Muistatte varmaan kun jokin aika sitten kerroin minut vallanneesta totaalisesta väsymyksestä ja aloitekyvyttömyydestä. Muutama terveyteen liittyvä juttu on nyt lääkärin selvityksen alla ja oma aloitekykykin on nytkähtänyt sen verran eteenpäin, että olen päättänyt jatkaa balettia jälleen syksyllä, maksoi mitä maksoi. Tanssiminen (ja ylipäänsä fyysisen kunnon kohotus) tulee vaatimaan kovaa hommaa, koska nivelrikon takia liikkuminen on ollut tosi vähäistä ja on tällä hetkellä todella kivuliasta. Veikkaanpa että pääkin tulee olemaan kovilla uuden liikunnallisemman arjen, uuden opiskelun ja karkkipussin kiinnilaittamisen keskellä. Kuin kreivin aikaan minulle tarjoutuikin tilaisuus tehdä yhteistyötä Greenstreetin ja MT Personal Trainingin kanssa. Pääsen nimittäin osallistumaan syyskuun alussa alkavaan VoimaMinä-verkkovalmennukseen!


VoimaMinä - verkkovalmennus kestää 30 päivää. Sen aikana tulemme antamaan sinulle avaimet, joilla saavutat energisemmän, iloisemman ja onnellisemman fiiliksen, niin henkisesti, kuin fyysisestikin! Saavutat valmennuksen aikana paremman itseluottamuksen ja opit uskomaan itseesi.

Valmennuksen kolme johtotähteä:
* Henkinen hyinvointi ja itseluottamus
* Fyysinen hyvinvointi ja liikunta/harjoittelu
* Terveellinen, monipuolinen ja ravintorikas ruokavalio

Kun määrätietoisesti keskitymme parantamaan näiden osa-alueiden rakenteita, niin muutumme samalla kokonaisvaltaisesti energisemmiksi, iloisemmiksi, tehokkaammiksi ja onnellisemmiksi.

Lähde mukaan ja löydä VoimaMinäsi!

 Eikö kuulosta aika hyvältä! Ja mikä parasta, jos sinäkin haluat mukaan, tällä viikolla mukaan ilmoittautuneet saavat verkkovalmennuksen early bird -hintaan 39€ (norm. 49€)!


Tälläisia suunnitelmia syksylle, ja tämän lisäksi muutakin sporttisempaa elämää ja jännää toimintaa, paljon juttua tulossa jatkossakin! Tästä tuleekin vähän erilainen syksy. 
Nyt ei nimittäin anneta alakulolle valtaa, eihän? :)


*Sponsoroitu: Greenstreet ja MT Personal Training*