Blogi on jo pidempään viettänyt hiljaiseloa opiskelukiireideni vuoksi. Kirjoitusjumin merkitystä tilanteessa ei voine myöskään vähätellä. Myös kasvuvalmennuksessa (FOB!), johon osallistun nämä luovat jumit tulivat puheeksi ryhmäläisteni kanssa, ja kirjoittajakollegani Mari innostui ajatuksesta kirjoittaa tänne minun blogini puolelle. Tämä onkin ihan eka kerta kun saan tänne vieraskynäilijän, huikeeta! Kiitos vierailusta Mari!


Päivä prinsessana

Mieliala ei ollut kovin korkealla, kun marssin poliisin lupa-asioiden toimistosta kotia kohti tyhjin käsin. Passihakemukset ovat ruuhkautuneet. Klo 9 en ollut enää saanut edes jonotusnumeroa sille päivälle. Passihakemuksen olin jättänyt vain päivää ennen kuin sohlasin jotakin verkkopankkitunnusteni kanssa ja sain ne lukkoon. Kuvallista henkilökorttia ei ole. Ajokortti ei riitä. Passi on umpeutunut niin kauan sitten, että sen uusimiseen tarvittiin tunnistautuminen. Sain tunnistautumisajan yhdeksän viikon päähän.

Pankkiasioita pitäisi päästä hoitamaan aikaisemmin, joten ei ollut auttanut muu kuin pistäytyä poliisiasemalle, jonne olin siis saapunut sille päivälle liian myöhään, klo 9 aamulla. Seuraavana päivänä voisin yrittää uudelleen. Kertailin mielessäni tilanteen opetuksia:

- Pidä henkilökortti tai passi aina voimassa.
- Kätke johonkin salalokeroon ja salakirjoituksella pankkitunnus ja salasana. Kumpainenkin omaan kätköönsä. 

Kevätliukas jalkakäytävä ärsytti. Hiekoitushiekka rahisi askelten alla siellä, missä kevät oli kuorinut esiin märän asfaltin. Sitten huomasin maassa auringossa kimaltelevan prinsessakruunun. Poimin sen ylös. Nykäisin pipon pois ja pistin kruunun päähäni. Minulla ei ole henkilöllisyyspapereita, enkä saa hoidettua pankkiasioita, mutta tämä on päiväni prinsessana.

Vain muutama vuosi sitten olisin vain kävellyt kruunun ohi. Ajatellut mielessäni, että olisipa kiva mallata sitä päähän, mutta en olisi kehdannut. Koska mitä muutkin siitä ajattelisivat! Tähän on nyt kuitenkin tultu, että muut ajattelevat ihan mitä haluavat. Tässä minä kuitenkin seison keskellä jalkakäytävää ottamassa itsestäni selfietä prinsessakruunu päässä. On hurjan vapauttavaa, kun ei enää tarvitse itseään hävetä ja yrittää olla jotakin muuta kuin on. Vakavasti otettava? Sitä kai. Vaan kun vakavasti otettavuus on jotakin muuta kuin sitä, että aikuinen kieltää itseltään spontaanin leikillisyyden.

Päivästä pohjamudissa tuli päivä prinsessana. Kruunun sovitteleminen päähän ruuvasi päivän pohjavireen myönteiseksi. Asettelin kruunun betoniporsaan päälle lähelle löytöpaikkaa. Toivottavasti se pikku-prinsessa tai pikku-prinssi, joka kruunun oli hukannut, löytää sen kotimatkallaan. Myönteiseksi kääntynyttä pohjavirettä piti yllä sähkömiehen puhelu, joka alkoi tervehdyksellä: "Aurinkoista päivää!". 

Lisää iloa löytyi päivälenkillä koiran kanssa. Löysimme ohikulkijan maaliskuun pehmentämään hangen pintaan piirtämän auringon, sydämen ja viestin: “Kevät tulee!”
Se, mihin kiinnität huomiota, lisääntyy. Prinsessakruunu kannatti poimia maasta ja sitä kannatti sovitella. Huomio, jonka sille annoin, käänsi mielen vastaanottavaiseksi muillekin myönteisille pienille päivän yksityiskohdille.


Mari

*  *  *

Mikä on ollut sinun viimeisin prinsessakruunusi? Mikä pieni asia muutti päiväsi suunnan?


Mari Kuusisto auttaa tunnetaitokirjoittamisen avulla vahvistamaan tunnetaitojasi, parantamaan itsetuntemustasi ja kehittämään itsesi johtamista.