Viime viikkoisella Helsingin tourneellani pyrimme ystäväni kanssa kiertämään kaukaa peruspaikat joissa aina käydään ja kaikki ketjuliikkeet. Loppupelissä kävimme kyllä läpi myös Henkkamaukat ja muut, mutta kyllä suurinosa vierailukohteista oli vallan uusia tuttavuuksia. Ostimme heti eka päivänä neljän vuorokauden liput, jotka osoittautuivat todella koko rahan arvoisiksi. Ilman sen suurempia suunnitelmia saatoimme hypätä johonkin ratikkaan ja jäädä pois kun siltä tuntui. Käveltyäkin tuli noiden viiden päivän aikana enemmän kuin aikoihin! Heräsimme aikaisin ja päivän tallustelun jälkeen kömmimme kämpille kintut turvoksissa kuolemanväsyneinä.

Viikoksi osui aika huono sää, joten esimerkiksi suunniteltu puistopicnic jäi tekemättä, mutta ensi kerralla sitten...  Myös brunssille täytyy joskus päästä, seuraava retki täytyy ajoittaa osumaan viikonloppuun. Pidän teidän antamat vinkit kyllä mielessä seuraavaakin reissuani silmällä pitäen.


Kuvaaminen jäi reissussa aika vähäiseksi, en vaan jaksanut roudata järkkäriä mukanani. Kuvallinen anti onkin lähinnä näitä pokkarilla räpsittyjä turistiotoksia.


Ihania pienempiä katuja tuli talsittua. Ihailimme vanhoja kauniita taloja ja maisemia ja poikkesimme sisään mielenkiintoisiin putiikkeihin, vanhan tavaran liikkeisiin, kirppareihin ja muihin.


Piti matkustaa sitten ihan Helsinkiin asti halpaan solariumiin :) Pitihän happy hour hyödyntää!

Kuva: Google

Söin muuten ehkä elämäni parhaan lounaan ravintola Primulassa. Paikan miljöö oli aivan ihana, ruoka täydellistä ja edullista ja palvelu nopeaa ja mukavaa. Mitä sitä enempää voisi ihminen toivoa?
Kakkugalleriassa puolestaan elämäni makoisin kahvihetki kera suussa sulavan sitruuna-marenkitortun, perfect!


Reissun kulttuurisesta annista vastasi Kiasma. Tarkan markan turistina Veikkauskortilla kaksi yhden hinnalla, tietenkin! Ja mukaan matkamuistoksi Kiasma-kirja. Kiasman kirjakaupastahan löysin eilen esittelemäni ihanaisen piirustuskirjan, ja ostettavaa olisi kyllä ollut paljon enemmänkin. Pakko oli vaan ajatella sillä hetkellä kassin painoa paluumatkalla, kun jo mennessä se painoi niin että hauikset huusivat hoosiannaa monta päivää saapumisen jälkeenkin.
Kiasman näyttelyistä Päin näköä ei napannut juuri yhtään, ei vaan mielenkiinto riittänyt tutkimaan juttuja edes tarkempaan. Sen sijaan Thank you for the music oli hyvä. Etenkin Graham Dolphinin töistä tykkäsin.

Ihana viikko kaikinpuolin, paljon tuli nähtyä, mutta niin paljon jäi vielä odottelemaan seuraavaa reissua. Rahaakaan en törsännyt niin paljon kuin etukäteen pelkäsin, järkeviä ostoksia tein tietenkin ja edullisia löytöjä. Mutta löydöt esittelen vielä omassa postauksessaan ettei tämä venyisi kilometrin mittaiseksi.

Ihanaista alkavaa viikonloppua!
 (Sitä paitsi miten taas jo on viikonloppu?? Mihin tää viikko on kulunut?)