Kesäreissun ostoksia
31 toukokuuta 2013
Nyt vasta saan esille Helsingin reissulta ostettuja juttuja. Matkalaukku (ja ehkä vähän se budjettikin) oli reissulla niin pieni, etten kaikkea kivaa saanut mukanani kotiin, mutta jotain pientä kivaa kuitenkin!
Pientä sälää; Tigerista hierontapallo ja suklaata ja itseasiassa kuvasta puuttuukin vielä yksi Tigerista ostettu juttu, kuvaa tulee myöhemmin.
Luomiväritankkausta Inglotilta musta-valko-harmaaseen palettiin kahden harmaan napin verran. Sattui ostoksilla käydessäni vielä sopivasti olemaan Kluuvissa tarjous, jolla toisen luomivärin sai puoleen hintaan! :)
Kesän söpöimmät pinnit on ihan varppina mulla!
Muutamia vaatteitakin.
Ja tietty jotain kotiinkin.
Kuvailen näitä juttuja vielä jatkossa kunhan pääsevät omille paikoilleen. En ole vielä edes ihan tajunnut että työvuorojen ulkopuolinen aika tosiaan on vapaata. Eilen hämmennyksissäni hyppäsin töiden jälkeen bussiin ja unohdin tyystin mennä ruokakauppaankin. Kotona kellahdin piiiitkille päikkäreille. Koulun kesäloman johdosta siis meikäläisen päivät lyhentyivät koulun verran, eli puolella, äkkiseltään aika outoa! Vielä kun oppisi tekemään jotain järkevää näinä aamupäivinä ennen iltavuoroon menemistä. Nyt saan kuitenkin vihdoin aloitettua keittiön muutoksenkin!
Mutta hei, ihan mahtavaa viikonloppua ihanat!
Bloppismuistutus
30 toukokuuta 2013
Muistuttelen teitä blogikirppiksestä, vielä löytyy myytävää tavaraa ja lähipäivinä on tulossa lisäyksiäkin. Postimaksut nousevat 3.6. joten jos löydät jotain mieleistä niin nyt kannattaa olla nopea!
Pakko hehkuttaa!
29 toukokuuta 2013
! ! !
Lukuvuoden viimeiset kurssiarvosanat; historia 10, äidinkieli 10, ruotsi 8 ja matikka 7! Unfuckinbelievable!
Jee, näissä tunnelmissa on hyvä päättää lukuvuosi! :)
Väsyneen puurtajan viimeinen koe
28 toukokuuta 2013
On nimittäin ohi just nyt! Ihminen on väsynyt, helpottunut, huojentunut ja vähän hämilläänkin. Se on ohi nyt. Takana neljän kokeen viimeinen koeviikko ja huomenna enää edessä kokeiden palautus ja viimeiset kurssiarvosanat. Sitten onkin eka lukiovuosi taputeltu, voitteko uskoa! 19 kurssia (elättelen toivoa ja nukunkin sormet ja varpaat ristissä että se matikka menis läpi...) suoritettu! Hyvä minä! Nyt menen sohvalle pötköttämään, ihan kuin melkein kuulisin korvissani suvivirren :)
Kuva: We<3it
Päivän naama ja biisi
27 toukokuuta 2013
Joinakin aamuina sitä huomaa että hammasharjallakin on yhtä surkeat fiilikset kuin itsellä.
Ai että kun näkisitte mun silmät tällä hetkellä, paitsi että olen tehnyt täällä jonkun itkemisen yhtäjaksoisuuden maailmanennätyksen olen saanut ilmeisesti jostain siitepölystä rajut silmäoireet. Kaunis pallosilmä täällä. Voi ihanaa! Lisäksihän toki migreenikin on taas seuranani kolmatta päivää. Tekee kokeisiin lukemisesta tosi miellyttävää!
Päivän biisiksi sopii hyvin vanha ysärimuistelo.
Tulevan arvonnan palkintoa voi edelleen äänestää sivupalkissa. Niinhän siinä kävi, että kysely ei toimi edelleenkään, vaan vastaukset tyhjenivät ensimmäisen päivän jälkeen. Kirjaan kuitenkin itselleni tuloksia muistiin päivittäin. Ääniä voi siis antaa ja lukijaksi klikkautuminen kannattaa nyt, niin saadaan kilpailu käyntiin pian!
Lupaan ettei tämä blogi ole muuttumassa nillitysblogiksi, tämän kriisini selättäminen vaan vie nyt vähän kauemmin. Tällä hetkellä vaan tuntuu ettei missään ole mitään järkeä ja voimat on aivan loppu. Mutta toivon että jotenkin vielä kampean itseni ylös täältä kuopasta. Näillä kohti matikan koetta.
Reipasta viikkoa teille muille!
Kesälomanimet käyttöön!
25 toukokuuta 2013
Voi miten ihana aurinkoinen aamu! Silmät aukesivat paljon helpommalla kun sai herätä auringon eikä puhelimen herätyksen herättämänä! Ihanasta säästä ehtii nauttia bussimatkan verran, loppupäivä meneekin sitten töissä. Illalla tiedossa on matikkasulkeiset siskon johdolla. Olisi taas pari päivää aikaa oppia koko kurssin sisältö...
Tämä kesä kun tulla pöllähti paikalle niin nopeasti, niin laitetaampas nyt sitten kesänimetkin kuntoon. Tsekkaa omasi syntymäpäiväsi perusteella!
Mää oon grillihullu, kuka sää oot?
Kuva: Facebook/Viikonloppu.com
Mitä haluaisit voittaa?
24 toukokuuta 2013
Hämmästelin tuossa, että pian teitä lukijoita on jo 150! Ihan käsittämätön määrä! Olen kyllä ihan hirmuisen otettu että noin moni samanhenkinen on tänne löytänyt! Kiitoksia jokaiselle lukijalleni, ilman teitä ei tätä hommaa jaksaisi. Iso rutistus myös alkuviikosta surkeaa mielialaani kohentaneista viesteistä, olette kyllä ihan murusia! Nyt kannattaa teidänkin, jotka luette juttujani hiljaisuudessa, klikata mukaan lukijaksi, nimittäin kun 150 googlelukijaa tulee täyteen, pyörähtää käyntiin arvonta! Olisi myös kiva kuulla teistä, ketä siellä ruudun takana oikein on?
Arvonnan palkinnon voit sinä päättää! Laitoin sivupalkkiin äänestyksen joka on auki kaksi viikkoa.
Voit valita olisiko mieleinen voitto
Jotakin pientä...
kotiin
itselle
hyvää
askarteluun
Toivotaan että tuo äänestys nyt toimisi eikä Blogger kävisi vähentelemässä ääniä niin kuin viimeksi :)
Käykäähän äänestämässä!
Edit: Ja klikkailkaahan lukijaksi jos ette ole, niin saadaan arvonta pian käyntiin! :)
Edit: Ja klikkailkaahan lukijaksi jos ette ole, niin saadaan arvonta pian käyntiin! :)
Kuva: Wikipedia
Muumeja maailmalle
23 toukokuuta 2013
Näin Jennin blogissa ihan supersuloisia Muumi postimerkkejä ja kun Jenni vielä vihjasi, että postimerkkien hinnat nousevat ensi kuussa, piti minunkin lähteä ostoksille!
Vihossa tulee mukana söpöiset priority-tarratkin!
Kyllä näitä kelpaa sitten postcrossailla ympäri maailmaa. Täytyy ehkä käydä hamstraamassa merkkejä vielä vähän lisääkin...
Kesähaaveita ja rahapulaa
22 toukokuuta 2013
Viime viikolla bongasin ensimmäisen itikan ja julistin näin virallisesti kesän saapuneeksi. Kevät taisikin jäädä kokonaan väliin ja hypättiin suoraan lämpöisiin kesäsäihin! YES! Kesän kynnyksellä sitä alkaa aina miettiä kesäisiä haaveita ja mitä kaikkea sitä kesältä odottaa. Vielä näin keväällä se kesä tuntuu jotenkin pitkältä ajalta mutta hyvin pian sitä taas huomaakin että kohta ollaan juhannuksessa ja sitten onkin jo pian syksy. Kesähän on täällä meidän leveysasteilla kuitenkin aika lyhyt eikä siinä paljon ehdi. Mullahan tämäkin kesä menee töissä, eikä lomaa ole odotettavissa, joten kovin huikeita suunnitelmia ei tarvitse tehdäkään. Tietysti myös tämä alati vaivaava rahanpuutekin vähän vaikuttaa siihen mitä voi himoita. Ihan vakavissaan tässä pitää kyllä miettiä että mistä sitä extracashia saisi jotta olisi varaa johonkin kivoihin juttuihin. Lottovoitto olisi yksi vaihtoehto, jos vaan muistaisi lotota! :)
Mutta mitä minä sitten kesältä odotan?
Reissuja, uusia paikkoja...
Hyvää ruokaa!
Mökki ja meidän 90-luvun bileet joihin kokoontuu joukko yläasteen tyttöjä.
Lämpöä ja pilvetöntä taivasta
Huvipuistoa ja kieppumista pää alaspäin hurjissa laitteissa ja välipalaksi nautittuja vohveleita jätskillä ja mansikkahillolla
Perinteistä Tuurin reissua maatilalla yöpymisineen
Mansikoita, paljon mansikoita!
Oi että kun nämä kaikki voisikin saada!
Mutta kaikki maksaa, jo vaikkapa pelkkä Elämysavain Särkänniemeen maksaa melkein 40€! Neljäkymppiä!!! Ja ihan normiviikonloppukin mökillä imaisee hyvän summan pätäkkää, vaikka ostaisikin vaan ruokaa, 90-luvun bileistä ja sinne tarvittavista oheishärpäkkeistä ja rekvisiitasta puhumattakaan. Tietysti myös tulevaan reissuun pitäisi älytä osata säästää jo ennakkoon.
Millaisia kesähaaveita sinulla on ja tuottaako raha ongelmia haaveiden toteutukselle?
Elää paska elämä ja kuolla yksin
21 toukokuuta 2013
Pidennetty viikonloppu bestiksen luona Helsingissä oli ihan superkiva! Löydettiin uusia puoteja ja herkullisia ravintoloita ja seikkailtiin vailla päämäärää ristiin rastiin kaupunkia. Kotiin tullessa se taas iski. Masennus, ahdistus ja elämän tuska. Onnistuin kehittämään itselleni paitsi järkyttävän ikäkriisin myös täydellisen itsetunto- ja identiteettikriisin ja olen nyt kaksi päivää itkenyt surkeuttani.
En ole koskaan kokenut itseäni yksinäiseksi vaikka olenkin aina elänyt yksin ja asunut itsekseni jo nuoresta, 16-vuotiaasta asti. Mulla on maailman rakkain ja läheisin perhe ja iso iso joukko tärkeitä ja rakkaita ystäviä. Yksin eläminen on ollut mulle kai enemmänkin oma valinta. Tällä hetkellä mulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa rueta etsimään miestä, saati että jollekin parisuhteelle olisi edes aikaa tai voimia. Silti se vaan iski, yksinäisyys. Muut perustavat perheen ja minä olen se joka jää ypöyksin tässä maailmassa. Olen se hylkiö joka on räpistellyt yhteiskunnan normeja ja odotuksia vastaan ja sitten kuitenkin itken silmät päästäni sitä että jään yksin.
Ja kyllähän se tuo biologinen kellokin raksuttaa aika uhkaavasti. Vaikka nyt ajattelenkin, ettei mulla tule koskaan olemaan perhettä, mitäpä jos mieli muuttuukin vaikka muutaman vuoden päästä. Sitten on jo liian myöhäistä. Elämäni ainoa saavutus tulee varmasti olemaan parin vuoden päästä (toivottavasti!) saatava ylioppilaslakki ja sitten elänkin elämäni yksin asunnossani ja jossain vaiheessa kuolen pois ilman että kukaan edes huomaa.
Näissä tunnelmissa pitäisi nyt sitten pystyä lukemaan kokeisiin. Täällä mennään nyt tosi syvissä vesissä. Koeviikko alkaa ylihuomenna. Great.
Helpotusta matkakuumeeseen luvassa!
20 toukokuuta 2013
Vihjailin täällä aiemmin kertoessani edellisestä reissustani, että helpotusta alati vaivaavaan matkakuumeeseen on nyt luvassa. Nyt on nimittäin matka varattu! Minä ja äitee suunnataan tammikuussa mun synttäripäivänä DUBAIHIN!
"Dubai on lyhyesti sanottuna uniikki. Missään muualla et pääse ihastelemaan samaa itämaisten komeiden rakennusten, hypermodernien pilvenpiirtäjien, mahtavien ostoskeskusten, mielenkiintoisten ravintoloiden, aurinkovarman ilmaston ja pitkien vaaleiden rantojen muodostamaa kokonaisuutta."
Teksti: Finnmatkat
Luvassa siis shoppailua, lämpöä, rantoja ja blingblingiä talven keskellä. Nyt tuntuu vähän ettei malttaisi millään odottaa sitä talvea! Oon niin onnellinen! :)
Kuvat lainattu: Finnmatkat, Aurinkomatkat, Tjäreborg, Lomamatkat
11 kysymystä
19 toukokuuta 2013
"Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa. 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista."
1. Missä tilanteessa olet tuntenut olevasi maailman onnellisin ihminen?
Kun sain nykyisen työpaikkani.
2. Paras elokuva kautta aikain?
Hassua, ei tule heti mieleen yhtäkään elokuvaa jonka voisin nimetä tähän. Oonkohan mä nähnyt vaan huonoja elokuvia...?
Hassua, ei tule heti mieleen yhtäkään elokuvaa jonka voisin nimetä tähän. Oonkohan mä nähnyt vaan huonoja elokuvia...?
3. Kaupunki- vai rantaloma?
Kumpikin houkuttelisi, mutta tällä hetkellä olen niin syväjäässä että kallistuisin rantaloman puoleen.
4. Paras automerkki?
Itsehän en edes aja autoa, saati että ymmärtäisin niistä mitään, mutta jos saisin vaikkapa pikkuisen Minin, saattaisin harkita sillä ajamista :)
5. Housut vai hame tai jopa mekko?
Housut, vaikka olis kyllä ihana osata käyttää hameita ja mekkojakin.
6. Paras lukemasi kirja? Mitä siis suosittelisit minulle?
Kirjoja tulee mieleen yhtä vähän kuin elokuviakin... Vastaan että koko Anna-Leena Härkösen tuotanto.
Kirjoja tulee mieleen yhtä vähän kuin elokuviakin... Vastaan että koko Anna-Leena Härkösen tuotanto.
7. Kylpylä vaiko huvipuisto?
Hmmmm, kallistun huvipuistoon jos siellä ei tulisi huono olo.
8. Suussasulavin herkku?
Kaikki maailman herkut!? Sitruuna-marenkitorttu vaikkapa.
Kaikki maailman herkut!? Sitruuna-marenkitorttu vaikkapa.
9. Milloin olet pelännyt eniten?
En osaa nimetä kertaa jolloin olisin pelännyt eniten, mutta viimeksi pelkäsin ainakin TOSI paljon viime kesänä yhtenä yönä ukkosta joka ryskäsi monta tuntia niin että ikkunat helisi. Soitin äitille viiden aikaan aamulla paniikissa itkien.
En osaa nimetä kertaa jolloin olisin pelännyt eniten, mutta viimeksi pelkäsin ainakin TOSI paljon viime kesänä yhtenä yönä ukkosta joka ryskäsi monta tuntia niin että ikkunat helisi. Soitin äitille viiden aikaan aamulla paniikissa itkien.
10. Mikä tv-sarja?
Ai niinku THE tv-sarja? Valitsen tällä kertaa Seinfeldin vaikka muitakin parhaita on.
Ai niinku THE tv-sarja? Valitsen tällä kertaa Seinfeldin vaikka muitakin parhaita on.
11. Korkkarit vai tennarit?
No tennarit!
Ja sitten Kammarin kysymykset:
1. Mikä inspiroi sinua?
Taitavat, idearikkaat ja osaavat ihmiset ja heidän aikaansaannoksensa.
2. Mitä tekisit, jos saisit olla päivän ajan mies?
Toivoisin muuttuvani pian takaisin naiseksi?
3. TOP 3 elokuvasi?
Kts. elokuva-aihe edellä. Hei mulle voi suositella hyviä elokuvia! :)
4. Unelmiesi matkakohde?
Thaimaa
5. Mitä musiikkia kuuntelet tällä hetkellä?
Viime päivinä olen kuunnellut Siaa ja Lenny Kravitzia
6. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten ja miksi?
Talvi; kylmä, pimeä ja kaunis. No hehheh :D
7. Mikä sinusta tulee "isona"?
No senkun tietäisi! Takana on jo kolme ammattia ja seuraavaksi musta on tulossa visualisti ja ylioppilas.
8. Mistä pidät eniten omassa kodissasi?
Rauhallisuudesta ja harmonisesta tunnelmasta.
9. Mikä on ollut kuluneen vuotesi huippuhetki?
Monta riemukasta hetkeä on tullut hyvistä koulunumeroista ja siitä, että on uudessa työssä huomannut kehittyvänsä.
10. Kauanko olet bloggaillut?
Vuoden ja kolmisen kuukautta päälle.
11. Mitä aiot tehdä vielä tänään?
Pakata kamppeeni ja matkustaa kotiin.
Omat kysymykseni:
Pakata kamppeeni ja matkustaa kotiin.
Omat kysymykseni:
1. Mihin haluaisit matkustaa?
2. Minkä taidon haluaisit oppia?
3. Mikä on parasta kesässä?
4. Mikä olet horoskoopiltasi ja luetko horoskooppeja?
5. Mikä on kesän paras herkku?
6. Mitä kivaa aiot tehdä tällä viikolla?
7. Mitä/mikä mielestäsi kuuluisi olennaisesti ysäribileisiin?
8. Mikä on suurin paheesi?
9. Kuinka paljon nukut öisin?
10. Mistä olet ylpeä?
11. Mitä haluaisit kysyä minulta?
Haastan tähän mukaan kaikki jotka eivät ole tätä haastetta vielä tehneet! Vinkkailkaahan jos tartuitte haasteeseen! Mulle saa myös ehdottaa hyviä elokuvia, kun olen näemmä onnistunut hyvät elokuvat kiertämään kaukaa :)
Kuvat: Google
Sneak peak, uusia juttuja kotiin
18 toukokuuta 2013
Terkkuja kesälomalta! Mä oon niiiiin rentoutunut ja syönyt hyvin. Unohdin aiemmin sanoakin, että mun Helsingin reissun vaiheita voipi seurailla Instagramin kautta, löydyn sieltä nimellä littlebigthingslittleb. Tänään mennään kauan odotetulle brunssille, ihanaa! Kuvia on luvassa ihan varmasti Dylanistakin. Pysykäähän kuulolla!
Ehdin napata ennen lähtöä kotona muutaman kuvasen, tämän viikon aikana on kotiin ilmestynyt muutama uusi kiva juttu. Tässäpä vähän esimakua tulevasta!
Kaupunkeja eteiseen.
Raitaa keittiöön.
Voi että on kun malttais taas odottaa kokonaan valmista lopputulosta!!
10 kuvaa kesään
16 toukokuuta 2013
Voi apua, se on sitten tämän jälkeen yhtä kuvaa vaille juhannus! Näin se vaan kesä kolkuttelee vaikka tuntuu että täällä lumisia maisemia katseltiin ikkunasta ihan luvattoman kauan.
Toukokuisessa kuvassa näkyy hieman aikaisemmasta poikkeavia juttuja. Pihassa alkoi salaojien rakennus joten aidanpätkä retkottaa pihatien varressa ja näkyypä kuvan vasemmassa reunassa vähän aidattua aluettakin. Vaahteran lehdet ovat muuten hassun näköisiä sykeröitä juuri tässä vaiheessa kevättä.
Ja tältä on näyttänyt 9 kuukautta keittiön ikkunasta.
Meikäläinen se aloitti tänään huikean neljä päivää kestävän kesäloman! Lähden tästä juuri huristelemaan kohti Helsinkiä ja luvassa on hyvää ruokaa, herkkuja, pieniä putiikkeja, kirppareita, rentoilua ja aurinkoa maailman parhaan ystävän seurassa! Ihanaa viikonloppua!
Mistäs sinun viikonloppu on tehty?
Vapaapäivän jorinat
14 toukokuuta 2013
Hrrrr mikä yö! Kattelin illalla ennen nukahtamista True Bloodia boksilta ja arvatkaas vaikuttiko se hieman yöuniin... Kyllä oli menoa ja sekavaa meininkiä, verta ja suolenpätkiä! Aamulla heräsin aikaisin pihassa jylläävien maansiirtokoneiden mölinään, meillä alkoi salaojien rakennus pihaan ja koneet tulevat mylläämään pihaa pari kuukautta, kiva! Joinakin aamuina sitä vaan v***ttaa vähän keskivertoa rankemmin :/ No ei auta kuin suunnata katse kohti torstaita, jolloin pääsen Helsinkiin hölläilemään bestikseni luokse. Helsingissä hengailua on luvassa aina sunnuntaihin saakka. Kiitos muuten ihanista brunssivinkeistänne! Varasimme pöydän Arabianrannan Dylaniin josta oli paljon positiivistä kerrottu. Ihanaa, taas yksi unelma toteutuu kun pääsen vihdoin brunssillekin! Ensi viikolla sitten alkaakin tiukka pakerrus viimeisen koeviikon parissa. Kohta on kouluvuosi ohi!
Pakko näyttää teillekin männä viikolla apteekissa hihityskohtauksen aiheuttaneet ostokset :) Tulitikkuaski kuvaamassa mittasuhdetta; antibioottia on vähän reilummassa paketissa! Oikee perhepakkaus! Kävin tosiaan ihopolin kontrollissa käteni kanssa ja koska iho on edelleen auki lääkäri päätti aloittaa pidemmän antibiootin. Sen lisäksi siis että söin syksyn ja talven aikana puolen kymmentä kuuria, nyt tulen syömään antibioottia ainakin seuraavat 4-6kk. On sitten tosiaan paketilla kokoa, ja rasvaakin annettiin ihan kunnon pöniköitä :)
Migreeni tosiaan oli seuranani neljä päivää ja vieläkin olo on vähän toistaitoinen. Onneksi tänään on vapaapäivä joten päivän voin vielä lepäillä ennen koulua. Nyt Ruotsin läksyjen kimppuun, jospa tämä päivä tästä muuttuisi paremmaksi!
Touhukasta tiistaita!
Buzzador: Hälsans Kök kasvistuotteet
12 toukokuuta 2013
Olen Buzzador ja sain tällä kertaa buzzattavakseni Hälsans Kök kasvistuotteita. Olin näitä moneen otteeseen kaupassa pyöritellyt mutta jostain syystä jättänyt aina ostamatta. Osui siis minulle todella kohdilleen tämä kampanja, sillä nämä tuotteet oli kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ja varmasti tulen ostamaan näitä jatkossakin. Mukavaa vaihtelua ja helppoja lisiä ihan arkiseen ruokaan. Olen kertonut jo aiemmin Hälsans Kök kasvispihveistä ja falafeleistä, ja vielä muutama maistelemani tuote on esittelemättä.
Hälsans Kök Seesaminuggetit
Eipä ole tullut nuggetteja syötyä vuosikausiin kun on nähnyt telkkariohjelmia ja kuullut kauhujuttuja mitä kaikkea niihin tungetaan... Mutta nämäpä olivat valmistettu soija- ja vehnäproteiinista eikä mistään kanan jätteistä, ja oli herkkua!
Hälsans Kök kasvispyörykät
Pyörykät näyttävät ja maistuvatkin ihan täysin lihapullilta mutta ovat niin ikään soija- ja vehnäproteiinista valmistettuja. Proteiinia pullista löytyy jopa enemmän kuin einesmallisista lihaisista sukulaisistaan, huikeaa!
Testaamatta vielä pakkasessa odottelee Soija Chorizot, joista meinasin tehdä ensi viikolla makkarapataa. Kaikki maistelemani Hälsans Kök kasvistuotteet olivat mielestäni hyviä ja kaikkia tulen varmasti ostamaan jatkossakin. Olenkin kaivannut jotain kivaa vaihtelua tavallisiin ruokiin kiireisenä arkena ja nämähän toimivat oikein hyvin siinä tarkoituksessa, valmistus on helppoa joko mikrossa, uunissa tai pannulla muutamassa minuutissa. Ja näitä löytyi hyvä valikoima ainakin niin lähi S-marketista kuin Prismastakin. Ihan loistotuotteita! Pääset tutustumaan Hälsans Kök tuotteisiin ja niiden ravintosisältöihin tarkemmin Hälsans Köketin omilta sivuilta josta löytyy myös reseptejä joissa näitä herkkuja on käytetty.
Buzzadorina oleminenhan tarkoittaa sitä, että buzzadorina on mahdollista osallistua erilaisten kampanjoiden buzzaamiseen. Buzzador saa kokeiltavaksi kampanjan tuotteita, joista kertoo ystävilleen ja jakaa näytteitä. Kokemukset myös raportoidaan kampanjan aikana ja kampanjan lopuksi Buzzadorille. Palkkiona raportoinnista toimivat nämä testiin saadut tuotteet.
Lisätietoa Buzzadorina olemisesta saat tästä. Ja suoraan mukaan pääset tästä. Olisi tietysti kiva jos mainitset minun käyttäjätunnukseni rekisteröintisi yhteydessä. Buzzador -käyttäjätunnukseni on littlebigthings-littleb.
Ihanaa äitienpäivää!
Kivaa äitienpäivää kaikille superäideille! <3
Meillä oli kiva päivä, menimme oman äipän kanssa porukalla syömään mummon luokse. Takaisin tullessa poikkesimme myös viemässä kynttilä toisen mummon haudalle. Minun rakkaat <3
Hiirenkorvaa ja matalapainetta
11 toukokuuta 2013
Nyt melkein voisi julistaa virallisesti kesän alkaneeksi. Eka matalapaine ja siitä lauennut oikein kunnon migreeni on täällä! Tätäkö se kesä tulee sitten olemaan... hohhoijaa...
Minä palailen huomenna, toivottavasti paremmalla näöllä, kirjoituskyvyllä ja hermoilla varustettuna. Voi elämä miten tekisi mieli singota tämä pää jonnekkin kaaaaauas! Nyt lisää lääkettä ja takasin peiton alle köllimään pimeeseen.
Ps. Puissa muuten vihertää! :)
Buzzador: Hälsans Kök kasvispihvit
10 toukokuuta 2013
Vappuna järkkäsimme äitin luona burgeribileet! Tarjolla oli salsahampurilaisia jotka veivät kielen mennessään!
Hälsans Kök kasvispihvejä
Omatekoisia sämpylöitä
Niin ikään omatekoista guacamolea ja salsaa.
Tomaattia, sipulia, salaattia ja majoneesia. Kyytipojaksi omatekoista coleslawta.
Niistä on hyvä hamppari tehty!
Oli varmasti elämäni paras hampurilainen! NAM!
Hälsans Kök pihvit otettiin perheessä erittäin hyvin vastaan vannoutuneempien lihansyöjienkin toimesta. Omasta mielestänikin tämä pihvi oli hampurilaisessa ihan vertaansa vailla, maku ja rakenne olivat todellakin kohdallaan! Myös proteiinia pihveissä on kiitettävästi, ihan hyvää vaihtelua arkiruokiin ja paketista voi ottaa vaikka yhden pihvin kerrallaan pakkasesta sulamaan. Oikein olivat maistuvia pihvejä ja ihan ehdottomasti ostan näitä jatkossakin! Hälsans Kök tuotteiden ravintosisältöihin, muihinkin kasvistuotteisiin ja resepteihin pääset tutustumaan Hälsans Köketin kotisivuilla.
Minä sain Hälsans Kök tuotteita testiin Buzzador-kampanjan kautta.
Buzzadorina oleminenhan tarkoittaa sitä, että buzzadorina on mahdollista osallistua erilaisten kampanjoiden buzzaamiseen. Buzzador saa kokeiltavaksi kampanjan tuotteita, joista kertoo ystävilleen ja jakaa näytteitä. Kokemukset myös raportoidaan kampanjan aikana ja kampanjan lopuksi Buzzadorille. Palkkiona raportoinnista toimivat nämä testiin saadut tuotteet.
Lisätietoa Buzzadorina olemisesta saat tästä. Ja suoraan mukaan pääset tästä. Olisi tietysti kiva jos mainitset minun käyttäjätunnukseni rekisteröintisi yhteydessä. Buzzador -käyttäjätunnukseni on littlebigthings-littleb.
Millainen on sun lempparihampurilainen?
Jätskihajuvesi
09 toukokuuta 2013
Tänään töissä kävi joku nainen todella herkullisessa hajuvedessä. Hyllyjen välissä viipyili pehmeä ja imelä jätskin ja hattaran tuoksu, ehkä vähän vaniljainen, ehkä ripaus myskiä, ehkä kookostakin. Ihana tyttömäinen, kesäinen, jopa vähän teinimäinenkin namutuoksu! Yritin nuuhkutella että painaisin tuoksun muistiini jotta tunnistaisin jos tuohon joskus törmäisin. Nyt iski ihan pakottava tarve saada tuollainen jätskimäinen makea kesätuoksu! Töiden jälkeen kävin Sokkarilla nuuhkimassa pullon jos toisenkin, mutta etsintä jatkuu. Pakko saada!
Olisikos teillä antaa ehdotuksia mitä voisin käydä tuoksuttelemassa? Tuleeko näistä mielikuvista joku sinulle tuttu tuoksu mieleen? Any ideas?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)