Sain joulukuussa buzzattavaksi Doven pure & sensitive sarjan vartalovoidetta. Kirjoittelinkin jo heti tuoreeltaan että tässä nähtiin nyt rakkautta ensi silmäyksellä. Minä joka rakastan tuoksuja ja ostan aina hyväntuoksuisia vartalovoiteita ihastuin nyt päätä pahkaa tälläiseen tuoksuttomaan tuotteeseen! Tässä tapauksessa kuitenkin voiteen kosteutusteho ja se ettei iho tunnu enää yhtään kiristävältä ja pistelevältä vei voiton tuoksullisesta tuotteesta ihan 6-0. Olempa aika varma että tämä Dove jää vakkarituotteekseni kampanjasta saamani purkin jälkeenkin. Kavereilta kuului myös positiivista palautetta ja tälläistä tuotetta oli tosi mukava buzzata ja näytepurkit otettiin ilolla vastaan.

Buzzadorina oleminenhan tarkoittaa sitä, että buzzadorina on mahdollista osallistua erilaisten kampanjoiden buzzaamiseen. Buzzador saa kokeiltavaksi kampanjan tuotteita, joista kertoo ystävilleen ja jakaa näytteitä. Kokemukset myös raportoidaan kampanjan aikana ja kampanjan lopuksi Buzzadorille. Palkkiona raportoinnista toimivat nämä testiin saadut tuotteet.


Tulossa on vain bloggaajille suunnattuja kampanjoita ja kilpailuja ja mukaan haetaan nyt etenkin uusia bloggaavia Buzzadoreja. Itsehän voitin taannoin esimerkiksi iPadin, joten kilpailuihin osallistuminen todellakin kannattaa! Buzzadoriksi liittyminen ei sido mihinkään, voit valita kampanjat joihin haet mukaan ja erota voi koska tahansa. Helppoa ja niiiin mukavaa!

Nyt kannattaa ehdottomasti liittyä, varsinkin bloggaavat lukijani, nyt klikkaamaan mukaan 


Lisätietoa Buzzadorina olemisesta saat tästä. Jos et itse bloggaa voit silti liittyä, suoraan mukaan pääset tästä. Olisi tietysti kiva jos mainitset minun käyttäjätunnukseni rekisteröintisi yhteydessä. Buzzador -käyttäjätunnukseni on littlebigthings-littleb.