista ja muidenkin houkutusten ääreltä nyt tämän vuoden puolella aika hyvin. Nyt oli kuitenkin käytävä tsekkailemassa vähän Sokoksen alevalikoimaa. 

Alessa näytti nimittäin olevan myös tuo jo jouluksi himoitsemani Ergorapido! Kaipailisin Dysonin kaveriksi kevyempää imuria jolla leivänmuruset ja lattialla ajelehtivat hiuskasat saisi imaistua nopeasti pois kuljeksimasta.

Mulla olisi tuo ostoslistalla, mutta en vielä tiedä missä vaiheessa aion siihen sijoittaa. Nythän siihen olisi hyvä aika, kun olisi tarjouksessakin... Löytyykös kokemuksia tuosta? Mua kiinnostaisi onko tuossa rikkaimuriosassa vesipestävä pölysäiliö? Osaisko joku laitteen omistava sanoa?

Olihan siellä muitakin ihanuuksia, sekä kodin tuotteissa että kauneudenkin...

Sokoksen verkkokaupan Season sale -tuotteita pääset katsastamaan tästä!

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Olen viime vuonna miettinyt paljon omaa ostokäyttäytymistäni. Teen tällä hetkellä töitä tarvittaessa kutsuttavana ja kesken on kaksi opiskelua. Etenkin lukio-opiskelu syö paljon rahaa ja mistäänhän tälläiseen omaehtoiseen opiskeluun ei tukea saa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että työtuntien määrästä riippuen rahat on tosi tiukilla välillä, eikä varaa oikeastaan mihinkään ylimääräiseen olisi. Kuitenkin himoitsen tavaraa, kaikkea ihanaa, söpöä ja kivaa tavaraa. Mitä enemmän nään kuvia jostain kivasta jutusta tai kuulen hehkutusta jostain tuotteesta, sitä enemmän mun on pakko saada se. Inspiroidun ja innostun niin etten nahoissani pysy, pää pursuaa ideoita!
Pienikin ostos voi tuoda tosi hyvän mielen, enkä siksi halua asettaa itselleni mitään ehdotonta ostelukieltoa ja tiedänkin, että ehdoton ostokielto saisi mut vaan ahdistumaan ja haluamaan entistä enemmän kaikkea. Järkevämpäähän on kuitenkin ostaa alesta esimerkiksi kesää varten pikkujuttuja, kuin ostaa sitten kesällä tarvitsemansa normaalihinnalla. Joskus kuitenkin omatunto kolkuttelee osteluista, joten päätin että tänä vuonna alan kiinnittää entistä tarkemmin huomiota ostoksiini. Enemmän pohdintaa kuin impulssiostoksia, miettimisaikaa ennen ostopäätöstä ja varmistaa itselleni oikeat syyt ostaa jokin tavara. Voisin miettiä aina vaikkapa kolme hyvää syytä ostaa jotain. Pelkkä ihanuus tai halpa hinta eivät ole enää hyväksyttäviä syitä. Saas nähdä miten tytön käy!

Eilen jouduin tekemään myös pari muutakin ratkaisua rahatilanteeni helpottamiseksi. Ensin lopetin Cosmon tilaukseni. Cosmo on tullut mulle koko sen ajan kuin lehti on ilmestynyt Suomessa, eli kai vuodesta 2001. Varmaan on ihan sanomattakin selvää että olin aavistuksen kasvanut yli tuosta lehdestä, ja en sitä aikoihin ole edes lukenut. Kestotilauksesta oli vaan tullut tapa enkä koskaan ole saanut aikaiseksi perua lehteä. Nyt sekin on tehty. Hyvästi Cosmo, meillä oli hetkemme :/


Merkittävän säästön vuoksi jouduin laittamaan myös kevään ajaksi katkolle rakkaan balettiharrastukseni. Oikeasti olen itkenyt tätä päätöstä muutaman päivän, välillä katunutkin päätöstäni, niin surkealta tämä tuntuu. Ensi syksynä aion kuitenkin jatkaa, oli tilanne mikä tahansa. Nyt on vaan ajateltava järkevästi. Koulussa tulee olemaan tosi rankka kevät, ja työt siihen päälle. Edes yhden illan hengähdys viikossa tulee varmasti ihan tarpeeseen. On kehiteltävä muuta liikuntaa tilalle ja tanssittava ja venyteltävä kotona. Ahdistaa niin että sydämeen sattuu, mutta vaihtoehtoja ei nyt ole. Toukokuuhun kun selviää niin sitten helpottaa, jos ei rahallisesti niin ainakin koulun suhteen. Jos saan suunnitelman mukaan tehtyä kursseja, niin keväällä olisi jo lähes puolet lukion kursseista käytynä. Ensi vuosi tuleekin olemaan siis paljon iisimpi :)

Eletään vasta vuoden viidettä päivää ja melkoista vuoristorataa on jo nämäkin päivät olleet. Vuoden ensimmäisenä päivänä lähipiiriin tuli taas huonoja uutisia syövän muodossa ja usko parempaan tulevaan vuoteen meinaa olla koetuksella jo heti alkuunsa. Itse olen käsi tulehtuneena ja paketoituna, tulehdus keuhkoissa antibiottikuurilla ja migreenin kourissa. Tuntuu kyllä että vähän kivemminkin olisi voinut tämän vuoden aloittaa, mutta näillä mennään mitä on annettu. Ei muuta ku eteenpäin, sano mummo lumessa! Kyllä kuulkaas tästä vielä noustaan!


Kuvat we <3 it

Lahjojen ostajien tonttujen painostuksesta on minunkin nyt kirjoitettava pukille :)

Tässäpä tulee siis mun toivomuksia. Sukulaiset siis wink! Olen joihinkin erikoisempiin tuotteisiin lisännyt ostopaikkojakin. Tästä voi valita mieleisensä, mulle kaikki ovat mieleisiä :)

Kuvat lainattu: Iittala, Lennol, H&M, Saintex heijastinkauppa, Sokos, Nintendo ja Google.

Olen useampaankin otteeseen sivunnut aihetta tulehtunut niska kirjoituksissani. Nyt ollaan siinä pisteessä että yli olan laukku ja kaikki muunkinlaiset käsiveskat voi unohtaa jos en halua kulkea kenopäänä loppuelämääni. Tarvitaan uusi laukku, pian!

Sain viime viikolla päätökseen melkein kolme viikkoa kestäneen suursiivousprojektini. Homma alkoi salakavalasti yhtenä lauantaina sikamaisen väsymyksen kourissa työpäivän jälkeen ja projekti tuntui paisuvan koko ajan sen edetessä hiljalleen. Ajattelin ensin tekeväni vähän normaalia viikkosiivousta perusteellisemman siivouksen, innostuin kuitenkin vaihtelemaan huonekalujen paikkojakin. Kunnes päätinkin siivota samalla myös kaapit ja laatikot, järjestää vaatekaapit ja erotella kirpparikamat, pyyhkiä seinät, pestä väliovet ja kaappien ovet, puhdistaa uunin, kiillottaa hanat ja kodinkoneiden rasvatahraiset etulevyt, puhdistaa jääkaapin, pestä kylppärin seinät ja lattian, imuroida sohvat, käydä läpi sisustustavarat ja siirtää tarpeettomat kirpparille, pestä, tuulettaa, puhdistaa ja järjestellä kaiken mahdollisen. Tietenkin sisustusintokin vaan kasvoi kodin uudistuksen keskellä ja Ikeasta tuli roudattua tavaraa niin että loppukuun olen todella kusessa rahattomana. Tämän kaiken tein ja paljon muutakin ja olen nyt niin tyytyväinen itseeni!

Kaappien kollaaminen pitkästä aikaa herätti kyllä monenlaisia ajatuksia. Tuntuu että viimeisen vuoden olen mennyt eteenpäin kuin sumussa ja stressaantuneena laiminlyönyt kotiani ja se jotenkin surettaa mua. Kiireessä olen työntänyt jemmaan ties mitä ja ajatellut katsovani tuon läpi sitten joskus, laittanut jotain talteen ja ajatellut miettiväni myöhemmin sen käyttötarkoitusta jne. Arvatkaapa paljon roskaa tälläinen ajattelu ajan mittaan oli kerryttänyt tänne kämppään? Tallessa olivat niin ostamieni laitteiden ja muiden pakkauslaatikot, postituspussit, muovikassit, aikakausilehdet, kaikki mitä nyt voi kuvitella jemmaavansa, pitkältä ajalta! Pelkästään roskaa tuli noin kolmen jätesäkillisen verran, pahvin ja kartongin yhteismäärää en halua edes tietää, sitä kuskattiin keräykseen useammankin henkilön toimesta, kirpparille menevää vaatetta kolme isoa Ikea-kassillista, aikakausilehtiä todella monta pinoa (kaikki Cosmot vuodesta 1999, lehden ilmestymisen alusta saivat vielä jäädä, kaikki muu lähti kierrätykseen). Siivotessani tunsin välillä oikein häpeää. Tämän kaiken paskan keskellä olen sitten manannut että joka paikka on täynnä eikä mitään mahdu mihinkään! No shit Sherlock!

Minä tykkään tavaroista, niin paljon ettei musta tule koskaan minimalistia, vaikka se olisi kuinka muodikasta nyt. Toisaalta arvostan kyllä kovasti ihmistä joka osaa luopua eikä kerää ympärilleen turhaa tavaraa, minusta ei tähän ole. Tykkään kaikesta kauniista ja söpöstä ja uusi juttu kotiin tai uusi vaate tuovat mulle ihan suunnattomasti iloa. Minulla on edelleen jemmoja ja säästän joitain muistoja vaikka ne olisivat kuinka älyttömiä tai tyhmiä. Olen tosi huono luopumaan tavaroista ja kehitän vahvoja tunnesiteitä joihinkin juttuihin, varsinkin lahjaksi saatuihin tai muihin sellaisiin jotka liittyvät johonkin kivaan muistoon. Tykkään myös kovasti tästä tunteesta kun koti on siisti. Kirpparipöytä tuottaa hyvää saldoa ja dollarinkuvat silmissä odotan lisää ja toisaalta hyvä tuotto innostaa luopumaan vielä enemmästäkin tavarasta.

Niin ylpeä kuin tämän projektin valmistumisesta olenkin, jatkossa ei näin massiivinen siivousprojekti kuitenkaan enää houkuttele. Jäljellekin jäi vielä tehtävää, pieniä paikkailu- ja maalaushommia ja muita pieniä korjailuja. Suunnitteilla on uusia projekteja ja tuunailujuttuja. En halua että mun elämä menee ohitse sumussa ja laiminlyön sen takia mulle tärkeää, eli tätä omaa kotiani. Mun on ruettava kiinnittämään huomiota näihin juttuihin ja haluan että mulla on aikaa ja voimia muuhunkin kuin työhön. On pakko miettiä ja muistaa kuinka paljon on liian paljon. Viikonloppuna sainkin tärkeysjärjestyksestä taas hyvän muistutuksen kun jouduin lauantaiyönä sairaalan ensiapuun. Sydän veteli aivan omia reittejään ja lääkärikin sen totesi mitä tiesin itsekin: "Tämä johtuu stressistä, sinun pitää tehdä jotain elämällesi"

Kodin siivous- ja muutosprojektin ensimmäiset valmiina esitellyt huoneet löytyvät täältä: Makuuhuone, eteinen, kylpyhuone. Tulossa on vielä keittiö ja olohuone.

Kuten olen aiemmin kertonutkin, sain viime keväänä stipendin, joka on 50euron arvoinen Keskon lahjakortti. Alunperin tarkoituksenani oli käyttää se uusiin lenkkareihin, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen uudet oranssit paholaiseni kotiutuivatkin Stadiumista ja nyt olisi tämän kuun loppuun asti aikaa keksiä kortille uusi käyttökohde. Koska kyseessä oli kuitenkin stipendi, olisi kiva että siitä jäisi joku vähän pysyvämpi muisto, joten ruokakauppaan en ajatellut lahjakorttia käyttää. Korttihan on käypää valuuttaa missä tahansa K-kaupassa, Citymarketissa, Anttilassa, Kodin Ykkösellä, kenkäkaupoissa, urheiluliikkeissä, rautakaupoissa sekä Askossa ja Sotkassa. Tämä viikko olisi siis aikaa kortin voimassaoloa ja viikkohan menee hyvin pitkälti töissä, joten aikaa kaupoissa pyörimiselle ei taida jäädä. Pitäisikin pystyä päättämään ostettava juttu etukäteen ja vain käydä noutamassa joku ilta.

Mutta mitäpä sitten ostaa?

Jotain nättiä, vain muistoksi, vaiko kivaa ja hyödyllistäkin.

Vai jotain ihan käyttötavaraa.

Vai oikeasti jotain tarpeellista kuten uusi työtuoli kynsihommiin.

Kuvat: Iittala, Arabia, Netanttila, Sotka, Asko, Andiamo