arki
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Vieraskynä: Mari Kuusisto
Blogi on jo pidempään viettänyt hiljaiseloa opiskelukiireideni vuoksi. Kirjoitusjumin merkitystä tilanteessa ei voine myöskään vähätellä. Myös kasvuvalmennuksessa (FOB!), johon osallistun nämä luovat jumit tulivat puheeksi ryhmäläisteni kanssa, ja kirjoittajakollegani Mari innostui ajatuksesta kirjoittaa tänne minun blogini puolelle. Tämä onkin ihan eka kerta kun saan tänne vieraskynäilijän, huikeeta! Kiitos vierailusta Mari!
Päivä prinsessana
Mieliala ei ollut kovin korkealla, kun marssin poliisin lupa-asioiden toimistosta kotia kohti tyhjin käsin. Passihakemukset ovat ruuhkautuneet. Klo 9 en ollut enää saanut edes jonotusnumeroa sille päivälle. Passihakemuksen olin jättänyt vain päivää ennen kuin sohlasin jotakin verkkopankkitunnusteni kanssa ja sain ne lukkoon. Kuvallista henkilökorttia ei ole. Ajokortti ei riitä. Passi on umpeutunut niin kauan sitten, että sen uusimiseen tarvittiin tunnistautuminen. Sain tunnistautumisajan yhdeksän viikon päähän.
Pankkiasioita pitäisi päästä hoitamaan aikaisemmin, joten ei ollut auttanut muu kuin pistäytyä poliisiasemalle, jonne olin siis saapunut sille päivälle liian myöhään, klo 9 aamulla. Seuraavana päivänä voisin yrittää uudelleen. Kertailin mielessäni tilanteen opetuksia:
- Pidä henkilökortti tai passi aina voimassa.
- Kätke johonkin salalokeroon ja salakirjoituksella pankkitunnus ja salasana. Kumpainenkin omaan kätköönsä.
Kevätliukas jalkakäytävä ärsytti. Hiekoitushiekka rahisi askelten alla siellä, missä kevät oli kuorinut esiin märän asfaltin. Sitten huomasin maassa auringossa kimaltelevan prinsessakruunun. Poimin sen ylös. Nykäisin pipon pois ja pistin kruunun päähäni. Minulla ei ole henkilöllisyyspapereita, enkä saa hoidettua pankkiasioita, mutta tämä on päiväni prinsessana.
Vain muutama vuosi sitten olisin vain kävellyt kruunun ohi. Ajatellut mielessäni, että olisipa kiva mallata sitä päähän, mutta en olisi kehdannut. Koska mitä muutkin siitä ajattelisivat! Tähän on nyt kuitenkin tultu, että muut ajattelevat ihan mitä haluavat. Tässä minä kuitenkin seison keskellä jalkakäytävää ottamassa itsestäni selfietä prinsessakruunu päässä. On hurjan vapauttavaa, kun ei enää tarvitse itseään hävetä ja yrittää olla jotakin muuta kuin on. Vakavasti otettava? Sitä kai. Vaan kun vakavasti otettavuus on jotakin muuta kuin sitä, että aikuinen kieltää itseltään spontaanin leikillisyyden.
Päivästä pohjamudissa tuli päivä prinsessana. Kruunun sovitteleminen päähän ruuvasi päivän pohjavireen myönteiseksi. Asettelin kruunun betoniporsaan päälle lähelle löytöpaikkaa. Toivottavasti se pikku-prinsessa tai pikku-prinssi, joka kruunun oli hukannut, löytää sen kotimatkallaan. Myönteiseksi kääntynyttä pohjavirettä piti yllä sähkömiehen puhelu, joka alkoi tervehdyksellä: "Aurinkoista päivää!".
Lisää iloa löytyi päivälenkillä koiran kanssa. Löysimme ohikulkijan maaliskuun pehmentämään hangen pintaan piirtämän auringon, sydämen ja viestin: “Kevät tulee!”
Se, mihin kiinnität huomiota, lisääntyy. Prinsessakruunu kannatti poimia maasta ja sitä kannatti sovitella. Huomio, jonka sille annoin, käänsi mielen vastaanottavaiseksi muillekin myönteisille pienille päivän yksityiskohdille.
Mari
* * *
Mikä on ollut sinun viimeisin prinsessakruunusi? Mikä pieni asia muutti päiväsi suunnan?
Mari Kuusisto auttaa tunnetaitokirjoittamisen avulla vahvistamaan tunnetaitojasi, parantamaan itsetuntemustasi ja kehittämään itsesi johtamista.
Nainen, joka eksyi blogiinsa
Noh, noh, enhän minä tänne eksynyt sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tulla tupsahdimpa nyt kuitenkin. Aloitin loppuvuodesta luovien alojen pienyrittäjien kasvuvalmennuksessa, ja viimeisimpinä valmennuspäivinä olemme puhuneet paljon somesta ja henkilöbrändistä. Hävetti jonkin verran esitellä itsensä bloggaajana, kun blogin edellinen päivitys on vuodelta 2020. On tässä ollut vähän kiirettä...
Ja korkea on myös blogiin palaamisen kynnys. Lieköhän siellä enää ketään kuulollakaan? Jätäpä merkki itsestäsi jos oot vielä siellä!
Minä yritän, josko tämä tekstinpätkä ja mahdollisimman ruma kuva saisivat minut palaamaan tänne nopeammin, katotaan miten käy!
Lempparisarjat kautta aikojen
Mun pitänyt jo vuosia kirjoittaa lista kaikkien aikojen lemppareimmista telkkarisarjoista, ihan itsellekin muistiin, ettei ne koskaan unohtuisi. Huomasin taannoin vastaavan listauksen Pancake Palace -blogissa ja se toimikin kimmokkeena vihdoin kirjoittaa tämä lista. Ja jaampa sen tänne teillekin luettavaksi, ihan siksikin, että voitte huomauttaa jos (ja kun!) ehkä olen unohtanut jotain oleellista.
Pakko laittaa nämä aakkosjärjestykseen, koska paremmuus- tai muuhunkaan järjestykseen laittaminen olisi ihan mahdotonta. Tässä siis listaus kaikkien aikojen parhaista sarjoista, joista on katsottu jokainen jakso ja kaikki ovat tehneet pysyvän vaikutuksen minuun, tavalla tai toisella. Näitten parissa on jännitetty, itketty ja naurettu. Nykyinen telkkaritarjonta ei juuri sytytä, mutta katsokaapas mitä herkkuja sitä onkaan ollut olemassa! Ah, mitä nostalgiaa!
Löytyikö meiltä yhteisiä lemppareita? Vai puuttuuko jotain?
Mikä on sinun lempisarjasi kautta aikojen?
Joulu yllätti jouluttajan
Miten se joulu aina pääsee yllättämään kuin talvi autoilijat Suomessa!? Karua oli tajuta alkuviikosta, että niin se vaan joulu on kuulkaas ensi viikolla. Olin ajatellut, että tänä vuonna haen ja koristelen kuusen ajoissa että ehdin nauttia siitä ennen joulua koska joulun olen poissa kotoa. Ostan lahjat hyvissä ajoin ja paketoin ne kuusen alle joulua odottamaan. Suunnittelen joulun ohjelmani ja menemiseni hyvissä ajoin, jotta voin ottaa rauhassa ilman stressiä. Ennen kaikkea hoidan kouluhommani sille tolalle että voin rauhoittua kaikessa rauhassa joulun odotukseen.
Paskan marjat.
Väännän täällä stressissä liioista luentopoissaoloista seuranneita sanktiotehtäviä ja vähän itkua siinä sivussa. Migreeni jyskää päässä kuin maailmanlopun edellä ja silmästä taitaa lähteä näkö. B12-vitamiinit on niin matalalla, etten pääse kunnolla kävelemään. Sen sijaan että koristelisin kuusta lähden näyttämään silmääni optikkoystävälle ja kannan joululahjojen sijaan kotiin lääkkeitä apteekista. Perusmeininki siis :)
Mutta hei, perjantaihin mennessä aion olla palauttanut kaksi tehtävää ja ensi viikolle jää vain yksi pieni tehtävä. Viikonlopun aion viettää relaksoiden parhaassa seurassa Särkänniemessä Koiramäen joulua tunnelmoiden. Arvatkaas kumpi on odottanut tätä enemmän, Omppu vai kummitäti? ;)
Milläs mallilla joulun odotus siellä on?
Lomalla viimeinkin
...Voin ottaa iisimmin...Vai voinko? Entäs jos ei osaa rentoutua?
Olen painanut kouluhommia koko kesän niska limassa ja nyt vihdoin koitti se hetki että viimeinen tehtävä on palautettu. Odotan ainoastaan yhden tentin tuloksia, jonka oikeastaan tiedän sössineeni. Jos ja kun tentti ei mene läpi, en aio ottaa enää siitä stressiä kesällä vaan kurssin suorittaminen siirtyy ensi kevääseen. Nyt olisi siis ihan oikeasti aika hengähtää. Mutta kun en osaa!
Päässä takoo koko ajan, että pitäisi saada jotain aikaiseksi. Voisinhan tehdä jotain muutakin kuin mitä suunnitelmani kesän ajaksi oli, kuten lukea valmiiksi syksyn kurssien kaunokirjallisuutta tai jos sittenkin uusisin sössityn kurssin vielä syksyn aikana. Ainakin voisin tehdä niin pitkään odottaneita hommia kotona; kaappien perusteellinen läpikäyminen, kirpparikamojen lajittelu, varaston siivous. Nyt olisi myös hyvää aikaa nähdä ystäviä, nauttia kesästä ja tehdä retkiä... Mitä vaan. Mutta olen niin hemmetin väsynyt etten jaksa mitään, stressaan aikaansaamattomuudesta ja jo ihan pian alkavista syksyn opinnoista. Voi blaaaah, miksi en osaa nauttia tästä lomasestani!
Mutta hei, lähestyvässä talvessa on yksi tosi kiva juttu, nimittäin varattu Dubain matka. Siellä viimeistään pääsen relaamaan sitten. Sekin voitaneen jo katsoa edistysaskeleeksi että eilen aloitin lukemaan kirjaa (ja se ei ole mikään koulukirja)!
Muita suorittajia, joiden on vaikea relata? Miten sinä saat vaihdettua lomamoodiin?
Vehnähöttöpalkintoja ja toimenpidejännitystä
Tiedättekö mikä on se toimenpide, josta kuulee jokaiselta sen läpikäyneeltä, ettei koskaan enää anna tehdä sitä itselleen ja mistä kuulee eniten niitä karseita kokemuksia ja kauhutarinoita? No ainakin minä väittäisin sen olevan gastroskopia eli mahalaukun tähystys.
Minulle tähystys tehtiin eka kerran kun olin pienenpienikokoinen parikymppinen tyttö ja trauma on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet. Pahinta tähystyksessä oli tukehtumisen tunne, kun joka rööri oli täynnä jotain eritettä, eikä henki tuntunut kulkevan mistään; räkää, kyyneleitä, limaa ja oksennusta jota sitten haukoin yhä syvemmin henkeeni. Eikä se järkyttävän paksuinen letku kääntyilemässä sisuksissakaan kauhean ihanalta tuntunut, koepalojen ottamisesta puhumattakaan. Refleksinomaisesti siinä sitten räpiköin hakaten kaikkea ympärilläni kuin kuolemaa vastaan taisteleva. Varmasti kaunista, mukana ollut äitikin itki toimenpiteen jälkeen. Shokkitila kesti pitkään.
16 vuotta olen nyt toimenpiteen uusintaa vältellyt, vaikka moninaiset mahavaivani olisivatkin vaatineet uusintatähystystä jo vuosia sitten. Nyt on kuitenkin tässä Fear Factoryssa kohdattava puutarhaletku, tapahtui mitä tapahtui. Äiti tulee mukaan tälläkin kertaa tehtävänään vartioida, että henki kulkee jostain kautta. Sitä en tiedä kävelenkö ulos sairaalan ovesta pelkoni voittaneena, vai vaan esilääkittynä pelkurina. Huomenna se selviää.
Varmuuden vuoksi (ja vähän palkinnoksikin) annoin itselleni luvan yrittää saattaa maha mahdollisimman ärhäkkään tilaan nauttimalla kaikkea sitä mitä gluteeniton ruokavalioni normaalisti välttäisi. Uskokaa kuulkaa että olenkin tänään nauttinut upottaessani hampaani aamukahvin kera kinkku-juusto croissantiin ja päiväkahvilla uunituoreeseen berliininmunkkiin. Illaksi ostin kotiin vielä Fisupizzaa, Fazerin kuningatarpiiraita ja Suffelin. Kuolempahan pulleana ja onnellisena. Pitäkäähän peukkuja!
Onko sinulle tehty mahantähystys? Millaiset muistot jäi?
Tai mikä on karmein toimenpide, jossa sinä olet ollut?
Blokki
Voi että, hemmetinmoinen blokki päässä!
Tuntuu että niin blogin tallennetuissa luonnoksissa kuin pään sisäisissä luonnoskansiossa on ainesta blogiin moneksi vuodeksi, mutta yksikään ajatus ei kulje niin järkevästi että saisin mitään ulos. Sanoja ei tule näppäimistölle vaikka niitä risteilee päässä sekavana puurona ympäriinsä. Kommenteissa on niin monta kivaa kommenttia odottanut vastausta niin kauan että hävettää vastata edes niihin enää. Lukeeko kukaan edes enää blogeja ylipäänsä, saati minun blogiani? Vai metsästääkö kaikki vain pokemoneja? Mitä olen luvannut kirjoittaa ja unohtanut?
Writer's block. Se on nyt.
Kynnys (se näkymätön, omassa päässä) kirjoittamiselle nousee koko ajan ja itseltään vaatii koko ajan enemmän, vaikka tietää että stressaaminen on turhaa. Tämä on hauska harrastus ja sellaisena sen aion pitääkin. Kertokaahan nyt, mistä olen luvannut kertoa, mitä olen luvannut näyttää? Tai mistä haluatte lukea, mitä toivoisitte? Onko jotain kysyttävää?
Help! Auttakaa mut alkuun! :)
Tai kertokaa edes mitä teille kuuluu? Onko kesää vielä jäljellä?
I'm alive!
Tuli sitten pidettyä pientä blogilomaa ihan huomaamatta. Ajatuksenani oli tulla vain nopeasti huikkaamaan, että kyllä täällä elossa vielä ollaan, mutta otsikon kirjoitettuani tuli vähän sellainen olo, että valehtelen :) Aika zombiolo kyllä tällä hetkellä on, kaiken tämän stressin, töitten, opiskelujen, tulevaisuuden miettimisen ja sairastamisen keskellä, että en ole ihan varma olenko niin kovinkaan alive...
Avoimen yliopiston opinto-oikeuteni päättyy ensi viikolla, ja siihen mennessä pitäisi raapia kokoon vielä vähintään 12 sivua tekstiä. Yhden kurssitehtävän yökkäsin jo tänään ulos pitkän pakertamisen jälkeen ja toivon vain, että edes läpi menisi nämä kaksi viimeistä kurssia. Yhden kurssin suorittamisen jouduin skippaamaan kokonaan, koska en vaan tajua mitään koko kurssin sisällöstä. Hiukan ei niin voittaja -olo sen suhteen, mutta ei ole aikaa murehtia sitä nyt.
Nyt päätä tyynyyn ajatuksin, että ensi viikolla tähän aikaan tämä viimeinen rutistus on ohi ja sitten saan huilia. Seuraavana viikonloppuna pakkaankin bestikseni kanssa mökkikamppeet kasaan ja päästään muutamaksi päiväksi parantamaan maailmaa möksälle kaksistaan. Odotan jo ehkä hivenen malttamattomana että pääsen sihauttamaan siiderin ja laulaa lurautan mökkiterassilta Sian Alivea tummuvaan kesäiltaan järvelle :)
Palajan taas eetteriin jahka tämä elo tästä vähän rauhoittuu :)
Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa!
Nainen joka purjehti addiktiosta toiseen
Huhhuijakkaa! Meno on ollut melkoisen hektistä viime aikoina. Päivät, viikot ja kuukaudet suhahtavat ohi niin nopeaa etten ole ehtinyt huomata huhtikuun vaihtumista kesäkuuksi, saati että olisin tajunnut mihin hemmettiin se toukokuukin siitä välistä oikein jäi!
Kun on tehnyt vuosikaudet töitä pääosin satunnaisesti, samalla opiskellen, on kuulkaa yllättävän vaikea sopeutua siihen normaalien ihmisten 37,5h työviikkoon. Täysillä tunneilla olen tehnyt töitä viimeksi kai vuonna 2009. On melkoinen järkkäily että saa elämänsä pyörimään ihan uudenlaisessa rytmissä. Kun sattuu vielä asumaan kaupungissa jossa lyhyt työmatka julkisilla kulkien voi viedä parhaimmillaan 2h suuntaansa, ei jää ihan kauheasti aikaa tehdä juuri muuta. Oman pikantin lisän tähän soppaan tuo vielä migreenin estolääke, jonka unettava vaikutus kestää 12h. Ei oikein arki tahdo taipua 12h yöuniin... Siksi blogikin on ollut vähän hunningolla viime aikoina. Yritän nyt totutella ruuanlaiton, siivouksen ja liikunnan yhdistämiseen normiarkeen, jospa se blogiaikakin sitten jostain löytyy :) Vaatekaapin siivousta ja parvekkeen laittamista kesäkuntoon en ole ehtinyt edes ajatella.
Mutta työstä on vielä sanottava, että rakastan sitä! Työ on kivaa ja saan tehdä töitä ihan huippuporukan kanssa. Vaikka olen työskennellyt silmälasien parissa jo monen monta vuotta, on tässä tämänhetkisessä työssä niin paljon kaikkea uutta ja työnkuvani on laajempi kuin koskaan ennen. Aika mahtavaa, että vielä näin monen vuoden jälkeen aina vaan voi kehittyä siinä missä on hyvä :)
Melkoisen hyvä olen kyllä myös addiktoitumaan. Muistanette kun jokin aika sitten kerroin sokerin vähentämisprojektistani; no se projektihan karahti kiville reilun kolmen viikon (vieläpä ihan hyvin sujuneen) karkittomuuden jälkeen. Sen jälkeen olenkin sitten vedellyt taas karkkia naamaani ihan kaksin käsin. Great success! Lisäksihän olen tajunnut kofeiinin auttavan vaikeissa migreeneissä; ensin tuli lirpittyä cokista, mutta sitten ostin Dolce Gustoon soijacappucinoa ja olen nyt niiiiin koukussa siihen. Paitsi että tuo kahvi on ihan parasta maailmassa, en saa siitä kofeiinistä usein tulevaa huonoa oloa ja tärinää. Työpäivinäkin juon usein puolikkaan kupin kahvia. (Ja hyi että tavallinen suodatinkahvi maistuu pahalle verrattuna noihin kapselikahveihin!) Vaikka en ole kahvia juonut vuosiin, olempa nyt taas koukussa siihenkin. Ja tietystihän suklaa on toinen migreenin helpotuslääke. Sitäkin kuluu... (Migreenikot HOX! Kokeilepa ottaa lääkkeet kahvin ja suklaan kanssa, nimittäin toimii!)
Kesän korvalla iskeekin sitten jäätelöhimotus! Töissä ei onneksi(!!) ole pakastinta, joten joudun hakemaan jätskini kaupasta ja syömään sen heti kahvitauolla. Olen ihastunut nyt Tutti Frutti jätskiin jossa on vaniljajätskiä ja mehujäätä, ihan superherkkua! Myös Kingis Grumple on maistunut... Työkaveri huomautti just mun syöneen joka päivä jätskiä töissä. Voi kyllä, näin sitä laihdutaan! Irtokarkkiakin saa ihan työpaikan vierestä ja menee noita gluteenittomia kanelipulliakin... Tupakanpolttoa en sentään aio aloittaa uudestaan vaikka näin coolisti purjehdinkin addiktiosta toiseen.
Hoh hoh ja huhhuh!
Mitä teille kuuluu?
Inside my bag
Nappasin ihanan Jennin blogista taannoin mukaani Inside my bag- haasteen jossa vilkaistaan mitä kassista löytyy. Tältä näyttää minun kassin sisältö:
Mulla vuorottelevat arjessa reppu, iso käsilaukku ja pieni käsilaukku tarpeen mukaan ja tavarat siirtyilevät usein kassista toiseen. Näin pysyy vähän paremmin itsekin kartalla mitä kassi sisältää ja useinmiten siellä onkin aina tietty perusvarustus.
Rakastan paperitavaraa enkä aio luopua paperisesta kalenterista ja vanhasta kunnon bussi- (eli linkki jyväskyläläisittäin) aikataulusta. Aina mukana on rahapussi ja usein aurinkolasit. Tällä kertaa vanhat reiskat joiden kotelo on jo parhaat päivänsä nähnyt.
Aina mukana myös avaimet (Kermit <3 ), bussikortti, huulirasva, nenäliinoja ja särky- ja migreenilääkkeitä pienessä muovipurkissa. Hyvin usein mukana on myös vesipullo, jotain naposteltavaa (tällä kertaa manteleita ja kuivattuja karpaloita), käsirasva ja hammaslankain. Usein kassista löytyy myös huulipuna tai -kiilto, purkkaa sekä sekalainen määrä kuitteja. Avokado ei sen sijaan kuulu yleensä laukkuni sisältöön. Onneksi rupesin kuvaamaan kassin sisältöä ja bongasin kauppareissulta laukkuun unohtuneen möllykän :)
Mihinkään en lähde ilman nenäliinaa, huulirasvaa ja avaimia.
Mitä sinun kassistasi löytyy?
Muutoksen tuulia
Hah, otsikon kirjoitettuani alkoi päässä soida Scorpionsin Wind of change ja sitten tuli mieleen yläasteen ruotsin oppikirjasarja Nya vindar. No mutta nyt ei ole kyse Scorpionsista saatika yläasteen ruotsista, vaan siitä että meikäläisen elämässä puhaltelee nyt uudet tuulet.
Minä nimittäin sain kokoaikaisen työpaikan!
Olen ollut vuodesta 2009 osa-aikatyöläinen, opiskellut ja hakenut töitä lähes koko ajan. Viimeisen kokonaisen kuukausipalkkani olen saanut tosiaan 2009 alkuvuodesta. Voitte uskoa että olen näinä vuosina kirjoitellut hakemuksia paljon ja ravannut työhaastatteluissa ja aina lopulta joutunut pettymään. Kun tekee töitä nollasopimuksella, ei hermo lepää koskaan. Koko ajan raha-asiat ovat päällimmäisenä mielessä, kun ei koskaan tiedä paljonko tilille rahaa tulee ja milloin sitä tulee. Stressi rahasta on koko ajan hengittämässä niskaan eikä raha ikinä riitä kaikkeen mihin pitäisi.
On surullista että monissa firmoissa ei arvosteta osaamista ja kokemusta, vaan ainoa kriteeri tuntuu olevan työntekijän (mahdollisimman pieni) palkka. Tarkoittaen sitä, että kaupan alalle palkataan nykyään usein nuoria ja me vanhat osaajat jäämme soittelemaan lehdellä. Siksipä tämän työn saaminen tuntuu erityisen hyvältä. Minulla on pitkä kokemus alalta ja olen innokas kehittymään. Tämän työpaikan sain ihan itse, omana itsenäni, omalla osaamisellani ja kokemuksella jota nyt arvostetaan ja minulle annetaan haasteita. Hakijoita oli paljon mutta minuun uskottiin. Tämä on näytön paikka!
Monellakin tavalla kokoaikatyön aloittaminen mullistaa minun elämääni, jo ihan arjen aikataulujenkin takia. Näin ekan työviikon loppupuolella tuntuu hemmetin hyvältä ja vielä parempaa on tulossa. Tulevaisuus näyttää miten saan arkeni ja aikatauluni rullaamaan ja miten löydän aikaa olla läsnä täällä bloginkin puolella.
Nyt vaan hymyilyttää kun ei tarvitse selata avoimia työpaikkoja :)
Olen onnellinen :)
Sekoajan päiväkirjat
Voi hyvää päivää että täällä ollaan taas raatona. Yhä edelleen mua vaivaa aivan järkyttävä fyysinen väsymys joka saa nukahtelemaan istualteni. Kiirettä, stressiä, itkua ja hampaitten kiristelyä. Päivät valuvat sormien läpi kuin se kuuluisa juoksuhiekka. Huonosti nukuttuja öitä, nukahtamisvaikeuksia ja painajaisia... Olisko se taas tämä perinteinen kombo; kouluhommat rästissä, rahaa ei ole mihinkään, eikä sen paremmin ole töitäkään, blogiin liittyviä juttuja iso pino tekemättä, joulu lähestyy ja mittariinkin napsahtaa pian lisää vuosia. Ja noh, onhan tässä elämässä nyt kaikenlaista muutakin päällä... Joo, jotenkin tutulta kuulostaa, eikä yllätyksenä tule sekään, että vatsahaava se myöskin on kaverinani taas.
Kun miettii ja murehtii yhtä, ei siitä toisestakaan tule yhtään mitään, saati siitä kolmannesta hommasta jota pitäisi olla jo tekemässä. Hommat junnaa paikallaan ja minä pyörin ympäri kämppää kuin puolukka p***ussa. Tarkistan kaiken tuhat kertaa ja pienimmänkin homman suorittaminen vie tuhottomasti aikaa. Kun en saa omia hommianikaan tehtyä lupaudun auttamaan vielä kaikkia muita, välittämättä että omat hommat jää tekemättä. Jos joskus osaan sanoa ei, poden ainakin jatkuvaa huonoa omaatuntoa kieltäytymisestäni.
Kuvitelkaa tekevänne ja postittavanne joulukortteja.
Miten kivaa hommaa!
Maalaat kuvat korttien etupuolille, lasket noin 10 kertaa että kortteja on oikea määrä. Hylkäät puolet korteista pilallisina ja maalaat uusia. Onko kaikki muistettu? Tarkistat edellisen vuoden lähetetyt kortit -nimilistan. Varmistat että kaikissa korteissa on maalaus. Laitat kortit kuivumaan. Korttien kuivuessa kirjoitat kuoret valmiiksi. Varmistat osoitteista noin puolet netistä, pitävätkö ne paikkansa vielä, yhtä monta kertaa kuin lähdet tarkistamaan osoitetta sekoat missä kohtaa olit menossa. Kirjoitat tekstit korttien takapuolille ja tarkistat noin 20 kertaa, että kaikissa korteissa on teksti. Laitat kortit kuoriin ja varmistat vielä siinä vaiheessa että jokaisessa kortissa on sekä etupuoli että toivotusteksti. Suljet kuoret ja tietysti varmistat että jokainen kuori on varmasti kiinni. Liimaat postimerkit ja voi elämä, tarkistat että jokaisessa kuoressa on merkki ja että olet muistanut erottaa käteen annettavat kortit. Vainoharhailet vielä vähän lisää ja tarkistat osoitetekstit kirjoitusvirheistä ja mahdollisien muuttuneiden nimien varalta. Onhan se nyt noloa kutsua ystäväänsä tyttönimellä 10 vuoden avioliiton jälkeen. (Ei sillä että itselläni olisi kokemusta...)
Seuraavaksi täytyykin pohtia postitus, siinäkin kun omat haasteensa...
Ettäkö miten mun päivät kuluu?!
Mites teillä menee? :)
Päivä meikäläisen matkassa
Tuskailin viime viikolla, että mihin ihmeeseen nämä mun päivät kuluu, kun tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Päätin sitten tehdä päivä kanssani -postauksen selvittääkseni mihin ne tunnit meikäläisen vuorokaudessa oikein hupenee.
Good morning sunshine!
Viime viikon maanantai alkoi kello 7.10 herätyksellä, hetken köllöttelin vielä ennen sängystä nousemista.
Tämä oli niitä aamuja kun munat leviää kattilaan ja vitutus leviää päähän heti aamusta :P No, löytyi sieltä sentään ehjiäkin munia... Perusaamupalanen; gluteenitonta paahtista kera kinkun ja kananmunan, sekä mehulasi. Teetä vielä päälle.
Sitten jumppakamat kasaan ja vielä välipalaa ennen lähtöä.
Maanantaisin kävelen vähän pidemmän matkan bussipysäkille, jotta pääsen yhdellä bussilla suoraan jumppaan. Olikin aivan ihana aamu käpytellä, kirpsakan kylmää, mutta aurinko paistoi ihanasti!
Klo 10.15 jumpassa.
Tällä kertaa oli vuorossa steppilautajumppaa. Tunti jumppaa ja vartin venyttelyt, ai että, oli ihanaa! Hiukan pelotti polvien kestävyys tuon laudan kanssa, mutta ihan hyvin pärjäsin. Jumpan jälkeen siirryin loppuverkaksi vielä kävellen keskustaan. Ihan hirveän kylmästi tuuli, mutta oli kaunista!
Poikkesin matkalla Harjun Paperissa yhteistyökuvioiden puitteissa ja ihastelemassa mitä kaikkea uutta ihanaa puotiin oli tullutkaan. Joku päivä mentävä vielä paremmalla ajalla. Keskustassa suuntasin jostain kumman syystä Kalpikselle. Jyväskylässähän irtokarkkien paratiisi on Kalpis, kun muualla suunnataan usein Filmtowniin tai Makuuniin. Kalpiksella myydään vain herkkuja :P
Pyörähdin keskustassa myös ruokakaupassa sekä Eurokankaalla etsimässä (tuloksetta!) kangasta uusiin koristetyynyihin. Sitten bussilla kotiin.
Kello olikin jo 13.30 kun kotiin pääsin. Kotona ensimmäiseksi (AINA!) kotivaatteet päälle.
Muutama tunti meni lukien kurssikirjaa ja välillä koneella istuen. Tarkistin lauantaisen loton ja kävin tsekkaamassa ohjeet uuteen jaksoon avoimen kurssilla. Kirjallisuuden historian kurssilla keskustelemme eri rooleissa kirjallisuudesta. Tällä kertaa olen Shakespearen sukulaispoika :) Neljän aikaan silmät luppasivat siihen malliin, että oli pakko ottaa tunnin unoset.
Herättyäni keittelin teet ja totesin migreenin alkavan.
Nappasin lääkettä ja siirryin koneelle hommiin. Tekaisin häthätää blogille uudet käyntikortit ja laitoin ne tilaukseen. Seiskan aikaan siirryin taas hetkeksi kurssikirjan pariin.
Tämä oli taas niitä päiviä kun karkit olivat toimineet nälänkarkottajina, huoh... Iltasella huomasin etten ole syönyt oikeaa ruokaa koko päivänä! Tekaisin salaatin ja lämmittelin edellispäivän tomaatti-inkivääri-kanapastaa. Ruuan jälkeen käväisin suihkussa ja sitten menikin jokunen tunti netissä pyöriessä ja kavereiden kanssa jutellessa. Käsittelin vielä kuvat ja kirjoittelin seuraavan päivän blogipostauksen valmiiksi.
Olen nyt pyrkinyt olemaan sängyssä viimeistään 23.30. Maanantaina tuo ei kyllä ihan onnistunut. Mukaan sänkyyn nappaan aina ipadin ja katselen ohjelmia kunnes nukuttaa. Tällä hetkellä katson suurinta pudottajaa.
Sellainen oli työttömän maanantai, noin se vaan päivä kuluu ja tuntuu ettei oikein mitään ehdi saada aikaiseksi. Tänään onkin ollut ihan erilainen, vielä onnettomampi maanantai, kun jumppa on syyslomalla ja olen edelleen kipeänä; olen nukkunut ihan liian myöhään ja istunut tässä koneella päämäärättömästi seikkaillen koko päivän. Joskohan edes tämän postauksen saisi ulos, niin olisi edes jotain tällekin päivälle saavutettu :) Kyllä sitä vaan niin kaipaisi työelämään, että olisi säännölliset rytmit ja rutiinit! Normaalia elämää, sitä mä tartten!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)