Viime päiviin ei ole juurikaan iloa mahtunut. Olemme viettäneet mummoni kanssa hänen viimeisiä päiviään ja luopumisen tuska on melkoisen raskas. Viimeinen soitto voi tulla sairaalasta milloin tahansa ja jokainen puhelimen pirahdus saa sisuskalut kääntymään mykkyrälle.

Rauhoittakseni itseäni katselin tänään Pelle Hermannin, tuon lapsuuden lemppariohjelmani jaksoja. Tämäkin jakso sai kyyneleet silmiin, mutta muistutti silti että meillä on onneksi muistot, ne ei koskaan katoa. Voi kun voisikin olla vielä pienen pieni ja käpertyä mummon kainaloon katsomaan Pelle Hermannia.

Mummo, rakastan sua hirmuisen paljon <3