Se on ihan varma kevään merkki kun kynnet alkavat kasvaa kuin silmissä. Minä, joka olen maailman laiskin omia kynsiäni huoltamaan ahdistun tietenkin tästä, koska kevään tullen huoltoväli lyhenee entisestään ja kynsiä saa olla huoltamassa jatkuvasti. Eilen sain kuitenkin kaikesta vetkuilusta huolimatta huollon tehtyä. Edellisestä huollosta olikin kulunut jo viisi viikkoa kun kalenterista tarkistin. Itsestä kun aika tuntui ihan parilta viikolta, "kun vasta huolsin"...


Pituutta saa kynsistä tosiaan ottaa ihan kunnolla pois aina huollossa että puhelimen käyttäminen onnistuu vielä viimeiset viikot ennen seuraavaa huoltoakin. Onnettomat kuvat ei oikein taas tee oikeutta väreille, mutta aikas säpäkät petroolit ne on. Josko jo ensi viikolla täällä kuvailtaisiin kynsiäkin ihka uudella kameralla. En niin malta odottaa!


Tiedättekös muuten mikä on ihan parasta näinä keväisinä aamuina kun on jo valoisaa? 
Tykkään niin valoisan aikaan herätä vähän aikaisemmin kuin tarvitsisi, keittää soijalatte ja istua koneelle lukemaan blogeja ja muuta kivaa. Nautin sisälle pilkistävistä auringonsäteistä ja ulkoa kuuluvista linnun sirkutuksista. Hetkinen aikaa itselle ja päivä lähtee paljon muikeammin käyntiin :)

Ihanaista viikon alkua kaikille!
Mitäs teidän aamuihin kuuluu?