Happy new year 2015!
31 joulukuuta 2014
Mukavaa vuodenvaihdetta ja ihanaa uutta vuotta joka iikalle! ♥
Tässä vielä parvekenäkymää muutaman vuoden takaa, täällä kotonani korkeuksissa katselen tänäkin vuonna vuoden vaihtumista rakettien räiskeessä :)
Nappasin Iltalehden sivuilta listan uudenvuoden lupauksista, joita ehkä kaikkien kannattaisi harkita. Minä ainakin aion yrittää :)
Vuonna 2015 lupaan...
1. Olla kiltti ihmisille, jotka sen ansaitsevat
2. Tehdä jotain ensimmäistä kertaa
3. Vaalia sitä, mitä minulla jo on
4. Puuttua asioihin, joihin pitää puuttua
5. Tavoitella asioita, jotka tekevät minulle hyvää
6. Lukea kirjoja
7. Mennä ajoissa nukkumaan... ainakin joskus
8. Tehdä asioille jotain valittamisen sijaan
9. Karsia elämästäni asiat, jotka painavat mieltäni alas
10. Nauttia elämästä
Lähde: Iltalehti
Lupasitko sinä jotain uudelle vuodelle?
Joulun palasia
30 joulukuuta 2014
Aika vierii niin valtavaa vauhtia, että melkein ehti jo vuosikin vaihtua ennen kuin meikäläinen ehtii joulunvietosta kertomaan. Minähän vietin joulua taas monessa paikassa, että ehdin nähdä ja viettää aikaa mahdollisimman monien läheisten kanssa.
Aattoaamupäivän olimme siskoni perheen luona jossa söimme tietenkin joulupuuroa ja vietin aikaa leikkien kummityttöni kanssa.
Aattoiltana menimme sukulaisten kanssa kaikki yhdessä haudoille viemään kynttilät mummolle ja muille sukulaisille. Tämä on musta kiva perinne meillä, vaikka ei voidakaan kaikki enää viettää joulua yhdessä, tuntuu kuin hetken oltaisiin taas oltu yhdessä kuitenkin ja mummo olisi ollut lähellä.
Asukuviin suoraan hautuumaalta tukka lätsähtäneenä. Tällä kertaa en viettänytkään joulua perinteisessä villamekossani (jossa ylensyöminen on kyllä huomattavasti kivuttomampaa kuin tiukoissa pilleissä...), vaan olin ostanut jo jokin aika sitten tuon H&M valkoisen rusettipaidan johon rakastuin täysin. Sattumalta vähän ennen joulua Gina Tricotilta löytyi mulle kerrankin sopivankokoiset farkut ja vieläpä aatonaattona H&M paketista kuoriutui ihan randomilla tilattu pörröjakku, joka osoittautuikin yllättäen ihan täydelliseksi. Nämä kaikki uudet yhdistämällä syntyikin ihan vahingossa jouluaaton asu :)
Aattoiltaa vietin iskän luona, jossa availin lahjojen ensimmäisen erän. Ruokapöytään olin toivonut herkkuani, siikatartaria, jolla sitten herkuttelimmekin, nam! Harjoittelin myös missiotani, eli oppia juomaan viiniä. Myöhäiseen yöhön asti istuimme isin kanssa viiniä maistellen sekä juustoja ja hedelmiä popsien.
Joulupäiväksi asussani vaihtui jakku. Tämä GT bukleejakku on myös uusi, ja tämä olikin alkuperäinen suunnitelmani joulun asuksi, kunnes pörröjakku tuli ja sotki suunnitelmat. Päädyin siis pukeutumaan molempiin, koska en osannut päättää. Rakastan tätäkin!
Joulupäivänä siirryimme siskon porukan kanssa äitin luokse maalle. Paketit ja kuusenkoristeet herättivät suurta kiinnostusta niin pienessä Ompussa kuin koirassakin. Kumpikin pomppi innoissaan pakettimeren keskellä.
Lähes yhtä innoissani olin minäkin. Lahjoja tulikin taas melkoinen määrä, ja kaikki niin mieluisia. Lupaan esitellä pukinkontin antimia vielä omassa postauksessaan. Olin ollut kyllä toooosi kiltti tyttö. Ihan parhainta oli kuitenkin seurata pienen tyttösen suuren suuria tuikkivia silmiä hänen avatessaan pakettejaan ja sitä riemua kun Omppu ensimmäistä kertaa pääsi ajelemaan prinsessa-autollaan maailman levein hymy naamallaan. Pieni rakas ♥
Väsynein joulunviettäjä sammahti kuusen juurelle toisten vielä availlessa pakettejaan :)
Oma joulunviettoni loppui lyhyeen, koska maalta piti palata kotiin jo tapaninpäivänä lauantaisen työvuoron vuoksi. Viikonlopun aikaan kävimme kuitenkin vielä mummon luonakin porukalla. Kotona olenkin sitten jatkanut joulua vielä leppoisasti pörrösukissa ja uudessa aamutakissani hipsutellen.
Ihana joulu ♥
Ihana mun perhe ♥
Ihana elämä ♥
Toivottavasti teilläkin oli yhtä ihana joulu.
Nyt sitten kohti uutta vuotta!
Pystyisinkö säästämään?
28 joulukuuta 2014
Bongasin Pieces of a dream -blogista haasteen ensi vuodeksi, jota pyörittelen nyt mielessäni.
"Säännöt ovat selkeät. Vuodessa on 52 viikkoa ja laitat joka kuukausi säästöön viikkonumeroa vastaavan euromäärän. Esimerkiksi yhden euron viikolla yksi, kaksi euroa viikolla kaksi, kolme euroa viikolla kolme, neljä euroa viikolla neljä..."
Minähän tunnetusti olen se, jonka käsissä ei raha pysy sitten mitenkään, mutta näin hauskalla tavalla olen valmis yrittämään säästämistä. Vuodessa rahaa pitäisi kertyä jemmaan muhkeat 1378€! Ensi vuosi tulee olemaan todennäköisesti hyvin pienituloinen, jos nyt vakkarityöpaikkaa ei yllättäen löydy, joten vähän arveluttaa pystynkö tähän, mutta aion ainakin yrittää. Parempi edes jotain säästössä, kuin ei mitään :) Jospa sitten ensi talvena pääsisin lennähtämään johonkin lämpöiseen, vaikkapa Dubaihin <3
Viikon numero, viikkonumeroa vastaava euromäärä ja eurot yhteensä
Viikko 1 1 euroa 1 euroa
Viikko 2 2 euroa 3 euroa
Viikko 3 3 euroa 6 euroa
Viikko 4 4 euroa 10 euroa
Viikko 5 5 euroa 15 euroa
Viikko 6 6 euroa 21 euroa
Viikko 7 7 euroa 28 euroa
Viikko 8 8 euroa 36 euroa
Viikko 9 9 euroa 45 euroa
Viikko 10 10 euroa 55 euroa
Viikko 11 11 euroa 66 euroa
Viikko 12 12 euroa 78 euroa
Viikko 13 13 euroa 91 euroa
Viikko 14 14 euroa 105 euroa
Viikko 15 15 euroa 120 euroa
Viikko 16 16 euroa 136 euroa
Viikko 17 17 euroa 153 euroa
Viikko 18 18 euroa 171 euroa
Viikko 19 19 euroa 190 euroa
Viikko 20 20 euroa 210 euroa
Viikko 21 21 euroa 231 euroa
Viikko 22 22 euroa 253 euroa
Viikko 23 23 euroa 276 euroa
Viikko 24 24 euroa 300 euroa
Viikko 25 25 euroa 325 euroa
Viikko 26 26 euroa 351 euroa
Viikko 27 27 euroa 378 euroa
Viikko 28 28 euroa 406 euroa
Viikko 29 29 euroa 435 euroa
Viikko 30 30 euroa 465 euroa
Viikko 31 31 euroa 496 euroa
Viikko 32 32 euroa 528 euroa
Viikko 33 33 euroa 561 euroa
Viikko 34 34 euroa 595 euroa
Viikko 35 35 euroa 630 euroa
Viikko 36 36 euroa 666 euroa
Viikko 37 37 euroa 703 euroa
Viikko 38 38 euroa 741 euroa
Viikko 39 39 euroa 780 euroa
Viikko 40 40 euroa 820 euroa
Viikko 41 41 euroa 861 euroa
Viikko 42 42 euroa 903 euroa
Viikko 43 43 euroa 946 euroa
Viikko 44 44 euroa 990 euroa
Viikko 45 45 euroa 1 035 euroa
Viikko 46 46 euroa 1 081 euroa
Viikko 47 47 euroa 1 128 euroa
Viikko 48 48 euroa 1 176 euroa
Viikko 49 49 euroa 1 225 euroa
Viikko 50 50 euroa 1 275 euroa
Viikko 51 51 euroa 1 326 euroa
Viikko 52 52 euroa 1 378 euroa
Mitäpä luulet, onnistunko? Tai onnistuisitko sinä?
Soiva joulukalenteri ja hyvän joulun toivotus
24 joulukuuta 2014
Uppo-Nallen jouluruno
Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.
Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.
Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa.
Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy.
Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.
-Elina Karjalainen-
Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.
Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.
Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa.
Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy.
Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.
-Elina Karjalainen-
Soivan joulukalenterin viimeisessä luukussa soi Pinokkio elokuvan When you wish upon a star.
Toivon jokaiselle ihanaa ja tunnelmallista joulua ♥
Nyt katsomaan Samu Sirkan joulutervehdystä!
Joulu meillä
Olipa ihanaa kun tänään päivällä paisteli aurinko ja pääsin kerrankin kuvaamaan kotia valoisan aikaan. Tänään sain viimeisetkin joulukoristeet paikoilleen ja totesin että kyllä vaan enemmän blingiä on enemmän blingiä :) Liekö lähestyvä keski-ikä tehnyt mulle tämän, että mikään määrä koristeita ei tunnu riittävän ja harakkahommat on ihan lähteneet lapasesta.
Uskoisiko että vielä muutama vuosi sitten en omistanut ainuttakaan joulukoristetta tai muutakaan jouluun liittyvää tarpeistoa? Yhtä lailla joulumieli tuntui olevan hukassa joka vuosi, enkä halunnut edes koko joulua viettää. Minkähän lie heräämisen olen kokenut tässä kun yhtäkkiä joulunvihaajasta onkin tullut oikein yyyberjoulufani :)
Yksinkertaisempaa koristelinjaa meillä edustaa washiteipistä pikaisesti olkkarin oven lasiin teippailtu himmeli. Viime vuotiseen tapaan teippimallin nappasin Projektilan Katjalta vaikkei tämä oma yksilöni ihan samanlainen olekaan; teippailin menemään ihan mututuntumalla ilman mittailuja.
Makkarin oven suuhun pääsivät killumaan bloggaajatyttöjen pikkujoulupaketista löytyneet pillihimmelit. Nämäkin on Projektilan Katjan käsialaa, ohje löytyy täältä.
Keittiön puolella joulutunnelma on perinteisempi punainen. Lapsuuden aikainen tonttutarjotin vaati muutakin punaista ympärilleen, joten ostin keittiöön punaisen pöytäliinan. Historianlehtien havinaa tässäkin; empä muista ennen omistaneeni pöytäliinaa!
Illan tullen sytyttelin kynttilöitä ja fiilistelin viimeisiä lahjoja paketoiden. Nyt on kaikki valmistelut tehty, kummilasten paketit toimitettu ja muut hommat hoidettu. Nyt unohdan että osa kouluhommista jäi tekemättä, nostan jalat kattoon ja aloitan nauttimisen. Nyt saa joulu tulla!
Joko teillä on valmistelut tehty?
Soiva joulukalenteri, luukku 23
23 joulukuuta 2014
Vihdoin aatonaattona päästään tässäkin joulukalenterissa joulubiiseihin. Luukussa 23 soi lempparijoulubiisini Tähti tähdistä kirkkain Anthony Parviaisen esittämänä.
Soiva joulukalenteri, luukku 22
22 joulukuuta 2014
Soivan joulukalenterin oli tarkoitus siirtyä jo joulubiiseihin, mutta sattumalta huomasin eilen Madonnalta ilmestyneen uutta musiikkia, ihastuin tähän biisiin ja oli pakko jakaa tämä teillekin. 22. luukussa soi siis Madonnan Devil pray. Video näyttää poistuneen Youtubesta jo kertaalleen tämän päivän aikana, mutta toivotaan että ehditte kuunnella ennen kuin tämäkin häviää. Spotifysta tämä kuitenkin löytyy :)
Kuuntelin muitakin biisejä tulevalta levyltä ja tulipa ihanat ysärivibat. Jotenkin lady kuulostaa vanhalta itseltään :)
Soiva joulukalenteri, luukku 21
21 joulukuuta 2014
Meinasi ympäri kyliä juoskennellessa jäädä aika myöhään päivän biisi, mutta ehdinpä kuitenkin! 21. luukussa soi tietenkin Kolme yötä jouluun on.
Kolme yötä on juu, vähän kiire taitaa tulla valmisteluiden kanssa. Huomenna luvassa rivakkatahtista siivousta ja loppujen lahjapakettien noutoa postista...
Milläs mallilla jouluvalmistelut on teillä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























