Ai että sitä taas voi ihminen olla onnellinen pienestä!
Raahauduin illalla tuskallisen vaikean matikan tunnin jälkeen ulos koulun ovesta ja meininkinä oli joutua odottelemaan bussia 40min. Mutta ehei, ihanainen ystäväni seisoikin odottelemassa mua koulun pihalla ja kysyi halusinko kyydin kotiin! Voi että <3 
Lopulta päädyimme kurvaamaan vielä Mäkkärin kaistan kautta ja kotiin pääsin kahden euron juuston kanssa. Maha pulleana ja ajoissa kotona, ehtii tekemään vaikka mitä! Varsinaisestihan nämä hampparit ei kuuluisi osaksi mun ruokavaliota, mutta tämä pikkupoikkeus nyt sallittakoon jos siitä tuli näin hyvä mieli.
Ihan parhautta <3