White & Fresh blogin Irinalla oli pohdinnassa kylppärin säilytysratkaisu ja minä kerroin Irinalle omastani. Tämä oma ideani kun on osoittautunut vuosien saatossa melkoisen toimivaksi ratkaisuksi pieneen kylppäriin. Irina toivoi että esittelisin ratkaisuni ja tartuinkin heti aiheeseen.

Varsinaisesti kylppärissäni ei ole mitään esiteltävää, se on enemmänkin tämän kämpän häpeäpilkku. Perus 70-luvun talon pikkuinen kylppäri, johon on tehty melkoisen epäonnistunut remontti edellisen asukkaan toimesta tai oikeastaan teettämänä. Paitsi että putkityöt on tehty päin p:tä, ja äärimmäisen rumasti, myös ilmeisesti vedeneristyksessä on ongelmia. Laattavalinnoista nyt puhumattakaan... Oikeasti tää kylppäri oli ainut asia mitä mietin tätä asuntoa ostaessani, et voinko kestää nykymuotoa kunnes on varaa tehdä itse uusi remppa. Ja siinä vaiheessa uuden rempan tekeminen olisi ollut tyhmääkin, ostohetkellä kun rempasta oli kulunut vasta parisen vuotta ja pinnat olivat kuitenkin ehjät ja siistit. Kestetty on nyt reilut 5 vuotta tätä ja jotenkin silmä on tottunut unohtamaan tuon boordin olemassaolon...


Meillä purkkien ja puteleiden, vanujen ynnä muun sälän säilytyspaikkana toimii siis muovinen Ikean Trones kenkäkaappi.

Kaappi koostuu kolmesta leveydeltään 51cm kippimallisesti avautuvasta laatikosta jotka kiinnitetään seinään ja kokonaisuudestahan voi tehdä haluamansa kokoisen ja muotoisen. Muovinen kaappi on helppo pitää puhtaana ja pinttyneen pölyn voi poistaa vaikka pistämällä koko kaapin pesulle.

Kylppärini on kooltaan vain noin 2m x 1,5m ja edellinen pystymallinen säilytyskaappi vei lattiatilaa syvyydeltään tuosta oikeasta laidasta about tuon pesukoneen leveyden verran, ja leveydestä saman verran. Tämä nykyinen on syvyydeltään ainoastaan 18cm ja kätkee sisäänsä tuplasti tavaraa edelliseen avohyllykköön verrattuna. Mä myös inhoan kylppärin pölyä joka kosteuden kanssa jämähtää joka hemmetin pullon kylkeen niin että kaikki on sen kuonan peitossa. Tässä ovat purkit laatikossa piilossa ja purkit pysyvät pölyttöminä, aivan mahtavaa!

Ja purkkeja mahtuu paljon!! (Seinätilaahan olisi vielä sen verran että mahtuisi laajentamaan vielä tuplasti...hmmm)


Uusi suihkuverhokin on ollut etsinnässä ties kuinka kauan. Olen vaan niin kiintynyt tuohon jumppaavaan ukkoon etten tohdi hänestä luopua ;)


Muuttaessani en tehnytkään kylppäriin mitään muuta kuin vaihdoin perinteisen 70-lukulaisen peili ja lasihylly häkkyrän tuollaiseen pelkkään hopeakehyksiseen peiliin. Suihkuverhon takana pesukoneen vieressä on suihkuseinä jossa on suihkuhylly johon mahtuu hyvin shampoot ja muut.

Kuva: Ikea
Ikean kuvissa on tuota Tronesia käyetty eteisen säilytykseen muutenkin. Pitääkin mittailla josko tuosta oli ratkaisu mullekin eteiseen huiveille, käsineille ja muille.

Että sellainen kylppäri täällä toistaiseksi. Talooni on tulossa muutaman vuoden päästä putkiremontti ja vielä ei ole selvillä tuleeko se vaikuttamaan asuntojen kylppäreihin. Mikäli jotain tuolla siinä yhteydessä auotaan,  teetän varmaan sen kylppärirempankin siinä yhteydessä sitten. Näkeepähän sitten millanen yllätys siellä lattian alla muhii jos se eristys todella on pettänyt... Siihen asti vaan sitten lottoa vetämään, tiedossa kun ei ole ihan pikku investointi, jo sen pelkän putkiremontinkaan osalta.

Millaisia säilytysratkaisuja teidän kylppäreistä löytyy?