Olipas ihanaa herätä tänään kun ulkona ei ollut ihan pilkkopimeää! Maailma on heti paljon valoisampi paikka kun maassa on lunta. Lunta olikin yön ja aamun aikana satanut ihan kunnon kerros ja lisää tupruttelee koko ajan.


Voi kumpa pysyisikin maassa jo tämä lumi.


Tänään aion aloittaa toppatakkikaudenkin. Olen vielä sinnitellyt syksytakilla, mutta nyt kun on lunta ja pikkuisen pakkastakin, lienee järkevää jo siirtyä paksumpaan takkiin. Viikonlopun aikana pitäisikin siirrellä kesätakkeja varastoon ja hakea paksummat kaverit tilalle. Nyt sisällä ei ole kuin vasta Hulluilta päiviltä tilaamani toppatakki, joka pääsee tänään koeajolle. Lähden käväisemään päivällä yhdessä tapaamisessa joka paljolti ratkaisee mun loppuvuoden tekemiset, pitäkäähän peukut pystyssä! 


Keskimäärin 210cm pätkä jouluakin tupsahti tupaan tänä aamuna. Äiti toi tilaamani valkoisen kuusen!! Tekisi mieli jo heti avata ja katsoa miltä se näyttää! Yritän kuitenkin päästä liikkeeseen ensi viikon alussa ihastelemaan ja kuvaamaan malliksi avattua kuusta, jotta voin teillekin esitellä tuon ihanuuden. 

Nyt siirrynkin tutkimaan koristejuttuja netistä ja pian suuntaan keskustaan tapaamiseeni. Taidanpa vilkaista jo kauppojenkin koristevalikoimaa samalla siellä ollessani. Oletteko te jo aloittaneet joulujutut?