Myyrän uudet housut
30 syyskuuta 2012
No eikä oo myyrän ku minun housut! Vaikka kyllä tässä vähän myyräksi on itsensä tuntenut kun on päivät istunut täällä kämpässä nenä kirjassa ja illalla vaan kaivautunut kolostaan kouluun ja sitten taas tullut kotiin lukemaan.
Pari viikkoa sitten vietin kuitenkin mukavaa sunnuntaipäivää. Tarkoitus oli käväistä vaan hakemassa Sokkarilta yksi juttu ja tulla kotiin tekemään yksi kynsiasiakas iltapäivällä. Kynsiasiakas oli kuitenkin sairastunut, joten jäinkin kaupungille vähän hengailemaan pitkästä aikaa.
Ihan huippuja juttuja sieltä löytyikin!
Mummo antoi rahan uuteen koulureppuun. Sellaista mitä olen pitkään etsinyt, ei löytynyt mistään, mutta tämä nyt on tälläinen perusreppu. Ompahan ainakin ehjä toisin kuin edeltäjänsä. Sitten vähän vihkoja ja konsepteja kouluun ja karkkipussi.
Se juttu mitä alunperin menin hakemaan oli tämä Lumenen (taas lisää Lumenea mulla!!) kulmakarvageeli. Nyt saa hapsottavat kulmat ojennukseen. En olekaan koskaan ennen mitään kulmakarvatuotteita käyttänyt. Nyt vaatii vähän harjoittelua että tätä muistaa käyttää. Kulmakarvat on olleet täällä viime aikoina vähän sanoisinko... heitteillä? En ole vaan jaksanut värjätä niitä kun tukkaakaan ei ole värjätty aikoihin ja tukka onkin tosi vaaleassa tilassa nyt. Siinä sivussa on sitten kulmien nyppiminenkin jäänyt aina vähän unholaan. Pitäisi nyt ihan tosissaan terästäytyä ja päättää mitä tälle tukallekin nyt tekee. Puhumattakaan mun kynsistä, en edes muista millon olen niitä huoltanut... voi huoh! Riittää kuulkaa jonkin verran hommaa kun tää koeviikko on ohi!
Sitten tuubi!
Tälläistä olen etsiskellyt jo jonkin aikaa. Mun niska ja kallonpohja on tosi herkkiä vedolle ja tulehtunvat nykysin pienestäkin kylmästä (tai ei aina tarvita edes kylmää). Tuon olen nyt sujauttanut kaulaani joka päivä ja sitten tietty vielä ison huivin päälle ja voi pitää hyvin sisälläkin jos isossa huivissa tulee kuuma. Ja ohjeen mukaanhan tuota putkeloa voi käyttää vielä ties kuinka monella tavalla, pipona, pantana jne.
Ja sitten ne housut!
Violetit Piecesin farkkuleggarit, niin kivat syksyhousut!
En itse innostunut viininpunaisesta syksyvärinä koska se vaan on mulle talvi-ihmisenä niin väärä väri. Joka kauppa tuntui olevan täynnä viininpunaista ja muita murrettuja syksyisiä värejä. Olinkin jo tyytynyt kohtalooni ihailla kivoja värifarkkuja muiden päällä. Mutta löytyipäs sitten kuitenkin mullekin sopivan väriset! Aikas kivat vai mitä?
Ja hei tsekatkaas myös aamulla postaamani video, laitetaan lanteet rytkymään heti aamusta! :)
Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy
No ainakin kokeisiin lukemisen ja esseen kirjoituksen vauhdin olisi nyt kiihdyttävä!
Seuraavan videon voimin jaksaa ainakin hymyillä jos ei muuta!
Muita joilla katselu veti naaman väkisin hymyyn?
Tuossa fiiliksessä olisi muillekin yrityksille vähän opittavaa :) Aivan loistava!
Näin hyvin fiiliksin sunnuntaihin!
Ja hei, osallistukaahan kilpailuun jos ette vielä arpaanne tiputtaneet, linkki löytyy vasemmasta palkista!
Tehokas tyttö
29 syyskuuta 2012
On kyllä ihan maailman paras fiilis kun on ollut tehokas!
Tämäkin päivä piti olla pyhitetty kokonaan kokeisiin lukemiselle mutta viime tunnilla biologian ope osoitti armollisuutensa ja kertoi että kokeessa saakin olla kaikki materiaali mukana! Ihan uskomatonta! Stressi helpottui ehkä noin puolella tämän johdosta, nyt on aikaa esseen kirjoittamiselle ja äikän harjoittelullekin. Kun aamulla heräsin ihanaiseen auringonpaisteeseen ja huomasin että olisi lähdettävä käymään apteekissa, päätin lähteä matkaan kävellen.
Ei siis muuta kuin oranssit paholaiset jalkaan ja tehokkaasti vaan mars matkaan heti aamupalan jälkeen. Olipa kerrassaan ihana ilma kävellä, oikea pirtsakka aurinkoinen syyskeli. Vajaaseen kahteen tuntiin sain mahdutettua tehokasta kävelyä noin 3,5 km verran, käynnin apteekissa ja ruokakaupassa ja vielä extempore kirjastossakin.
Tikkaripurkkikin sai vähän täydennystä :)
Ihana tunne kun sai raitista ilmaa ja tuli vähän liikuttua, vaikkakin huomasin että kunto on kyllä päässyt taas harmillisen huonoon jamaan tämän hektisen elämän johdosta. Mutta nyt tikkari suuhun ja esseetä pakertamaan!
Mitäs teidän lauantaihin kuuluu?
Nyt se alkaa!
28 syyskuuta 2012
Tänään se alkaa, nimittäin mun ihka ensimmäinen koeviikko aikuislukiossa. Muutaman tunnin päästä olen jo matkalla kohti uskonnon koetta. Ensi viikolla on tiistaina luvassa biologian ja keskiviikkona äikän koe. Uusi jaksokin alkaa jo torstaina. Jakson kirjatkin pitäisi vielä haalia kokoon jostakin. Meneekö tää aika vähän nopeasti?? Nyt vielä viimeiset kertaukset ja sitten menoksi!
Voihan jännitys!!!
Ihanaa viikonloppua ihanat!
Täällä paistaa aurinko <3
Meikinpuhdistusaine for dummies
27 syyskuuta 2012
Kuva: Lumene |
Nyt täytyy sanoa että vihdoin löytyi se tuote, joka mykisti kokeneemmankin meikkikonkarin ja kosmetiikkahörhön! Nappasin eilen kokeiluun Sokkarin 3+1 päiviltä tuon Lumene Natural Code Erase it -silmämeikin puhdistusaineen. Illalla meikinpuhdistus ei sitten sujunutkaan ihan niin kuin olin ajatellut. Tuote on voidemainen, ja levitin sen ohjeen mukaisesti silmäympärysalueelle ja puhdistin vanulapulla. Ripsivärit eivät hievahtaneetkaan, toisen yrityksen jälkeen silmänympärykset punoittivat ja kirvelivät. Kolmannen kierroksen jälkeen oli silmät turvoksissa kiireesti kaivettava vanha kunnon Maybelline esiin että sain ripsarit pois ja pestyä naamani.
Vasta kotona purkin tekstiä tankatessani hokasin että 'voimakas ja pitkäkestoinen meikki' ei välttämättä tarkoitakaan samaa kuin vedenkestävä meikki, tässäkö siis syy ongelmaani? Nopean googlettelun perusteella muut näkyvät kuitenkin poistavan tällä myös vedenkestävät meikit ongelmitta! Hemmetti sentään, miten tätä tuotetta käytetään?? Kokemuksia?
Arvontamuistutus!
26 syyskuuta 2012
Vielä on aikaa osallistua arvontaan, käykäähän osallistumassa jos ette vielä ole käyneet!
Kilpailu päättyy sunnuntaina 14.10.2012 klo 21. Kilpailun palkintona on 50€ arvoinen lahjakortti K-Rautaan.
Ohjeisiin ja osallistumaan pääset TÄSTÄ!
Olohuoneeni ennen
25 syyskuuta 2012
Juttusarjassa "Tältä asuntoni näytti edellisen omistajan laittamana" on tänään vuorossa viimeinen kuvin tallennettu huone, eli olohuone. Olkaa hyvät ja varokaa silmiänne!
Olohuoneeseen johtavat ovet, oikeanpuoleinen seinä ja vielä kylppärin ovi eteisen puolellakin olivat saaneet pintaansa niin käsittämättömän punaisen sävyn että kämppään tullessani meinasin kääntyä järkyttyneenä kannoillani. Komeuden kruunasi valkoinen maalattu köynnösboordi. Lattia ja katto ovat tässäkin huoneessa kohteet joihin ei koskettu.
Oven karmit ja parvekkeen ovi olivat mintunvihreät. Olohuoneen vasen seinä puolestaan oli maalattu mintunvihreän ja harmaan yhdistelmällä. Mut hei mites tää sisustus??
(Kuulin itseasiassa vastikään juoruttuani naapurin mummon kanssa, että näillä tämän omistajilla oli mennyt kattilat jakoon ja siksi kai asunnon myivätkin. Toinen osapuoli oli näemmä vienyt kaikki huonekalut mennessään?)
Mutta nyt siis näyttää tältä:
Loppukesällä tein viimeisimpiä muutoksia kun vaihtelin järjestystä ja ostin uuden telkkaritason. Vielä pitäisi ne ovet saada tuohon tasoon hankittua. Lisää kuvia olohuoneesta löytyy elokuisesta postauksesta.
Ihan hullua kyllä että helmikuussa tulee jo kuusi vuotta siitä kun olen ostanut tämän asunnon. Vaikka tiukkaa on ajoittain ollut kun ajoittain ei ole töitä, on tämä kyllä ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Tämähän oli eka ja ainut asunto jota kävin katsomassa ja päätin ostaa, enkä ole katunut! Kyllä mä vaan tykkään mun omasta kodista <3
Makuuhuoneeni ennen
24 syyskuuta 2012
Kuvasarja tämän asunnon muutoksista jatkuu. Tältä näytti makuuhuone kun eka kertaa kävin näytössä tätä asuntoa katsomassa yli 5 vuotta sitten.
Harmi kyllä etten ole silloin räpsinyt tätä kuvamateriaalia enempää. Ikkunaseinä tosiaan oli keltainen ja muut seinät vaaleansiniset. Lattia on ainut mihin ei tässä asunnossa koskettu.
Ja nykyään siis näyttää tältä:
Makuuhuoneestakin kirjoittelin enemmän viime kuussa muutosprojektini jälkeen (tässä). Olen muuten edelleenkin aivan ihastunut tuohon ledinauhaani, se oli kyllä hyvä ostos!
Mutta tässäpä oli siis vertailun vuoksi edellisen asukkaan tyyliä ja minun :)
Keittiöni ennen
23 syyskuuta 2012
Löysin vihdoin tiedostojen kätköistä kuvat jotka aiemmin lupasin teillekin näyttää! Tältä siis näytti asunnossani ennen kuin ostin tämän. Ensiksi luvassa keittiön kuvia. Varoitus herkimmille katsojille: Kuvat saattavat herättää äkillistä pahoinvointia ja remonttihalukkuutta.
Ja tältähän siis näyttää nyt:
Täytyy sanoa, että kun remontista on jo yli viisi vuotta aikaa, alkaa kaivata jo joitain muutoksia. Etenkin tuo yläkaappien vaihto olisi niin eka homma kun vaan rahaa tipahtaisi kouraan. Mutta näiden kuvien katselun jälkeen sitä on kuitenkin ihan tyytyväinen näinkin, kun tuohon alkutilanteeseen vertaa. Huhhuh! Ja uskokaa tai älkää, pahempaa on luvassa olohuoneen muodossa!
Kirjoittelin laajemmin keittiöstäni elokuussa, juttuun pääset tästä.
Maailman helpoin kollaasi
20 syyskuuta 2012
HUOM! Tämän ohjeen päivitettyyn versioon pääset tästä.
Keksin aiemmin tällä viikolla 10 kuvaa kesään -haasteen, jossa kuvaan keittiön ikkunan maisemaa joka kuukausi samaan aikaan 10 kuukauden ajan ja kerään kuvat kollaasiksi. Haastoin mukaan kaikki jotka ideasta innostuivat ja haaste onkin levinnyt blogeissa ympäriinsä, ihan huippua! (Vielä muuten ehtii hyvin mukaankin haasteeseen, alkuperäisiin ohjeisiin pääset tästä.) On ollut hauskaa katsella erilaisia ikkunamaisemia ympäri Suomen mutta huomasin että joissain blogeissa kollaasin tekeminen koettiin ongelmaksi tai vaikeaksi. Lupasinkin tehdä mahdollisimman selkeät ohjeet nopean ja helpon kollaasin tekemiseen.
Keksin aiemmin tällä viikolla 10 kuvaa kesään -haasteen, jossa kuvaan keittiön ikkunan maisemaa joka kuukausi samaan aikaan 10 kuukauden ajan ja kerään kuvat kollaasiksi. Haastoin mukaan kaikki jotka ideasta innostuivat ja haaste onkin levinnyt blogeissa ympäriinsä, ihan huippua! (Vielä muuten ehtii hyvin mukaankin haasteeseen, alkuperäisiin ohjeisiin pääset tästä.) On ollut hauskaa katsella erilaisia ikkunamaisemia ympäri Suomen mutta huomasin että joissain blogeissa kollaasin tekeminen koettiin ongelmaksi tai vaikeaksi. Lupasinkin tehdä mahdollisimman selkeät ohjeet nopean ja helpon kollaasin tekemiseen.
Ohjeet tulevat tässä:
Mene PicMonkey-ohjelmaan (www.picmonkey.com) rekisteröitymistä tai lataamista ei tarvita, pääset suoraan hommiin.
Etusivulta pääset ensin muokkaamaan yksittäisiä kuvia, jos tarvetta on tai suoraan rakentamaan kollaasia.
Valitse Create a collage kollaasin tekemiseksi.
Valitse Upload photos, eli lataa haluamasi kuvat tiedostostasi. Kuvat tulevat näkyviin esimerkkikuvien tilalle.
Valitse kollaasin koko ja muoto, tietysti senkin mukaan montako kuvaa kollaasiin tulee.
Palaa aloitussivulle ja raahaa kuvat yksitellen kollaasin ruutuihin. Kuvia voi myös hieman siirrellä ruutujen sisällä.
Halutessasi voit muokata vielä esim. kollaasin pohjan väriä ja reunusten leveyttä.
Lopuksi vain tallennus; save - ensimmäisessä ruudussa voit kirjoittaa tiedostolle nimen ja valita tallennuslaadun - save photo- toisessa ruudussa valitse vielä tallennuspaikka - tallenna)
Voit sulkea kuvan ja palata PicMonkey etusivulle josta pääset muokkaamaan kollaasia vielä kuvana (edit photo), jos haluat säätää kuvan kokoa, lisätä tekstiä, efektejä tms.
Vaikkapa näin.
Toivottavasti ohjeista oli edes jollekulle apua! Kysyäkin toki saa jos joku juttu jäi vielä epäselväksi.
Nyt vaan odotellaan ensi kuuta ja uutta kuvauspäivää! Ihan huippua että teitä on jo niiiiin monta mukana tässä!
Käryävät tennarit
19 syyskuuta 2012
Ystäväni kuoleman jälkeen ihan minkä asian tahansa kirjoittaminen tänne tuntuu tyhmältä, mitättömältä, pinnalliselta ja pieneltä. Mikään valittaminen ei tunnu oikeutetulta eikä ongelma suurelta. Perspektiivi tähän elämään on ihan todella hukassa ja kaikki tuntuu vain niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta. Jos tällä oli joku tarkoitus niin minä en sitä ainakaan ymmärrä. Mutta eipä kait tuo ole minunkaan asia miettiä ja arvostella sitä kuka ansaitsee elää ja kuka kuolla, vaikka nuoren perheellisen naisen kuolema tuntuukin niin käsittämättömältä.
Mutta joo, vaikka sydäntä puristaa niin lujaa ja itku tulee välillä väkisinkin, emme me muut voi lakata elämästä. Pakko siis jatkaa kirjoittamistakin, vaikka tämä tyhmältä tuntuukin, muuten kynnys vain kasvaa. Kysynkin teiltä nyt apua.
Ostin punaiset Converseni kesällä ja en ole voinut pitää niitä kuin kerran. Tossut haisee ihan järkyttävästi Made in China:lle ja ihan kuin jollekin käsittely/väriaineelle. Tossut viettivätkin lähes koko kesän parvekkeella tuulettumassa, jonka jälkeen heitin ne pesukoneeseen josta takaisin parvekkeelle. Ja haju se vaan on ja pysyy! Onko kenelläkään muulla ollut tällaista ongelmaa ja miten ihmeessä saitte hajun pois, vai saitteko?
Hiljaisuus
18 syyskuuta 2012
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteessa aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.
Enkeleitä matkallesi rakas Sanna <3
Lisää pelastettuja
17 syyskuuta 2012
Viime hetkillä äitin kirpparille tarkoittamista tavaroista pelastui omaan käyttöön vielä muutama juttu. Aikaisemminhan kirpparikasseista olen löytänyt omat vanhat balettipukuni (täällä juttua) sekä taulun ja lautasen, joista kerroin tässä.
Tämän tonttutarjottimen kanssa olin pitkään kahden vaiheilla. Nostalgia-arvo kuitenkin voitti ja tarjotin jäi itselleni. En vaan raaskinut laittaa myyntiin tuota lapsuusmuistoani.
Muistan tarjottimen olleen meillä silloin kun asuimme äitin kanssa vielä saman katon alla, eli 80-luvulla. Itsehän en ole missään määrin jouluihminen enkä harrasta joulukoristuksia ja somistusta, mutta ompahan nyt meilläkin yksi kasaritonttutarjotin. Tuossa voipi vaikka tuikkuja poltella.
Pelastuksen koki myös hassu sininen tupsupipo!
Varmaan joku mainospipo, ihan käyttämätön, mutta se oli niin söpö että sai jäädä meille. Lenkille sopii ainakin, ties vaikka pääsee ihan oikeeseen käyttöönkin. Saatanpa kuvata pipon joskus myös päässänikin :)
Nyt on kirpparirupeamankin tältä erää ohitse. Ihan hyvä summa siitä käteen jäikin ja paljon myymätöntä tavaraakin vielä. Täytyy ehkä ottaa uudestaan pöytä vielä lähempänä talvea jos talvitavara liikkuisi sitten paremmin. Nyt jo heivasin pari jätesäkillistä vaatetta Uffille (No ainakin nuo säkit on jo eteisessä asti kovasti menossa...) kun ovat jo muutamaan kertaan kirpparilla käyneet. Parempia voi vielä talvea vasten kokeilla myydä ja ties vaikka löytyy lisääkin vietävää kun talvikamppeet on aika itsekin kaivella esille ja kokeilla mikä ei enää mahdu päälle. Seuraava projekti oliskin tosiaan saada nämä kaikki jatkosijoitusta odottavat pussit ja nyssäkät eteenpäin nurkista. Saas nähdä milloin sekin päivä koittaa...
Nyt on rahaa ostaa uusia koulukirjojakin, jakso vaihtuu jo pian! Vajaa pari viikkoa enää ihka ensimmäisen koeviikonkin alkuun, aika on mennyt ihan hullun nopeasti. Voihan jännitys!!!
Syksykilpailu
16 syyskuuta 2012
Koska syksyinen harmaus ja koleus on vähän masentavaa, täytyy keksiä tämän ihanan aurinkoisen päivän kunniaksi jotain piristävää! Sain Geo Drill-yhteistyön kautta K-raudan lahjakortin jonka päätin arpoa teidän ihanaisten lukijoideni kesken. Lahjakortti on arvoltaan 50€ ja se on voimassa vuoden.
Viidelläkympillähän saa jo vaikka mitä kivaa kotiin ostettua, valaisimia ja sisustusjuttuja löytyy nykyisin K-raudoista aikas kivasti, remontoija voi käyttää kortin vaikka työkaluihin ja tarvikkeisiin, viherpeukalo taas vaikka syksyisiin pihakasveihin.
Arvontaan on mahdollista osallistua kolmella arvalla.
Yhden arvan saat kommentoimalla miten käyttäisit tämän K-raudan lahjakortin, kerro tai vaikka linkitä K-raudan sivuilta haluamasi tuote/tuotteet.
Kaksi arpaa saat lisäksi liittymällä lukijakseni/olemalla lukijani Bloggerin kautta.
Kolmannen arvan saat edellisten lisäksi linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiisi. Linkityksessä voit käyttää ylläolevaa kuvaa.
Huom! Anonyymit, muistakaahan keksiä itsellenne nimimerkki!
Kilpailu päättyy sunnuntaina 14.10.2012 klo 21.
Onnea kaikille arvontaan! :)
Yhteistyössä
Tutustu maalämpöön Geo Drillin sivuilta.
Nörtin lauantaipuuhat
15 syyskuuta 2012
Kuva we<3it |
Päätinpä sitten eilen aloittaa pienen projektin. Huomasin jokin aika sitten juttuja Bloggerin kuvatilan täyttymisestä ja aloinkin pienentää silloin kuvani blogia varten pienemmksi. En kuitenkaan silloin ajatellut asian olevan ihan vielä ajankohtainen, koska bloginkin olen aloittanut vasta helmikuussa. Eilen etsiydyin katsomaan Picasa-albumini tilannetta ja säikähdin. Kuvatilastani oli käytetty jo yli 80%!!
Lisätila ei kai ole rahallisesti suurensuuri sijoitus, mutta tällä hetkellä joka hemmetin penni on kiristettävä ylimääräisestä pois. Ei muuta kuin pienentelemään kuvia ja lataamaan blogiin uudestaan. Sellainen reippaan 800:n kuvan projekti olisi edessä, tai onneksi jo osittain takanakin. Viime yönä meni tämän homman parissa aika myöhään kun ei vaan malttanut lopettaa. Silmissä vilisee jo nytkin uhkaavasti, kunhan nyt ymmärtäisin lopettaa ennen kuin migreeni iskee. Mutta hullun kiilto silmissä on vaan jatkettava että olisi nopeasti alta pois tämä projekti ja näkisin albumin tyhjenevän... PUUUH!
Saankohan itseltäni palkinnon kun tämä on valmis...? Ehkä pienen karkkipussin?
Onko teillä kuvatilat jo täyttyneet ja mitä olette sitten tehneet?
10 kuvaa kesään -haaste
14 syyskuuta 2012
Istuskelin perusaamukahviaikaan klo 13.30 keittiön pöydän ääressä ja ulos katsellessa syksy näkyi silmien edessä entistä selkeämmin. Mietin että olisipa hauskaa seurata kuvina tämän saman maiseman muuttumista talveksi ja sitten kevääksi ja taas kesäksi. Ja kas, idea syntyi!
Otan kuvan ikkunan maisemasta nyt, seuraavan kuukauden päästä ja sitten taas seuraavassa kuussa jne. Kerään kuvat sitten kollaasiksi ja kappas, kun kymmenen kuvaa on otettu, on jo pian juhannus!
Haastan mukaan kaikki jotka innostuivat ideasta ja kesän odottelusta! Olisi hauskaa seurailla muidenkin maisemia! Eka kuva siis tänään tai muuna valitsemanasi aloituspäivänä, seuraava sitten ensi kuussa samaan aikaan jne. Ja kohdeikkuna voi toki olla muukin kuin keittiön ikkuna, kunhan se on joka kuukausi sama. Ja seuraavien kuukausien kuvien yhteydessä olisi hauska nähdä aina aiemmat kuukaudet esim. kollaasin muodossa.
Voi että, tästähän tulikin jännää, olisi jo ensi kuu! Ajatelkaa nyt, 10 kuvaa ja sitten onkin jo kesä!!
Linkkailkaahan jos lähdette mukaan!
Rakas tassukaveri
13 syyskuuta 2012
Olin viime sunnuntaina yökylässä äitin luona ja sain viettää kunnolla aikaa perheen söpöimmän jäsenen Gigon kanssa. Paikalle oli kutsuttu myös kaverini koira Lenni, 7kk ikäinen Espanjan vesikoira josta toivoimme Gigolle omanikäistä leikkikaveria.
Alkuun vähän jännitti mitä tapaamisesta tulee ja heti ensinäkemältä Gigo aloittikin melkoisen rähjäämisen. Päästimme kuitenkin kaverukset irti tutustumaan rauhassa ja Gigokin rauhoittui ja lopulta leikkimäänkin päästiin.
Vauhti olikin sitten sellaista että karvaluoteja ei millään saanut edes samaan kuvaan. Lenni lompsahti innostuksissaan välillä järveenkin. Peräkkäin juoksivat ympyrää Lenni edellä, ja Gigo perässä pomppien ja vinkuen kun ei ihan päässyt yhtä kovaa kuin kaverinsa.
Sisälle tulikin melkoisen uuvahtanut kaveri.
Jätkä nukkuikin koko illan. Mitä nyt välillä vähän leikittiin ja pussailtiin. Pussailu kyllä loppui pihalla saalistettuun ja syötyyn sammakkoon, yäk!
Tyyppi rakastaa kameraa. Oikein keimaili ja poseerasi eri asennoissa mulle :)
Tästä kuvasta tulee ihan mieleen Iholla sarjan tunnari!
Hauska tyyppi kun se istuu mielellään letkeesti persiillään ja ei meinaa millään pysyä paikallaan tuolla liukkaalla laattalattialla. Apukeinona paikoillaan istumiseen Gigo meneekin usein nurkkaan tai seinän viereen jossa ei liu'u.
Leikitäänkö?
Aamulla toinen oli pomppien vastassa alakerrassa kun heräsin, vähän innostuspissiäkin pääsi kun oli niin kivaa tavata. Voi toista <3
Haikeaa olikin sitten lähteä kotiin ja kotiin tullessa oli ihan tyhjä olo kun oli niin hiljaista eikä täällä ollut ketään paijailukaveria, möö! Rakas Gigolo, paras tassukaveri <3
Kengät ensi kesäksi
12 syyskuuta 2012
Kuvan kengät eivät liity tapaukseen. |
Muistaako joku vielä että tilasin Converset toukokuun alussa (!!!) Ellokselta? No minä en ainakaan enää muistanut. Sittemminhän olen tossuja tilannut jo kahdetkin muualta, jossa toimitus oli hieman nopeampaa kun en jaksanut noita Elloksen tossuja enää odotella. Tänään kuitenkin Ellos lähestyi sähköpostilla jossa jälleen ilmoitettiin toimituksen myöhästymisestä. Ihanko oikeasti tarvitsen toukokuussa tilattuja kenkiä vielä joskus loppuvuodesta... No ehkä ensi kesäksi...?
Victoria's secret tuliaiset
11 syyskuuta 2012
Tapasin sunnuntaina siskolikkaa ja sainkin tuliaisia Ameriikasta! Pikkusisko kävi siis New Yorkissa työmatkalla ja oli päässyt ihan oikeasti kaikkiin mun lempparijuttuihin tutustumaan. Voi kateus :P
Jo tuo pussi silkkipapereineen on niin ihana, että siitä varmasti tulee taas yksi mun jemmauksen kohde!
Mutta oli sisältökin mieluinen! Coconut passion voide ja sit mustat tähtikuvioiset PIIIIIP. (<- se hakusana jolla tänne blogiin tullaan aika usein...)
Ai että kun mää sekoan jo näistä tuliaisista niin mitähän mulle tapahtuis jos joskus pääsisin ihan liikkeeseenkin?!?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)