Käväisin viime viikolla taas nautiskelemassa yhteistyöyrityksessäni, Hius- ja Kauneusstudio Chillissä. Tällä kertaa minut vastaanotti parturi-kampaaja Lissu (kenellä muulla alkoi soida Dingon Sinä ja minä päässä, hih :) )
Chillin toinen omistaja, parturi-kampaaja Liisa Jaakonaho on toiminut hiusten parissa vuodesta 2005 asti, kun muusikko-Liisa päättikin tehdä käsillään muutakin kuin soittaa. Keväällä 2010 perustetussa Chillissä Liisan asiakaskunta on monipuolinen, ikähaarukan ollessa 1-90 vuotta. Tyypillisesti kysytyimpiä palveluja ovat värit ja leikkaukset. Omaksi lempparityökseen Lissu nimeää kampaukset, joissa kehittymiseen hän haluaa erityisesti panostaa.
Tällä hetkellä kysyttyjä ovat myös erilaiset luonnolliset raidoitukset ja liukuvärjäykset, pidennykset sen sijaan ovat vähenemään päin. Talvea kohti mentäessä hiusmuodissa värit tummenevat, linjat ovat hiuksissa selkenemään päin ja liukuvärit jatkavat edelleen vahvasti. Lissu mainitsee jyväskyläläisten olevan trenditietoista väkeä, kansainväliset trendit ovat asiakkailla hyvin tiedossa ja uusimpia juttuja osataan kyllä kysyä.
Minun tukkani sai uudistuksen huppuraitojen ja leikkauksen avulla. Pohjalla on edelleen ihan oman värinen tukka ja vaaleaa raitaa vain päällä. Maailman helpoin tukka jossa juurikasvu ei näy, ja jos näkyy se ei haittaa. Ihana hopeisen vaalea sävy oli just sitä mitä toivoinkin. Pituuttakin lähti jokunen sentti ja nyt tukka on ihan erilainen, helpommin käsiteltävä ja ryhdikäs eikä pitkin päätä valuva lapanen. Kotihoitotuotteiksi Lissu suositteli minulle Moroccanoilin ihanaisia tuotteita joihin ihastuin kyllä yhdestä kokeilukerrasta! Näistä tullaan kuulemaan vielä blogissa lisääkin.
Juttelimme myös siitä, kuinka onneton tilanne voi joskus olla, jos asiakkaalla ja kampaajalla ei tunnu löytyvän yhteistä säveltä. Liisa kertoikin panostavansa eritoten siihen, että kuuntelee ja varmasti ymmärtää asiakasta. Persoonana Liisa onkin aivan ihana, ulospäinsuuntautunut, luova ja iloinen. Parituntinen penkissä hurahti ohi ihan huomaamatta ja innolla odotan jo seuraavaa kertaa koska päästään jatkamaan juttua :)
Oletko sinä kokenut tunteen, kun kampaaja ei ole kuunnellut tai ymmärtänyt sinua ja hiuksista on tullut ihan jotain muuta kuin mitä halusit? Eikö ole aika tärkeää että kampaaja on kuunteleva ja ymmärtävä?
Liisan ja kosmetologi Johannan yhteisenä filosofiana onkin tarjota monipuolisia palveluita nuorekkaalla, rennolla ja ystävällisellä asenteella ja se todella Chillissä toteutuu. Jokaisen käynnin jälkeen on aina hymy korvissa pitkän aikaa! :)
Suosittelen lämpimästi!
Hius- ja Kauneusstudio Chill
Schaumanin Puistotie 10
40100 Jyväskylä
puh: 045 3408570
Ajanvaraus netistä 24/7
*Postaus on toteutettu yhteistyössä Hius- ja kauneusstudio Chillin kanssa.*
Sun hiukset ovat kyllä niin täydellisen väriset! OOn ihan kade! Mulla on niin paljon huonoja kokemuksia partureista, että kotimenetelmin olen vetänyt jo pitkään. Viimeisellä partulikäynnillä sain kusenkeltaiset hiukset, vaikka hopeammat piti tulla ja välissä vähän tummia raitoja. No ei tullut mitä piti. Olen jo luovuttanut, etten ikinä löydä sopivaa kampaamoa itselleni.
VastaaPoistaJanet mun mietteet jo tuohon yläpuolelle tiivistikin, joten en nyt niitä lähdeä tähän kopioimaan :)
VastaaPoistaVoi naiset, I so feel you. Eräänkin kerran on kampaajalta lähdetty itkun kanssa, mutta ei enää! :) Teidän täytyy varmaan tehdä kampaamoretki Jyväskylään :)
VastaaPoistaOn joo joskus tullut lähdettyä kampaajalta itku silmässä. Kerran näytin niin tädiltä uudessa kampauksessani että voi morjens.
VastaaPoistaAuts :/
VastaaPoistaMä joskus kävin kampauksessa ennen isoja juhlia vieraassa kampaamossa ja iäkkäämpi kampaaja loihti mun pään päälle julmetun kokoisen harakanpesän. Olin kans kuin joku 70v siinä lookissa :) Jälkeenpäin naurattaa, sillon ei naurattanu :D
Tiedän mistä puhut, itsehän olen vielä kouluttautunut aikoinaan parturi-kampaajaksi, joten saatan olla monen mielestä painajaismainen asiakas. :D Tiedän tasan mitä tahdon. Onneksi itsellä on sen verran ihana tilanne, että mieheni sisko työskentelee parturi-kampaajana, joten hän hoitaa hiukseni, tietää aivan saavansa parasta mahdollista palvelua.
VastaaPoistaI so feel you! Mä oon kynsimuotoilija, ja en ikinä vois mennä toiselle kynsiin, mut heitettäis varmaan pihalle ohjeistamaan :D
VastaaPoistaLuottokampaaja on kyllä paras juttu :)
Kauniit hiukset! Mulla on muuten sinulle haaste blogissani, ihanaa päivää :)
VastaaPoistaOi kiitos! Minäpä tulen heti kurkkimaan mitä siellä odottaa! :)
VastaaPoistaVarasin juuri aamulla kampaajan ja luettuani sun postauksen aloin pohtimaan myös raitoja. Mun hiukset tuntuu vain niin vaalean tylsiltä. En yleensä räväytä kun menen kampaajalle. Klassinen meininki on mun juttu ja toisaalta toimii monella tavalla. Olen käynyt ehkä liiankin kauan samalla kampaajalla, mutta toisaalta lopputulos on varmasti sitä mitä haluan. Kivaa päivää sulle!
VastaaPoistaHiphei, nakkasin sinulle haasteen jos haluat ottaa sen vastaan :) http://silkkiasatakielia.blogspot.fi/2013/09/pienien-blogien-haaste.html
VastaaPoistaSuveliina: Luottokampaaja on kyllä kullanarvoinen juttu <3 Kiitos, kivaa iltaa sinnekin ja mukavaa huomista päivääkin! :)
VastaaPoistaKristiina: Voi kiitos Kristiina, minäpäs tulen het kurkkaamaan! :)
Itsekin liputan hopeanvaaleiden hiusten puolesta. Ihan täydellinen hiusväri sinulla! :) Käytätkö jotain väriä ylläpitäviä tuotteita hiuksiin?
VastaaPoistaKiitos Viivi :) Tällä hetkellä on käytössä Fudgen hopeashampoo, jonka muuten olen alunperin tainnut löytää sinun blogisi kautta! :) Ihan loistotuote.
VastaaPoistaHauska sattuma! Kiva tämä blogimaailma kun vinkkejä ja inspiraatiota lentelee suuntaan ja toiseen. :) Fudgen hopeashampoo on yhä oma suosikkinikin. Kaikkein tehokkain testaamistani. Olen koittanut etsiskellä jotain hyvää hoitoainettakin, mutta vielä "se oikea" ei ole osunut kohdalle.
VastaaPoistaNiimpä!
VastaaPoistaSamoin mullakin on hoitoaine hakusessa. Saan pian uusia tuotteita testiin, toivottavasti joukosta löytyisi joku helmi :)