No niin, teevarasto täydentyi tuolla pitkään himoitsemallani Clipperin vadelmaisella herkulla. Maku oli just niin ihana kuin osasin kuvitellakin, jopa vielä parempi. Aivan ihanaa! Näissä yrttiteessähän on se hyvä puoli, ettei tarvitse pelätä yöunien menetystäkään kofeiinin takia vaikka kupposen iltasella myöhään joisikin. Mutta onkohan vähän järjetöntä ostaa kaappiin teetä, kun siellä ennestään 13 (!!) pakettia jo odottelee? No olkoonkin vähän hullua, mutta nautiskelen sitten hulluuksissani tästä vadelmaherkusta senkin edestä :)

Viime viikon odottamattomin yllätys oli kuitenkin tämä! Ostin tulevan jakson ruotsin kirjan Tori.fi:stä ja kirjan myyjä oli laittanut kirjan mukaan pienen viestin. Kuinka suloista! <3 Minä tykkään ihmisistä jotka tälläistä keksii. Näinkin pienellä jutulla sai meikäläisen hymyn korviin pitkäksi aikaa. Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä :)

Meille töihin on rantautunut oksutauti ja se pistää vähän järjestelyitä uusiksi niin töiden kuin alati vähenevän kokeisiin lukuaikanikin suhteen. Mutta nyt ei muuta kuin reippaasti kohti (käsidesipurkkia ja) uutta viikkoa!
Superkivaa viikkoa kaikille, pysykäähän terveinä!

Ja hei, osallistukaahan blogin synttärikilpailuun!