19 elokuuta 2013

Tervetuloa keski-ikä, osa: lukulasit

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 10.58

Muistattekos kun jo viime syksynä kerroin, että näöntarkastuksessa löytyi pienen pieni lukulisän tarve laseihin. Näin kauan asian kanssa vitkuttelin, mutta koulun taas alkaessa oli vaan pakko käydä lukulasit hankkimassa. Kaukolaseihin ei tänä syksynä isompaa muutosta tullut, joten pärjään entisillä vallan mainiosti, mutta pikkutarkkaan työskentelyyn ja etenkin lukemiseen on nyt sitten omat lasit. Heippa vaan keski-ikä, kohta siirrytään sitten monitehoihin!

Sopiva kehys löytyi tuttuun tapaan miesten osaston puolelta. Aika perus musta muovikehys, pienellä turkoosilla twistillä. Nyt jaksaa koulukirjaa tuijottaa pidemmänkin aikaa. Pystyy keskittymään paljon paremmin lukemiseen kun ei tartte enää zoomailla niinkuin ennen. Silmät pysyy tekstissä, eikä harhaile minne sattuu. Ihana helpotus ainakin koeviikkoihin!

Ja että mitenkö nämä liittyvät lukulaseihin... No ei sitten yhtään mitenkään!
Sattui löytymään siinä ohimennen kiva vähän Keke Rosberg- henkinen kehys, niin päätimpä sitten teettää uudet arskatkin samalla. Jos ei nyt enää noille kelejä ole, niin tammikuussa Dubaissa sitten pääsevät käyttöön kyllä!

Lasit löytyivät Specsaversilta tosi huokeaan hintaan siihen verrattuna mitä mun linssit jo pelkästään muualla maksaa. Ja tokihan silmälasiostoksen saa maksella puolen vuoden korottomalla osamaksulla, passaa meikäläiselle vallan mainiosti!

Ei muuta kun uusin silmin kohti uutta viikkoa! Toivottavasti aurinkokin vähän tulisi esiin piilostaan, niin pääsisin laittamaan Keket päähän vielä ennen talven tuloa! :)

Milloin sinä olet viimeksi käynyt näöntarkastuksessa?


26 kommenttia:

SatuMaria kirjoitti...

Mulla onkin melkein samanlaiset Pradan silmälasit ja olenkin tykännyt niistä todella paljon. Kauniita laseja!

littleB kirjoitti...

Kiitti Satu :)

IMAGE black and white kirjoitti...

Onpas hyvännäköiset lasit! :)
Mä olen satunnaiskäyttäjä, päätteellä työskennellessä välillä tulee silmät väsyneiksi, niin silloin laitan lasit päähän...

littleB kirjoitti...

Kiitti! :)
Sä oot siis vähän niinku viihdekäyttäjä :D

mehtäemäntä kirjoitti...

haha..miun tartteis myöskin hommata. tää jatkuva raskaana olokaan ei tee näöllä luonnollisesti hyvää. varsinkaan ulkonäölle XD sais meikäläisestäkin pikkasen fiinimmän näkösen laseilla. Oot muuten tosi hyvännäköset lasit hommannu. tuollaset menis miullakin :D

littleB kirjoitti...

Kiitti! :)
Hahah :D Imetys vaikuttaa vielä hormoneihin, kannattaa kipasta näöntarkastukseen sitten kun hormonit on tasoittuneet ;)

Nina kirjoitti...

Tammikuussa kävin kun hankin juurikin Specsaversilta parit uudet silmälasit. Edelliset lasit oli jo kuus vuotta vanhat mutta ylläri ylläri näkö ei ollut huonontunut vaan itse asiassa vasemmassa silmässä pikkuisen parantunut! Ja oikeassa oli ihan ennallaan. Olin ihan että woot. Ja hemmetin halvalla sain, kahdet lasit yhteensä 180e ja on pinnoitteet yms. Olin aika iloisesti yllättynyt! :)

Ja oon kans päättänyt nyt monen vuoden vastaantaistelun jälkeen hankkia aurinkolasitkin voimakkuuksilla. On tullu todettua että piilarit ikävä kyllä vaan kuivattaa silmiä ja alkaa hankaamaan ja vaikka mitä kaikkea. Tylsää :(

Laserleikkauksesta kyllä haaveilen ihan eniten :P

Jonna H. kirjoitti...

Apua, pitäisi varmaan käydä. Viime kerrasta on luvattoman kauan aikaa, jotenkin se aina vaan jää ja jää... Hauskat noi "Keket"!

littleB kirjoitti...

Joo kyllä arskat voimakkuudella on ihan ehoton! Mä en käytä piilareita oikeestaan ollenkaan ja siksi kaikki aurinkolasit on mulla voimakkuudella. Specsiltä sai kyllä hyvään hintaan nuo arskatkin! Lasit oli 99€ ja arskat 99€.
Mitä piilareita sulla on ollu käytössä? Ihan mielenkiinnosta kyselen, entisen ammatin takia ;)

littleB kirjoitti...

Menipäs nää nyt taas mielenkiintoseen järjestykseen...
Jonnalle siis: Käy ihmeessä. Sitä helposti tottuu siihen huonosti näkemiseen ja maailma saattaa kirkastua kummasti :) Arskat on kyllä hyvät, pitäs ottaa kuvia nuo päässäkin :)

Irina - White & Fresh kirjoitti...

Mä käytän mun laseja vaan lukemiseen, koneella ollessa, telkakria katsoessa yms. Aiemmin käytin niitä jotta silmät ei rasittuisi (eripariset silmät), mutta nyt olen selvästi huomannut tarvitsevani niitä jo ihan paremmin näkemisen takia. Ikä ei tuu yksin näemmä. :)

Ja toi osamaksu oli hyvä homma, onneksi sain just omani maksettua loppuun. :)

Janet kirjoitti...

Tyylikkäät lasit ostit :) Mä olen kans tarvinnut lukulaseja jo jonkun tovin ja kyllähän nää avittaa. Mä siis aloitin keski-ikästymisen huomattavan ajoissa :D

nunju kirjoitti...

Mun niin pitäisi mennä, mutta mullakin vitkutteluvaihe menossa.... Nuo sun lasit on juuri sen tyyliset mitkä sitten itsellenikin hankkisin... joskus sitten.... :D Mulla ei siis ole koskaan vielä laseja ollut.

Henna - Pakkomielteitä. Minullako? kirjoitti...

Mun pitäs kanssa käydä tarkastaa..

littleB kirjoitti...

Irina: Vanhuus ei tuu yksin ;)

Janet: Kiitti :)

Nunju ja Henna: Menkäähän tarkastukseen! :) Entisessä ammatissa sitä tuli niin paljon todistettua millasia puolisokeita tuolla liikenteessäkin ajelee, voi kauhee! Säännöllinen näöntarkastus on tärkee juttu! :)

Nina kirjoitti...

Mulla on ollu ihan kertakäyttöisiä, 1-Day Acuvue -linssejä ja sitten viimesimmät testilinssit tais olla iWearin kuukausilinssit. Ehkä. Tai sitten Air Optixit. Mulla on nimittäin kaks eri reseptiä näköjään voimassa ni en oon varma kummat ne oli :P Kaikki on kuitenkin hajataittoa korjaavia ja se on ilmeisesti syy siihen miksi on niin hankalaa löytää sopivat. Tai näin optikko sanoi. Vaikka yksilöllistä kai se on, oli hajataittoa tai ei.

Mut voi olla että heitän arvalla ja tilaan vielä satsin ja jos ne ei pelitä niin sitten alan säästää hullun lailla :D

Heisi kirjoitti...

Munkin pitäis käydä ja tekis tosiaan mieli ostaa uudet lasitkin, mutta rahaa ei kyllä ois yhtään sellasiin. :/ Mietinkin, että pitäiskö tuolla samasessa paikassa käydä siinä 29€ silmätarkastuksessa mihin saa lasit kaupan päälle. Tosin en yhtään tiiä millaset lasit sieltä sitten sais... Tuskin siihen kuuluu kovin kalliit lasit.

littleB kirjoitti...

Nina: Joskus se on vähän liikkestä ja optikon kärsivällisyydestäkin kiinni, että löytyykö sitä sopivaa linssiä... Tokihan nuo tooriset (hajataittoa korjaavat) linssit aina tuntuu vähän silmässä, mutta niissäkin on paljon eroja. Uudemmat yötäpäivää- linssit (silikonihydrogeelit) on kosteampia, mut yllättäen mullekin löytyi mahtava linssi päiväkäyttöisistä kuukausilinsseistä, ikivanha linssi toimi vaan tosi hyvin, vaikka olen tosi kuivasilmäinen.

Heisi: Specsiltä saa 79€ jo ihan kivoja kehyksiä ja siihen tulee jo ohennetut linssit pintoineen. Noi sisäänheittotarjousten kehysvalikoimat ei yleensä oo kovin mahtavia, jokunen kehys ja ihan peruslinssi ilman mitään pintoja.

Anonyymi kirjoitti...

Tyylikkäät lasit! Mitkä vahvuudet sulla on kaukolaseissa ja minkälaiset noissa lukulaseissa? Oletko miettinyt monitehojen hankintaa?

Mielenkiinnostakyselen kun itsellä on sama tilanne edessä:)

littleB kirjoitti...

Mun voimakkuudet on kaukolaseissa +1.25 -1.00 160 prisma 2/+1,00 -1.25 5 prisma 2. Lukulisää on +0,50 verran, eli lukulasivoimakkuudet on +1.75 -1,00 160 prisma 2/+1.50 -1.25 5 prisma 2. Eli plussaa kauas ja hajataitot ja prismat. Monitehot ei mulla oo vielä ajankohtaiset kun lukulisää on niin vähän, eikä tuo arjessa haittaa. Luulen että siinä about +1 addin kohdalla yritän siirtyä monitehoihin, toki aiemminkin jos rupeaa haittaamaan. Toistaseks pärjään vielä lukareilla, vaikka toki siinä on se lasien vaihtelu edestakas :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on lähes samat vahvuudet. Minulla ei tosin ole noita prismoja, mutta sen sijaan on enemmän hajataittoa. Eli siis:
+1.00 cyl -2.00 129 ja vasen +0.5 cyl -1.00 50.

Nykyisissä laseissa on HOYA:n Nulux Active 8 -linssit joissa lukulisää on +0.88. Linssit ovat hyvät, mutta vähän hintavat.

Aina joskus tuntuu että vahvuutta voisi olla lähelle enemmän, mutta näin 33v ei ehkä ole vielä monitehojen aika. Ehkä minäkin hankin erilliset lukulasit. Toisaalta olisi kyllä mukava päästä kokeileen monitehoja, mutta niitä ei taida voida optikon testikehyksiin rakentaa.

littleB kirjoitti...

Nulux active on kyllä loistava linssi, ja hyvää harjoitusta jo monitehoja silmälläpitäen :) Lukulasithan voi ottaa rinnalle, ne toimivatkin paremmin esim. sängyssä lukiessa.

Joo, se on kyllä harmi kun monitehoja ei voi mitenkään testata. Kokemukseni mukaan niihin kuitenkin ainakin 95% ihmisistä tottuu, joten ei auta kuin odotella omaa vuoroa ;) Mitä aikaisemmin ne kuitenkin ottaa käyttöön, sen helpompaa totuttelu on.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin katselemassa uusia kehyksiä ja samalla kyselin noista linsseistä. Eli ajattelin että voisin ehkä kuitenkin samanlaiset Nulux activet kuin nämä nykyisetkin ovat, mutta kaupanteko tyssäsi lyhyeen kun niitä ei enää Instrun valikoimassa ollutkaan. Jäi muutenkin vähän sellainen olo että olivat aika haluttomia myymään mitään. Harmi kun en saanut edes tietoa, mitä nuo linssit nykyisin maksavat.

littleB kirjoitti...

No ompas harmi! Silmäasema ainakin näyttäisi myyvän Hoyan linssejä, josko ehkä siellä saisi kaupat tehtyä?

Anonyymi kirjoitti...

Pistäydyin Synsamilla ja Silmäasemalla. Molemmissa palvelu oli ihan hyvä, eli sen suhteen kaikki oli kunnossa. Toinen juttu olikin sitten noiden Hoyan linssien hinnoittelu... Molemmista liikkeistä löysin mieleiset kehykset joiden hinta oli noin 200€, mutta linssien hinnoissa olikin sitten eroa. Synsamilla kehykset olivat kympin tai pari kallimmat, mutta silmälasien kokonaishinta oli silti 150€ halvempi. Eli Silmäasemalla nuo linssit oli varsin hintavat ja lasit tulee varmaan tilattua Synsamilta.

Silmäaseman hinnoittelu oli sellainen että olisi varmaan tullut halvemmaksi ottaa oikeat monitehot ja kokeilla niitä. En tosin kysynyt tätä vaihtoehtoa, koska olin tyrmistynyt noiden Nulux Active linssin hinnoittelusta. Vertailu siis tosiaan kannataa ja tosi harmi ettei nuo Hoyan lissit ole joka liikkeen valikoimissa. Helpoita tietenkin jos vain tohtisi kokeilla niitä oikeita moitehoja...

littleB kirjoitti...

Totta, vertailu kannattaa! Varsinkin tässä tapauksessa kun vertaa eri liikkeissä saman linssin hintaa. Muutenhan vertailu on nykyisin aika mahdotonta tavalliselle kuluttajalle kun myydään niin erilaisia tuotteita ja joka liike tietenkin sitä omaansa kauppaa parhaana ja hintahaitarit on valtavat :) Toivottavasti kuitenkin sinulle löytyy oikea paketti kohtuuhintaan! :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review