Aika vierii niin valtavaa vauhtia, että melkein ehti jo vuosikin vaihtua ennen kuin meikäläinen ehtii joulunvietosta kertomaan. Minähän vietin joulua taas monessa paikassa, että ehdin nähdä ja viettää aikaa mahdollisimman monien läheisten kanssa. 

Aattoaamupäivän olimme siskoni perheen luona jossa söimme tietenkin joulupuuroa ja vietin aikaa leikkien kummityttöni kanssa.

Aattoiltana menimme sukulaisten kanssa kaikki yhdessä haudoille viemään kynttilät mummolle ja muille sukulaisille. Tämä on musta kiva perinne meillä, vaikka ei voidakaan kaikki enää viettää joulua yhdessä, tuntuu kuin hetken oltaisiin taas oltu yhdessä kuitenkin ja mummo olisi ollut lähellä.

Asukuviin suoraan hautuumaalta tukka lätsähtäneenä. Tällä kertaa en viettänytkään joulua perinteisessä villamekossani (jossa ylensyöminen on kyllä huomattavasti kivuttomampaa kuin tiukoissa pilleissä...), vaan olin ostanut jo jokin aika sitten tuon H&M valkoisen rusettipaidan johon rakastuin täysin. Sattumalta vähän ennen joulua Gina Tricotilta löytyi mulle kerrankin sopivankokoiset farkut ja vieläpä aatonaattona H&M paketista kuoriutui ihan randomilla tilattu pörröjakku, joka osoittautuikin yllättäen ihan täydelliseksi. Nämä kaikki uudet yhdistämällä syntyikin ihan vahingossa jouluaaton asu :)



Aattoiltaa vietin iskän luona, jossa availin lahjojen ensimmäisen erän. Ruokapöytään olin toivonut herkkuani, siikatartaria, jolla sitten herkuttelimmekin, nam! Harjoittelin myös missiotani, eli oppia juomaan viiniä. Myöhäiseen yöhön asti istuimme isin kanssa viiniä maistellen sekä juustoja ja hedelmiä popsien.

Joulupäiväksi asussani vaihtui jakku. Tämä GT bukleejakku on myös uusi, ja tämä olikin alkuperäinen suunnitelmani joulun asuksi, kunnes pörröjakku tuli ja sotki suunnitelmat. Päädyin siis pukeutumaan molempiin, koska en osannut päättää. Rakastan tätäkin!


Joulupäivänä siirryimme siskon porukan kanssa äitin luokse maalle. Paketit ja kuusenkoristeet herättivät suurta kiinnostusta niin pienessä Ompussa kuin koirassakin. Kumpikin pomppi innoissaan pakettimeren keskellä.

Lähes yhtä innoissani olin minäkin. Lahjoja tulikin taas melkoinen määrä, ja kaikki niin mieluisia. Lupaan esitellä pukinkontin antimia vielä omassa postauksessaan. Olin ollut kyllä toooosi kiltti tyttö. Ihan parhainta oli kuitenkin seurata pienen tyttösen suuren suuria tuikkivia silmiä hänen avatessaan pakettejaan ja sitä riemua kun Omppu ensimmäistä kertaa pääsi ajelemaan prinsessa-autollaan maailman levein hymy naamallaan. Pieni rakas ♥

Väsynein joulunviettäjä sammahti kuusen juurelle toisten vielä availlessa pakettejaan :)

Oma joulunviettoni loppui lyhyeen, koska maalta piti palata kotiin jo tapaninpäivänä lauantaisen työvuoron vuoksi. Viikonlopun aikaan kävimme kuitenkin vielä mummon luonakin porukalla. Kotona olenkin sitten jatkanut joulua vielä leppoisasti pörrösukissa ja uudessa aamutakissani hipsutellen.

Ihana joulu ♥ 
Ihana mun perhe ♥
Ihana elämä ♥

Toivottavasti teilläkin oli yhtä ihana joulu.
Nyt sitten kohti uutta vuotta!