Eilen se vihdoin starttasi, 10 viikon hyvinvointivalmennus! Olin niin fiiliksissä ja jännittyneenä tulevasta, että kamerakin unohtui laukkuun koko IWELLOjengin tapaamisen ajaksi. Onneksi Kerttu kuvasi sentään ryhmäpotretit lainattavaksi :)
Meitä on mukana 10 bloggaajaa, ja eilen ekassa ryhmätapaamisessa saimme kuulla millaisin tavoittein ja odotuksin kukin meistä projektiin lähtee mukaan. Pohjakunnoltamme ja tavoitteiltamme olemme tosi erilaisia, on tavoitteellisesti treenaavia, jotka tähtäävät esimerkiksi puolimaratonille, kun taas sitten eräät meistä (kröhöm!) harjoittelevat sohvalta nousemista ja käden irrottamista karkkipussista.

Tässäpä IWELLOjengin ihanaiset naiset tavoitteineen (kuvassa ylhäältä vas.):

Kotvasia Sanna
Tavoite: Löytää innostus ja aika lihaskunnon kohentamiseen ja järkevöittää ruokavaliota.

Tavoite: Päästä jojoilusta eroon, eli omaksua täysin uusi elämäntapa. Kiinteytyä ja keventyä! Sekä vielä saada arki balanssiin perheen, koulun ja treenaamisen suhteen.

Minä
Tavoite: Nivelrikkoisen kivuton liikkuminen ja liikunnasta nauttiminen, sekä muutaman kilon painonpudotus.

Talo Luck Heidi
Tavoite: Oppia stressinhallintaa ja löytää liikunnan ja hyvinvoinnin balanssi.

Minishow Melina
Tavoite: Muotoja kroppaan kiinteytyksellä ja senttien nipistämisellä + aikaa liikunnalle arjessa -> hölkkä takaisin kuvioihin.

Kuiskauksia Niina
Tavoite: Tehdä liikunnasta harrastus ilman stressiä ja suorittamista. Sen myötä parempi lihaskunto, ryhti ja kiinteyminen.

Tavoite: Tasapainon ja liikkuvuuden lisääminen sekä treenaamisen monipuolistaminen.

Lillalove Laura
Tavoite: Hyvästit sokeririippuvuudelle ja tavoitteita treenaamiseen.

Tavoite: Pudottaa muutama kilo painoa, kiinteytyä ja nostaa peruskuntoa lenkkeilyn ja kotona tehtävän liikunnan avulla.

MINI Elina (joka puuttuu kuvasta)
Tavoite:  Muutaman kilon painonpudotus ja sen lisäksi kasvattaa lenkkikuntoa.

Odotusten ja tavoitteiden lisäksi tapaamisessa kävimme läpi tulevien viikkojen ohjelmaa sekä valitsimme tukiparit. Tukiparilla on samantyyppiset tavoitteet seuraavaksi 10 viikoksi ja tukiparin kanssa voi vaikkapa tehdä yhdessä kotiläksyjä joita saamme :) Nyt saimme tehtäväksemme SWOT-analyysin, eli nyt pitäisi miettiä ja kirjata ylös omia vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia tämän projektin suhteen. Miettiä pitäisi myös, mistä luopuu seuraavien viikkojen ajaksi. Koska jos kalenteri on jo valmiiksi täysi, projekti tuppaa aiheuttamaan vaan lisää stressiä ja kaaosta. Ihan järkeenkäypää, eikö totta? Mutta aika vaikeaa miettiä mistä sitä on valmis luopumaan!

Lopuksi polkaistiinkiin sitten kuntotesti. Sama testi tehdään hyvinvointivalmennuksen päätteeksi, näin nähdään miten omat tulokset ovat kehittyneet 10 viikon aikana. Testi on helppo toteuttaa, eikä siihen tarvita kuin kaveri laskemaan hyväksytyt suoritukset ja ajastimella varustettu kännykkä. Ensin kyykkyjä 30 sekunnin ajan, sitten (naisten)punnerruksia 30 sek, ja vielä sitten vatsalihaksia sama aika. Lopuksi teimme n.300m kävelyn ja saman matkan vielä juosten. Muistutan lämmittelemään hyvin ennen suoritusta, nimimerkillä tänään ei pääse vessanpöntölle. Vedin hieman verenmaku suussa tuon testin ajatuksella että teen niin hyvin kuin pystyn, vaikka esim. kyykkääminen ei todellakaan ole kuulunut aikoihin mun repertuaariin ja lääkäri totesikin kyykkyyn menemisen olevan "melkoisen mummomaista"... Ihan ok tulokset kuitenkin sain, enkä jättänyt mitään tekemättä. Ihan siksi, että haluan nähdä miten tulokset parantuvat projektin loppuun mennessä. 

Kotiläksynä on myös suunnitella ensi viikon treenit. Kolmena päivänä liikuntaa, eihän kolme nyt ole paha! Tähän mäkin pystyn! Eikä nyt puhuta välttämättä mistään 10 kilsan juoksulenkeistä tai kalliiden salikorttien hankkimisesta, vaan ihan perusjutuistakin voi lähteä liikkeelle. Olipa se sitten tasapainoilua hiekkalaatikon reunalla tai vatsalihasliikkeitä telkkaria katsoessa. Minulla harrastukset (tanssi ja jumppa) alkavat vasta syyskuun puolella, joten ensi viikoksi on luvassa ainakin joogaa nettitunteina ja pieniä lenkkejä. Kukin saa valita itselle mieluisimman tavan liikkua.

Ihan huikeat 10 viikkoa tulossa mielettömän IWELLOjengin kanssa! Oon niin innoissani että heräsin tänä aamuna kuudelta hymy naamallani miettimään mitä tänään tekisin :) Ihan törkeen hyvä fiilis, motivaatio liikkumiseen ei koskaan ole ollut näin korkealla!

Innostuitko tekemään saman alkutestin ja tsekkaamaan miten tulokset kehittyvät 10 viikon treenien jälkeen? Löysitkö jonkun meistä, jolla on samantyyppiset tavoitteet kuin sinulla? Täällä ollaan etätukena jos lähdet mukaan! :)

IWELLO-tunnisteen alta löydät meidän kaikkien blogeista projektia koskevat postaukset ja instassa käytämme tägejä #IWELLOjengi ja #hyvinvointi10
Tulehan seurailemaan ja mukaan treenailemaan!