Huhhuijaaa, näin sitä mennään vaan haasteessa jo puolivälissä! Viidennen kuvan aika ja viisi enää jäljellä ennen juhannusta. Kyllä on aika mennyt siivillä, koko joulukuukin tuntui hujahtaneen jouluineen kaikkineen ihan silmänräpäyksessä ohi.

Kiva että on lunta, monta lumikuvaa tämänkertaisessa sarjassa :)
Uskokaa tai älkää, kaivoin viime viikonloppuna iskän varastosta hiihtovarusteeni (vuodelta 1991). Keli oli kohdillaan ja hiihtäminenhän tuntui ihan hauskalta. Pohdimme jopa siskoni kanssa uusien varusteiden hankintaa. Seuraavalla kerralla aion ainakin uskaltautua suksineni isoon mäkeen, hui!