• home
  • About
  • _me
  • _blog
  • _work
  • contact

Littlebigthings

by Tiia

gluteeniton
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gluteeniton. Näytä kaikki tekstit

Helppo gluteeniton peltileipä

23 lokakuuta 2017


Äitini ilahdutti mua taannoin ihanalla tuoreella leivällä (harvinaista herkkua gluteenittomalle) ja resepti oli niin helppo ja leipä herkullista, että ajattelin jakaa sen teillekin. Tätä on tullut tehtyä kotonakin, koska simppelit ainekset löytyvät lähes aina kaapista. Olen keksinyt myös muutaman variaation jota tulen kokeilemaan. Mutta reseptiin, se on peräisin Glu.fi -sivustolta, josta löytyy muutakin gluteenitonta herkkua.

Gluteeniton peltileipä

5 dl vettä
~4 dl puhdaskaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl oliiviöljyä
6 dl Semper Grov Mix karkea jauhoseosta
1 kananmuna (pinnan voiteluun)

1. Sekoita lämpimään (+42c) veteen kaurahiutaleet, kuivahiiva, sokeri, suola ja öljy. Sekoitukseen käy esim muovihaarukka, käsin ei tätä taikinaa tarvitse vaivata.
2. Lisää karkea jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle jauhoja, jotta saat taputeltua taikinan tasaiseksi levyksi. Anna kohota liinan alla 30 min.
4. Leikkaa leipä sopiviksi paloiksi taikinarullalla tai veitsellä ja ripottele kaurahiutaleita pinnalle.
5. Sivele leivän pinta kananmunaseoksella.
6. Paista 225 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 15-20 minuuttia.

Kun leipä on valmis taittele se heti paloiksi ja laita jäähtymään ilmavasti. Pellillä jäähtyessään leipä voi kerätä kosteutta.

Parhaimmillaan leipä on heti lämpöiseltään oivariinin kanssa ja kuivahtaa suht nopeasti kuten useimmat gluteenittomat leivät, joten kannattaa pakastaa pian jos ei tule syöneeksi koko pellillistä kerralla :) (Ei sillä että joku olisi niin tehnyt... uuups)



Resepti täältä.





Lue lisää » →

Helppo keittiö: 7 minuutin katkarapupasta

11 helmikuuta 2015
Toissapäivänä instaan postaamani pastan ohjetta kyseltiin, joten ajattelin laittaa ohjeen tännekin. Tämä pasta syntyi ihan mututuntumalla, mutta yritän laitella suurinpiirtein ainemääriä mitä itse käytin. Katkarapupastasta tuli erittäin herkullista ja ruoka valmistuu nopeasti siinä ajassa kun pasta kypsyy.


Tarvitset:
2 dl Ruokakermaa
Katkarapuja (itse käytin 180g pussista n.2/3)
Fetaa (itse käytin 180g purkista vajaa puolet)
1 avokado
Suolaa, pippuria ja valkosipulia
Pastaa (itsellä gluteenitonta fusillia)

Laita pasta kiehumaan. Kiehauta kerma kasarissa kokoon ja lisää ainekset vasta kun kerma on valmis.  Huuhtele jäiset katkaravut nopeasti haalealla vedellä ja lisää kerman joukkoon. Lisää fetajuusto ja paloiteltu avokado ja mausta. Lisää kypsä pasta kastikkeen joukkoon.

Pointtina siis, että kerma kiehautetaan kokoon ja muut aineet lisätään valmiina joukkoon. Katkaravut sitkistyvät ja feta sulaa kokonaan, mikäli kastiketta keittelee, ainesten ei siis tarvitse muuta kuin lämmetä hetki kerman seassa.

Suosittelen testaamaan. Kivaa vaihtelua ainakin meillä muuten niin kanapainotteiseen arkiruokailuun. Herkkua!



Tuotekuvat lainattu valmistajien sivuilta.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.



Lue lisää » →

B:n helppo keittiö: Zucchini-Pollo Limonello

18 helmikuuta 2014
Keittiössä syntyi männä viikolla taas ihan törkeän hyvää ruokaa! Reseptin innoittajana oli joskus maistamani erinomainen Pollo Limonello ja jokin toinen (jo kadottamani) kanaresepti. Halusin kuitenkin mukaan kesäkurpitsaa ja uusia makuja ja näin syntyi oma versioni, ihan super herkullinen kanapasta. Itse käytin Semperin gluteenitonta spaghettia, mutta tietysti mikä vaan pasta käy!

Tarvitset:
300g (marinoimattomia) broilerinsuikaleita 
öljyä paistamiseen
1 kesäkurpitsa
1/2 sitruuna
2 valkosipulin kynttä
1-2 prk kuohukermaa
suolaa, pippuria, inkivääriä
parmesan raastetta
spaghettia

Paista kanasuikaleet pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää paistamisen loppuvaiheessa pannulle myös paloiteltu kesäkurpitsa. Raasta sekaan puolikkaan sitruunan kuori ja purista myös puolikkaan mehu joukkoon. Lisää pieneksi paloitellut valkosipulinkynnet ja kermaa makusi mukaan. Lisää noin 1/2 tl jauhettua inkivääriä, maista (ja lisää tarvittaessa muita mausteita makusi mukaan.) Keep it simple, usein suola ja pippuri ja yksi muu mauste riittää mainiosti. Keitä kastike kokoon ja keitä sillä välin spaghetti napakaksi ja lisää kastikkeen joukkoon tai tarjoile erillään. Lisää annoksen päälle raastettua parmesania. Herkuttele!


Teen tätä varmasti pian uudestaan, oli nimittäin varmasti yksi onnistuneimmista reseptikokeiluistani ikinä, nam! Testatkaahan ja kertokaa mitä tykkäsitte!

Ja hei, ruuanlaittoon käytetyn sitruunan puolikkaan voi vielä hyödyntää tökkäämällä raadon hetkeksi mikroon. Mikro hetkeksi päälle ja avot kun tuoksuu raikkaalle! :)

Meikäläinen se kaivaa taas koulukirjat nenään eteen ja ryhtyy urakoimaan. Aion kylläkin tällä viikolla nipistää lukemisajasta sen verran, että saan vihdoin Dubain reissukuvat tänne näkyville! Huomenna on viimeinen ruotsin välikoe ja sitten olisikin tämä jakso taputeltu ja hiihtoloman aika. Täällähän hiihtolomakin tosin hiihdellään vain keittiön ja lukupisteen väliä stressin aallonharjalla, huhhuijaaa! :)

Täpäkkää tiistaita!




Lue lisää » →

Gluteeniton porkkanaleipä

10 lokakuuta 2013
Ai että maistuikin leipä hyvältä pitkästä aikaa! Olen ollut gluteenittomalla ruokavaliolla nyt maaliskuusta alkaen ja leipänäni olen mussutellut lähinnä riisikakkuja. Eilen sain aikaiseksi nakata (jo päiväysvanhoja) jauhoja leipäkoneeseen ja nautiskelin päivällä tuoreesta lämpimästä leivästä, namps!

Tarvitset:
6,5 dl leipäjauhoseosta (itse lisäsin vielä 1 rkl psylliumkuitua)
2 dl raastettua porkkanaa
1 kananmuna
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
2,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
15g hiivaa/ 1,5 tl kuivahiivaa

Mittaa ainekset paistovuokaan ja paista oman koneesi ohjeen mukaan. Herkuttele tuoreena ja pakasta loput.

(Alkuperäinen ohje jostain lehdestä vuosien takaa)

Lämmin leipä ei paljon muuta tarvitsekaan kuin sipaisun Oivariinia päälleen.

Kyllä leipäkone on vaan melkoisen kiva kaveri, jos gluteenitonta leipää mielii syödä. Kaupoista en ole oikein löytänyt mieleistä leipää, ja hinnatkin ovat gluteenittomilla tuotteilla huimat. Säästöä siis tämäkin ja herkullista säästämistä onkin! :)

Löytyykö hyviä gluteenittomia leipäohjeita jaettavaksi?

Ai niin muuten! Karkkilakko loppui eilen 24.päivän jälkeen. Ihan uskomatonta että pysyin ruodussa koko lupaamani ajan! En ole vielä tänään yhtään namusta pistänyt suuhuni, vaikka Hopea Toffeet tuolla kaapissa kovasti yrittävätkin huudella mua... Mietin josko jatkaisin lakkoilua huomiseen, ja siitä alkaisi uusi ajanjakso, sellainen jossa karkit kuuluisivat vain viikonloppuihin. Eikös kuulostaisi aika hyvältä?





Lue lisää » →

Pitsaperjantai

31 elokuuta 2013
Aina silloin tällöin mulle tulee ruokavalion ulkopuolisia houkutuksia. Kuten vaikka pizzerian ohi kävellessä ne tuoksut saavat kaipaamaan pizzaa. Perjantain kunniaksi päätin tekaista lemppariani, karppipitsaa omana gluteenittomana muunnoksena. Alkuperäinen ohje löytyy tästä.

Näin syntyy gluteeniton karppipitsa


Tämän pitsan teko on ihan superhelppoa eikä käsiäkään tarvitse työntää taikinaan!

Aineet sekoitetaan kulhossa ja lusikoidaan pellille. Pohja uuniin 10 minuutiksi. Tässä välissä ei välttämättä kannata lähteä käymään vähän facebookissa kuten eräs kokki läksi...

Pohjan esipaistamisen jälkeen täytteet päälle ja takaisin uuniin.

Minulla oli eilen täytteenä tonnikalaa, kinkkua ja oliiveja.

Ja sitten vaan herkuttelemaan! Namps! :P

Onko karppipitsan resepti entuudestaan tuttu? Mitäs tykkäätte, tai tekisikö mieli kokeilla?

Mukavata lauantaita! :)


Lue lisää » →

B:n helppo keittiö: Tomaattinen kanapasta

16 heinäkuuta 2013
Kiireisen työläisen keittiössä valmistui taas helppoa ruokaa ihan omalla reseptillä. Pannulle etsiytyi vähän mitä kaapissa sattui olemaan ja halvalla söin tätä kolme päivää yhdestä satsista. Paleoruokavalio tästä ruuasta ehkä on aika kaukana, mutta näillä mennään ennen tilipäivää... Itse käytin gluteenitonta maissipastaa, mutta ihan millainen vaan tietysti käy. Huvittavasti tästä muodostuikin oikea Rainbowpasta kun kaikki tuotteet kaapissa sattuivatkin olemaan juuri Rainbowta :)

Tarvitset:
pastaa
kanasuikaleita
kermaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
valkosipulista tomaattimurskaa
oliiveja
pippuria, suolaa

Pasta kiehumaan ja kastike valmistuu sillä aikaa. Paista kanasuikaleet, lisää kerma ja tomaattimurska ja lopuksi aurinkokuivatut tomskut ja oliivit. Sekoita keitetyn pastan kanssa ja NAUTI! Tuli keksittyä taas ihan loistokas arkiruoka, nam!


Olettekos muuten maistaneet tuota maissipastaa? On kyllä ihan törkeän hyvää, tykkään tuosta rakenteesta jopa enemmän kuin normipastasta.



Tuotekuvat Rainbow.fi ja Google


Lue lisää » →

Tortut tulilla

19 heinäkuuta 2012

Sunnuntaisen siivousurakan päätteeksi palkitsin itseni puolukkapiirakalla. Ja koska suursiivous on jatkunut täällä joka päivä sen jälkeenkin, on piirakkaa voinut hyvin syödä päivittäin niin lounaaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. (Terkut vaan ravitsemusterapeutille!) 

Yleensä teen tätä Herkkupiirakaksi ristimääni piirakkaa mustikoista tai sitten mustikoista ja vadelmista, mutta tällä kertaa piirakkaan päätyi puolukkaa, koska tarkoituksena olisi tyhjentää pakastinta uusien mansikoiden tieltä.

Iltapalaksi lämmintä piirakkaa ja jääkylmää maitoa, aijaiiiiii.

Ohje taitaa olla aika perinteinen Mamman marjapiirakka, mutta meillä tämä on siis Herkkupiirakkaa.

Herkkupiirakka

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoitetut jauhot.
Taputtele korppujauhotettuun vuokaan ja lisää päälle marjat. 

Täyte:
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

200 astetta n.30min

Itse tein piirakan tällä kertaa gluteenittomista jauhoista kun niitä sattui kaapissa olemaan vielä runsaastikin. Jonkun verran ohjetta enemmän sai gluteenitonta jauhoa laittaa että taikinan sai irti kulhosta. Puolukoiden päälle heitin vielä ylimääräistä sokeria ettei tulisi liian kirpakkaa.
Hyvää tuli, nams!

Millaisia herkkuja teidän lempparileivonnaisiin kuuluu?



Lue lisää » →

Maailman mukavin vappuylläri

02 toukokuuta 2012
Mulla on kuulkaas melkoisen ihana sisko! Makasin eilen koko päivän sohvalla tuskassa niskani ja pääni kanssa kuolemaa tehden. Illalla sisko soitti ja sanoi tuovansa mulle pian jotakin, jonkun pienen yllärin... hmmmm.


Mutta se olikin ISO ylläri! Rasiallinen ihka oikeita munkkeja!
Ottaen huomioon ruokavaliorajoitteisuuteni (vehnätön, maidoton ja kananmunaton) tämä oli melkoinen ylläri tosiaan! Sisko tiesi miten mua suretti kun multa munkelot jäivät tänä vuonna kauppaan ja omin pikku kätösin oli sitten nämä mulle tehnyt, ja jopa vadelmahillonkin itse keitellyt. Ai että, mahtavaa! Ette usko miten olen kuola valuen katsellut ja haistellut vappumunkkeja joka puolella. Ja nyt sain ihan omia pikkumunkkeja, voi nami! Päänsärkykin unohtui hetkeksi kun sai upottaa hampaat rouskuvaan sokeriin.

Vähänkös alkaa aamukin erilailla kun keittää soijalatten ja mussuttelee munkelon sen kanssa :)
Kiitos vielä pikku siskonen, olet ihana ja rakas!


Lue lisää » →

Sunnuntain kotiruokaa

15 huhtikuuta 2012
Perinteiseen tapaan lorvikatarri iski näin sunnuntaina kun olisi ollut paljon tekemistä enkä saanut edes aikaiseksi siivota. Iltaa kohden kuitenkin otin itseäni niskasta ja nousin sohvalta tekemään edes ruokaa. Teki mieli pitkästä aikaa kunnon kotiruokaa kun olen taas vetänyt pitkän aikaa töissä kaikenmaailman eineksiä ja mukaruokaa. Tuli tehtyä isompi satsi niin tästä riittää evääksikin.
Lihapullia kermassa haudutettuna ja perunamuussia, namps!


Tässähän on kyseessä on ihan oma kehittelemä pullaohje, josta tosin tällä hetkellä puuttuu ruokavalion takia juustoraaste, mutta siis kalkkunan jauhelihasta ja pekonisilpusta on nämä herkut pyöritelty. Maidottoman johdosta myöskin pullerot on paistettu pannulla kasvirasvassa ja lopuksi uunissa haudutettu kasvirasva"kermassa" ja ripauksessa jyttejauhoa. Perunamuussissakin on maidon sijasta kaurakermaa.


Kiitos, hyvä minä, nam! Oli täydellistä ruokaa.
Huomenna voikin sitten asennoitua siihen siivoushommaan kun tänään siitä luistin. Onneksi sentään on vapaapäivä. Arkivapaa!! Saiskohan sitä aikaseks käväistä solariumissakin...


Lue lisää » →

Ruokarajoitteisen iltapalaherkku

15 maaliskuuta 2012
kuva: Semper.fi

Olen vasta löytänyt ruokavaliooni sopivan uuden herkun. Tällä hetkellähän olen ainakin kokeiluluontoisesti maidoton, vehnätön ja kananmunaton. Luonnollisestihan nyt sitten kaikki kielletty kuten leivät, murot ja myslit jne. houkuttaa kovasti. Kaupan hyllystä löytyi vihdoin hyvänmakuista gluteenitonta mysliä! Tämä Semperin KICK! vadelmanmakuinen muromysli nousi heti ensi maistamalla mun uudeksi herkuksi. Kaloreitahan tämä muromysli toki sisältää reippaanlaisesti, mutta on tässä toisaalta kuituakin sentään kohtuullinen 6g/100g.

Erilaisia ihania ilta- tai aamupalaherkkuja saa varioimalla sen mukaan mitä kaapista löytyy. Tässä myslin kanssa on maustamonta soijajugurttia, Fibrexiä (sokerijuurikaskuitua) lisäkuituna, kookoshiutaleita sekä muutama kuivattu banaanilastu. Myös esimerkiksi mansikat, mustikat, banaani ja pähkinät uppoaa hyvin. NAMS!


Lue lisää » →

Sunnuntai ja tuore leipä

12 helmikuuta 2012
Laiskan sunnuntain piristykseksi päätin tehdä leipää. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa uusi kokeiluluonteinen ruokavalio, joka ei sisällä ollenkaan vehnää, kananmunaa eikä maitotuotteita. (Lisäksi muitakin vältettäviä aineita on pitkä lista.) Kokeiluun päätyi gluteenittomasta leivästä oma versio eri jauhoja yhdistellen. Totta puhuen kyseenalaistin paiston viime metreille asti tuleeko tästä leipää ensinkään, koska tekele näytti koneessa aivan taikinamöykyltä. Ihan syötävä, pieni leipä siitä tuli kuitenkin. Ja vasta paistettu leipähän on aina hyvää vaikkei nyt ihan täydellisesti olisikaan onnistunut :)



Gluteeniton leipä leipäkoneella, oma muunnos

  • 3 dl vettä 
  • 1 tl suolaa 
  • 2 tl sokeria 
  • loraus oliiviöljyä
  • 0,5 dl sokerijuurikaskuitua hiutaleena 
  • 1 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 5 dl gluteenittomia jauhoja (1dl Sunnuntai gluteeniton jauhoseos, 2dl Jyttejauho, 1dl Viljatuote vaalea hiivaleipäjauho ja 1dl kaurahiutaleita )
  • 3 tl kuivahiivaa
Mittaa vesi taikinakulhoon, lisää suola, sokeri ja öljy.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada kulhoon. Lisää hiiva jauhojen päälle.

Itse paistoin koneen normal-ohjelmalla 2h 40min.

Otan innolla vastaan jos jollakulla on hyväksi havaittuja gluteenittomia leipäreseptejä, joko koneella tai käsin tehtäväksi!

Alkuperäinen ohje
Lue lisää » →
Next page →
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Blogiarkisto

  • ▼  2022 (3)
    • maaliskuuta (2)
    • tammikuuta (1)
  • ►  2020 (3)
    • joulukuuta (1)
    • elokuuta (1)
    • maaliskuuta (1)
  • ►  2019 (15)
    • joulukuuta (5)
    • marraskuuta (1)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (2)
    • heinäkuuta (1)
    • toukokuuta (1)
    • huhtikuuta (2)
    • tammikuuta (2)
  • ►  2018 (20)
    • joulukuuta (2)
    • marraskuuta (1)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (1)
    • elokuuta (4)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (1)
    • toukokuuta (1)
    • huhtikuuta (4)
    • helmikuuta (2)
    • tammikuuta (2)
  • ►  2017 (35)
    • joulukuuta (6)
    • marraskuuta (2)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (1)
    • elokuuta (3)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (2)
    • toukokuuta (3)
    • huhtikuuta (5)
    • maaliskuuta (2)
    • helmikuuta (5)
    • tammikuuta (4)
  • ►  2016 (69)
    • joulukuuta (7)
    • marraskuuta (5)
    • lokakuuta (4)
    • syyskuuta (4)
    • elokuuta (3)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (3)
    • toukokuuta (5)
    • huhtikuuta (4)
    • maaliskuuta (8)
    • helmikuuta (11)
    • tammikuuta (14)
  • ►  2015 (147)
    • joulukuuta (35)
    • marraskuuta (11)
    • lokakuuta (15)
    • syyskuuta (11)
    • elokuuta (13)
    • heinäkuuta (8)
    • kesäkuuta (9)
    • toukokuuta (8)
    • huhtikuuta (8)
    • maaliskuuta (11)
    • helmikuuta (10)
    • tammikuuta (8)
  • ►  2014 (200)
    • joulukuuta (29)
    • marraskuuta (6)
    • lokakuuta (6)
    • syyskuuta (6)
    • elokuuta (9)
    • heinäkuuta (14)
    • kesäkuuta (15)
    • toukokuuta (14)
    • huhtikuuta (24)
    • maaliskuuta (22)
    • helmikuuta (31)
    • tammikuuta (24)
  • ►  2013 (370)
    • joulukuuta (29)
    • marraskuuta (25)
    • lokakuuta (28)
    • syyskuuta (24)
    • elokuuta (27)
    • heinäkuuta (26)
    • kesäkuuta (27)
    • toukokuuta (31)
    • huhtikuuta (43)
    • maaliskuuta (38)
    • helmikuuta (37)
    • tammikuuta (35)
  • ►  2012 (355)
    • joulukuuta (31)
    • marraskuuta (32)
    • lokakuuta (34)
    • syyskuuta (30)
    • elokuuta (37)
    • heinäkuuta (33)
    • kesäkuuta (27)
    • toukokuuta (56)
    • huhtikuuta (27)
    • maaliskuuta (31)
    • helmikuuta (17)

Sisällön tarjoaa Blogger.
Crohn DIY Lifestyle ajatuksia arki astiat asusteet elämäntavat gluteeniton haaveilu herkut hiukset hyvä olo hömppä ihonhoito ite tein joulu juhlat kasarilapsi kauneus kengät kirjat kosmetiikka koti kynnet lahjat leivonta liikunta matkat meikit muoti musiikki nopeat ja helpot oma tyyli onninaama opiskelu ostokset pohdinta ruoka ruokavalio sisustus söpöt jutut terveys vaatteet valokuvaus yleinen
© Littlebigthings • Theme by MG Studio