Hiipivä syksy piilotettu kirjatoukka
29 heinäkuuta 2015
Tiedän, ei pitäisi mainita tuota otsikon s:llä alkavaa sanaa vielä aikoihin, se tuntuu manaamiselta, mutta mitä tämä sää muutakaan on! Tekee mieli käpertyä viltin alle villasukat jalassa, sytyttää kynttilöitä ja ottaa kirja käteen. Kyllä, toden totta, KIRJA! Saatoin vannoa keväällä viimeisen kurssin jälkeen etten kajoaisi aikoihin minkäänlaiseen opukseen, en ainakaan ennen syyskuuta ja koulun alkua. Vaan toisinpa kävi, olen löytänyt lukemisen ilon taas vuosien jälkeen, ihanaa!
Alkukesästä nappasin mukaani kirjastosta tuttua ja taatusti hyvää Anna-Leena Härköstä ja Agatha Christietä. Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia sisälsi lyhyitä hauskoja juttuja, ja sen myötä pääsin lukemisen makuun taas. Seuraavaksi ahmin Lisa Jewellin Sen ainoan oikean ja himoitsin lisää samantyylistä. Jäljellä oli kuitenkin vielä helmi, nimittäin ennen lukematon Poirot; Neljä suurta. Olen lukenut Christien tuotannon lähestulkoon kokonaan läpi, harmikseni vaan hukannut nuorena aloittamani listan luetuista kirjoista. Silloin tällöin kuitenkin eteen tupsahtaa joku lukematon seikkailu, se on aina kivaa!
Näitä kolmea voin kaikkia suositella lämpimästi. Aion metsästää käsiini vielä muutkin Lisa Jewellin romaanit, oli nimittäin todella hyvin kirjoitettua "hömppää", aivan ihana kirja <3
Tänään poikkesin taas kirjastossa ja tällä kertaa haaviin tarttui Sinkkuelämää-kirjailijan Candace Bushnellin järkälemäinen Hissillä huipulle, Pasi Ilmari Jääskeläisen Jyväskylään sijoittuva reaalifantasia Harjukaupungin salakäytävät, sekä Charlaine Harrisin Veren voima, eli Sookie Stackhouse-sarjan ensimmäinen osa. Innostuin näistä Sookie-kirjoista, kun tajusin että tapahtumat eivät olekaan näissä yhtenevät kuin True Bloodissa, loppuratkaisukin kaiketi on erilainen kuin telkkarissa nähty. Nyt kierurtelen täällä valinnanvaikeudessa, mistä aloittaa!
Luetko sinä? Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä kirjaa suosittelisit?
Itseäni kiinnostaisi juuri nyt Lisa Jewellin tyylinen, hyvin kirjoitettu chicklit, onko ehdotuksia?
Lukijakysely ja arvonta!
26 heinäkuuta 2015
Olettekin ehkä huomanneet, että blogiin tullessa ruutuun pompsahtaa lukijakyselystä kertova boksi. Muistakaahan vastata lyhyeen kyselyyn, tulokset auttavat niin Indiedaysia kuin minuakin. Olisi kiva tietää millaista porukkaa siellä ruutujen takana on ja millainen sisältö Littlebigthingsissä teitä kiinnostaa eniten.
Lukijakyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kolme 100 euron lahjakorttia ja 30 kauneustuotepakettia!
Värittämällä mielenrauhaa
24 heinäkuuta 2015
Mainitsinkin viime postauksessa hurahtaneeni (paitsi Auroran musiikkiin) myös värittämiseen. Värittäminenhän onkin mainio harrastus tälläiselle joka ei osaa piirtää.
Poikkesin maanantaina Suomalaisessa kirjakaupassa katselemassa värityskirjatarjontaa ja monista vaihtoehdoista ihastuin täysin Väritä itsellesi mielenrauhaa -kirjaan. Tarpeeksi erilaisia kauniita kuvia ja pientä piiperrystäkin. Ilahduttavasti tämä kirja sattuikin olemaan vielä kanta-asiakastarjouksessa!
Ihana stressinpoistokeino tämä värittely! Huomasin todella keskittyväni vain värittämääni kuvioon ja korkeintaan seuraavan kuvion värin valintaan. Ihanan vapauttavaa!
Musiikit soimaan ja rentoutumaan :)
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan värittelyä. Minun pitää seuraavaksi suunnata teroitinostoksille, pakko nimittäin saada säiliöteroitin, kesken värittämisen kun ei millään malttaisi lähteä keittiöön terottelemaan kyniä :)
Värittelyhän tuntuu olevan aika trendijuttu nyt, enkä ihmettele miksi, niin mukavaa puuhaa tämä on! Aikuisten värityskirjoja löytyy nyt hyvät valikoimat, jokaiseen makuun varmasti omansa. Jyväskylässä värityskirjoja löytyy muuten myös Harjun Paperista.
Joko olet kokeillut?
Kesämusahurahdus
20 heinäkuuta 2015
Miksikö en ehdi bloggaamaan? No kun istun tässä teetä juoden ja värittelen uutta värityskirjaani popittaen täysillä tänään bongaamaani uutta artistia Auroraa. No joo, onhan tässä (paljon!)kaikkea muutakin meneillään, mutta otin vaarin Mariannen vinkistä viime postaukseen ja olen tehnyt niitä asioita mitkä tuntuvat hyviltä. Just nyt etsin mielenrauhaa ja stressin helpotusta värittämisestä ja hyvästä musasta. Ja kuinka hyvä tämä Aurora onkaan, just ihanan letkeetä kesämusiikkia. Kuunnelkaas vaikka!
Koko levy löytyy spotifysta. Ei todellakaan sitä tyypillisintä meikäläisen lempparimusaa, mutta jotenkin nyt auringonpaiste ja tämä, ai että! Saatampa ottaa lasin viiniäkin vielä fiilistelyyn.
Just because I can!
Itsekurinpalautusta
13 heinäkuuta 2015
Täällä on kärsitty, kuten varmasti blogin päivitystahdistakin on näkynyt, totaalisesta väsymyksestä ja saamattomuudesta. Ylppäreitten jälkeen annoin itselleni luvan hengähtää ja olla vaan, lomailla. Vasta silloin ehkä tajusinkin miten hiton väsynyt ja voimaton olenkaan ollut jo pitkään. Kuitenkin päässä takoo koko ajan suorittamisen pakko, kesä tuntuu valuvaan aivan hukkaan jos ei tee mitään. Mutta kun ei vaan jaksa! Edes kivoja juttuja, ei vaan pysty.
Väsymys on aivan infernaalista, nukun puolille päivin ja aamupalan jälkeen silmät lupsavat jo päiväunien tarvetta. Ja ajatus on koko ajan nukkumisessa. Vaikkakaan en kyllä edes nuku hyvin, kaikkea muuta! Jokainen lihas painaa tuhat kiloa ja liikkuminen on tuskaa. Olen turvonnut, hengitän raskaasti ja yskin. Mielialat heittelee laidasta toiseen. Olen välillä epäillyt olevani raskaana, välillä epäillyt sairastavani jotain kuolemanvakavaa sairautta, mutta todennut kerta toisensa jälkeen olevani todennäköisesti itse syypää vetämättömään olooni. Kun syö paskaa, on paskaa. Kun ei liiku tai ole ulkona, ei jaksa sitäkään vähää.
Jotenkin nyt kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta aloittaa. Kun kroppa prakaa (nivelrikko tuli todella rytinällä päälle, lonkat todellakin estää mua edes kävelemästä aika ajoin), ruokavaliossa on ongelmia eikä oikein aikaakaan tunnu olevan, liian paljon kaikkea; ei tiedä mistä aloittaa. Silloin on vaan helpompi lösähtää päiväksi sohvalle karkkipussin kanssa katsomaan Suurinta pudottajaa. Kaikki asiantuntija-apu niin ruuan kuin liikkumisen suhteenkin maksaa, ja rahaa ei ole.
Ei varmaan tarvitse sanoa, että stressi tälläisessä kahden maailman välillä taistelemisessa tekee vähintään jakomielitautiseksi. Tekisi mieli voida hyvin ja syödä hyvin, mutta toinen puoli päästä ostaa Mariannepusseja ja salaattiainekset märkänevät jääkaapissa. Puhumattakaan siitä, että alituisesti päässä takoo stressi myös työtilanteesta, rahasta (tai rahattomuudesta), koulutuksesta, ja tulevaisuudesta. Miesasioihin en nyt edes mene tässä...
Miten tästä suosta noustaan? Miten hitossa sitä saisi itsensä hereille?? Vai lääkäriinkö tässä pitäisi mennä?
On aika kunnollisen itsekurinpalautuksen!
Keski-Suomen Sisustus- ja lifestyleblogit facebookissa ja arvonta!
12 heinäkuuta 2015
Tulin vinkkaamaan teillekin, että Littlebigthings ja kaikki muutkin Keski-Suomen Sisustus- ja lifestyleblogit löytyvät nyt yhdeltä facebook-sivustolta!
Tulehan inspiroitumaan!
Vielä muutaman päivän sivustolla voi osallistua kesäisen Greencare-setin arvontaankin.
Käykäähän tykkäilemässä ja osallistumassa :)
Loppunut kosmetiikka, kesäkuu
07 heinäkuuta 2015
Kesäkuun loppuneiden tuotteiden saldo: 0. Hämmentävää!
Jostain syystä yksikään puteli ei tyhjentynyt, mutta suursiivouksen (joka muuten edelleen(!!) on kesken!) yhteydessä kaapeista väheni tuotteita reilustikin.
Ensimmäisen pussukallisen vielä käyttökelpoisia tuotteita vein äitin ja siskon jaettavaksi. Nämä ovat syystä tai toisesta jääneet käyttämättä ja saivat nyt uudet kodit.
Nopean 'haista ja tarkista rakenne' -testin jälkeen seuraavat tuotteet saivat roskistuomion. No7:n naamio, tuo kermavaahtomainen oli kyllä melkoisen ihana tuote, harmillisen vähän aikaa vaan säilyi hyvänä.
Jostakin meikkilaatikon perältä löytyi myös kasa vanhoja kyniä. Esimerkiksi tuo tumman violetti huultenrajauskynä on kaiketi ajalta kun olin juuri saavuttanut täysi-ikäisyyden, silloin 90- luvullahan kun nuo hiukan tummemmat huulipunat oli in... jestas.
Nuo kynät (toivottavasti) olivat vanhimmat meikkituotteet mitä kaapeista löytyy. Järkyttävää mitä löytöjä sitä tekeekään kun kunnolla siivoaa...
Löytyykö sinulta luurankoja tosi vanhoja jemmauksia kaapista? Mikä on vanhin kosmetiikkatuotteesi?
Bloggaajien elämysilta
04 heinäkuuta 2015
Viime viikon torstaina pääsin osallistumaan eka kertaa Jyväskylässä yritysten ideoimaan ja toteuttamaan Bloggaajien elämysiltaan. Ihan huikeaa, että vihdoin Jyväskylässäkin on alettu järjestää ohjelmaa bloggaajille!
Tämänkertaisen elämysillan meille tarjosivat M/S Musta Magia, Liikuntakeskus Linea, Laajis, Kipinä studio, Art Catering ja Teatteri Eurooppa 4. Illan aluksi kokoonnuimme Musta Magia-laivalle, jossa mukana olevat yritykset esittäytyivät. Saimme myös vapaalippuja yrityksiin, joten tulevaisuudessa pääsen ainakin Seikkailupuistoon kiipeilemään, kylpylään polskimaan ja treenaamaan Kipinän pt:n kanssa, vähänkös kivaa!
Kuulimme myös tarinan Jyväskylässä valmistettavan italialaistyyppisen jäätelön takaa. Toden totta, Art Catering valmistaa jätskiä ihan tuossa meikäläisen kotikulmilla! Siistiä! Näitä tuoreita ja suussasulavia herkkuja pääsee maistelemaan Jyväskylässä M/S Mustan Magian lisäksi Kahvila Muistossakin, maut vaihtelevat päivittäin.
Jos olen jäätelöä rakastanut ennenkin, nyt vasta ensi kertaa maistoin Jäätelöä isolla alkukirjaimella ja kymmenellä huutomerkillä! Niin hyvää, parasta mitä olen koskaan maistanut! Saimme maistaa makuja omena-raparperi-kaneli, tumma suklaa ja mango-persikkasorbetti ja jogurtti-digestive (joka itseltäni tosin jäi keksin vuoksi maistamatta). Kaikki maut olivat laktoosittomia ja sorbetti kokonaan maidoton. Kuusi palloa vetelin onnellisena mahaani ja totesin, että pian on päästävä maistamaan lisääkin. Makuyhdistelmien keksimisessä on vain taivas rajana, miltä kuulostaisi vaikkapa HubbaBubba-jäätelö?! Uppois kyllä ainakin meikäläiseen :)
Laivalta siirryimme Laajavuoreen jossa illan kohokohtana meille tarjoiltiin Teatteri Eurooppa 4:n kesäteatteriesityksen ennakkoensi-ilta.
Vaikka ilta oli kolea, Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen nauratti meitä viltin alla hytiseviä niin, että hyvä että penkillä pysyttiin. Edellisestä kesäteatterikäynnistä lieneekin jonkinmoinen tovi aikaa, muistelen viimeksi käyneeni katsomassa Vaahteramäen Eemeliä... Ehdottomasti pitäisi käydä useammin. Suosittelen testaamaan Kekkosen!
Esityksen jälkeen saimme vielä ottaa ryhmäkuvia ja vaihtaa muutaman sanasen loistavan näyttelijäkaartin kanssa.
Olipa kerrassaan kiva ilta!
Suurenmoinen kiitos kaikille järjestäjille ja yhtestyökumppaneille!
Jään innolla odottelemaan lisää tälläistä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)