Muistatteko kun tammikuussa kerroin hiustenlähdöstäni ja seerumista jota suunnittelin alkavani käyttää säännöllisesti? No, jos ette, niin aiemman postauksen voi tsekata tästä


Olen siis nyt käyttänyt Wella System Professionalin Balance scalp energy serumia nyt tammikuusta asti säännöllisesti ja arvatkaapa mitä?! Tukka pysyy taas päässä! Talvella hiusten harjaaminenkin tuntui kammottavalta kun hiuksia irtosi niiiin paljon että teki pahaa. Suihkun jälkeen sai joka kerta puhdistaa lattiakaivon koska hiukset tukkivat sen. Lattioilla leijaili hiuskasoja ja vaatteet olivat täynnä hiuksia. Ärsyttävää, ja pelottavaakin!

Mutta nyt hiuksia lähtee ihan normaalisti, jokunen hius harjatessa ja suihkussakin sen verran kuin on normaalia. Päänahkakin tuntuu jotenkin rauhallisemmalta vaikka lääkärin ja kampaajan mielestä siinä ei näkynytkään mitään silminnähtävää ongelmaa. 

Alkuun vierastin käyttöä, koska laitoin seerumia viimeistelytuotteilla kyllästettyyn tukkaan, joka tietenkin teki tukan likaisen näköiseksi. Oikeaoppisestihan seerumi laitetaan juuri pestyyn tukkaan tai pikemminkin hiuspohjaan jakauksina. Kuivuttuaan hiuksissa ei näy mitään erikoista. Olen käyttänyt tätä nyt tosiaan säännöllisesti talvesta saakka jokaisen hiustenpesun jälkeen noin viiden jakauksen verran ja tuon verran olen pulloa saanut kulumaan. Pesen hiuksiani vaihtelevasti noin kaksi kertaa viikossa ja näin vähäsen seerumia on kulunut! En osaa sanoa mihin vaikutus perustuu, eikä sillä mulle ole oikeastaan edes väliä, kunhan ei enää tarvitse pelätä kokonaan kaljuuntumista. Sanoisin että parinkympin sijoitus tähän seerumiin todellakin kannattaa, ainakin mulla tämä nimittäin toimii! 

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos samoista ongelmista kärsitte! Mä oon niin onnellinen kun apu vihdoin löytyi! :)