03 maaliskuuta 2014

Aakkosia meikäläisen tyyliin

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 9.46
Haasteita roikkuu odottelemassa toteutusta ties kuinka monta, mutta nappasin silti vielä Karlalta All I ever wanted is here -blogista uudenkin. Tämä nyt sopi tähän tilanteeseen; pieni kurkistus pään sisään juuri tällä hetkellä. Vaikka kyllä tuntuu ettei päässä juuri muuta pyöri kui nuo lähestyvät kirjoitukset. Tänään jatkuu koulukin taas loman jälkeen ja kunnon jakso onkin luvassa, kolme kurssia. Nyt olisi päämääränä selvitä nämä jäljellä olevat 1,5 viikkoa sekä koulusta ja muista tehtävistä vielä terveystiedon lukemisen lisäksi. Huhhuh... Mutta millaisia aakkosia tällä hetkellä:
(kuvituksena sekalaisia vanhoja kuvia)

A Alku aina hankalaa. Tämä on todettu pitävän paikkaansa meikäläisen toiminnassa viime aikoina. Jonkun homman aloittaminen on vaan niin hiton vaikeaa ja tahmeaa ja ärsyttävää, mutta sitten kun pääsee alkuun, homma luistaakin ihan joutuisasti ja lopputuloskin usein palkitsee :)

B Blogi, jo kaksi vuotta tätä hommaa takana, ja innostus vain kasvaa!

C Celsiusta vähän miinukselle toivoisin nyt! Pitäisi sulattaa pakastin, ja se olis niin paljon helpompaa kun olisi vähän pakkasta.

D D-vitamiiniä pitäisikin pistää tilaten jostain. Edellisen purkin pohja häämöttää jo!

E Eväät yo-kirjotuksiin, niitä olen tässä viime päivinä pohtinut. Näillä näkymin mukaan olisi lähdössä gluteeniton täytetty sämpylä, täysmehua, pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita, viinirypäleitä, suklaapatukka ja vettä.

F Feeluniquen valikoimaan tuli viime viikolla Urban Decayn tuotteet! Melkein pomppasin kattoon tästä ilouutisesta! :)

G Gluteenittomuutta on nyt takana vuosi. Kokeilu jatkuu edelleen. Maha ei ole kokonaan ongelmaton, mutta kuitenkin parempi.

H Hitaat aamut. Ei kiirettä mihinkään, saa köpsötellä pörrötossuissa ja istua rauhassa, lueskella blogeja, juoda teetä ja syödä jotain herkkua...

I Isi <3 Isi pääseekin pian toteuttamaan mun kanssa uutta DIY-projektia. En oo ihan varma onko iskä yhtä innoissaan tästä kuin minä :)


J Juhlien suunnittelu, joko sen saa aloittaa?? No tiedän ainakin jo millaisen kakun ylioppilasjuhliini haluan :)

K Kevät ei ole vielä tullut, uskokaa pois! Sitä lunta saadaan vielä ja paljon. Turha kaivaa tennareita esille. Pessimisti ei pety :)

L Leggarit! Lempparivaatteeni, pian niitä voi taas käyttää. Ja on mulla uudetkin, Mikki-kuvioiset!

M Muistiinpanot, miten kivaa onkaan muistiinpanojen tekeminen uusilla tusseilla!

N Nya vindar-kirjasarja! Miten se ruotsi silloin olikin niin helppoa kun oli Hasse ja Het Potatis! Nyt en tajua koko kielestä mitään!?

O Omppu, maailman rakkain siskontyttöni <3 Tätin tärkein aarre <3

P Puhelin lähtee huoltoon heti alkuviikosta. Takana on jo niin monta suunniteltua aikaista aamuherätystä joihin havahdun omatoimisesti puolen päivän aikaan; puhelin ei ole päästänyt pihaustakaan. PRKL!


Q Qmat aallot, jep, tervetuloa vaihdevuodet!

R Röntgeniin meno olisi tällä viikolla edessä. Lääkäri päätti että keuhkot ja poskiontelot pitää kuvata, niin outoa tämä oireilu on ollut.

S Siskot, tärkeät rakkaat <3

T Terveystieto, eka reaali jonka kirjoitan. Mikäli nyt jännitykseltäni pystyn yhtään mitään kirjoittamaan...

U Urpot maajussit, siis ohjelmassa! On kyllä melkosia emäntiä ja isäntiä valittu niin maajusseiksi kuin kandidaateiksikin. Kaks emäntää pitää huolen puhumisesta ja koko kaudella muut ei sitten puhukaan mitään, oikein primetime-viihdettä parhaimmillaan. Ihan hirveetä myötähäpeässä vääntelehtimistä tuon katsominen, pakko on vaan kattoo.

V Voice of Finlandia olen tällä kaudella seurannut jopa ihan reaaliajassa, en boksitettuna. Joukossa on kyllä muutamia ihan mielettömiä laulajia. Sellasia että iho menee niin kananlihalle että oikeen pahaa tekee :)

W www.auttakaa nyt edes.fi/mitä tähän nyt voi keksiä

X XXX Pusuja, pusuja, pusuja!


Y Ystävät, voi kun olisikin enemmän aikaa ystäville! Onneksi bestikseni muuttaa pian takaisin samaan kaupunkiin!

Z ZZZZZZzzzzZZZZZ Unta tarvittaisi nyt, kun vaan ehtisi nukkumaan... Kirjotusten jälkeen sitten...

Å Åbo. Sinne pitäisi tehdä retki. Haluaisin mennä tapaamaan ystävääni, mutta ainaiset rahan puute ja aikataulut estävät...

Ä Äiti se jaksaa ymmärtää aina mun innostuksia. Kuten toissapäivänä kun vihdoin taisin keksiä mitä haluan tehdä isona!

Ö Öisin virtaa riittäisi, olen oikea yöeläjä. Ollut kyllä ollut sitä ihan pienestä pitäen.


Nyt sitten äkkiä takaisin muistiinpanojen pariin! Mitäs sulla on tämän viikon ohjelmassa? Millaiset ois sun aakkoset just nyt?
Ei muuta kuin muikeeta maanantaita, mitä sitten puuhaattekin!

Ps. Muut ketkä olitte Buzzadorin Watson -kampanjassa, loppuiko teillä tilaus automaattisesti vai pitikö se itse peruuttaa? 


14 kommenttia:

Marru kirjoitti...

Kiva aakkospostaus! :) Tsemppiä yo-kirjoituksiin. Jotenkin nyt ollut tuo hetki elämässäni enemmän ajatuksissa, kun siitä on jo 10 vuotta kun luin ja luin, lopulta keväällä sain painaa valkolakin päähän.

Uutistoimisto Anselmi kirjoitti...

Nää oli kerrassaan hauskat! Suklaa oli aikanaan mun kirjotusten pelastus, sillä pysyy aivot hyvillä kierroksilla :D!

Tiia / Black + White = Grey kirjoitti...

Hauskat aakkoset :). Tsemppiä luku-urakkaan sekä itse kirjoituksiin! Minäkin olen aikanani terveystiedon kirjoittanut, ja se meni jopa paremmin kuin osasin odottaa :). Ensimmäinen reaali, jonka itse kokeissa kirjoitin, oli uskonto, ja muistan vieläkin elävästi sen tunteen mikä tuli, kun kysymykset sai kääntää näkyviin: silmäilin kysymykset läpi, ja sydän jätti kirjaimellisesti pari lyöntiä välistä, sillä epätoivo tulvahti lävitseni! Hetken aikaa oikeasti harkitsin jättäväni leikin kesken jo heti alkutekijöissään ja käveleväni vain ulos salista :D. Onneksi sain itseni rauhoittumaan, ja kun ajatuksella luin kysymyksiä, tajusin, että hitsi vie, kyllähän minä näihin nyt osaan vastaukset kirjoittaa :). Loppujen lopuksi sain uskonnosta arvosanaksi C:n :).

Marika V kirjoitti...

Kivan erilainen oli tää haaste :)

nunju kirjoitti...

Kiva postaus :) Tsemppiä urakkaan!

littleB kirjoitti...

Marru: Mäkin oon miettinyt viime aikoina paljon menneisyyttä ja ollut erityisen onnellinen siitä, etten aikoinaan (19v sitten) päässyt lukioon ja yrittänyt hommata papereita sen aikaisella motivaatiollani :)

Anselmi: Joo jotain namua pitää olla :)

Tiia: Kiitos tsempeistä! Joo apua, mä tiedän ton tunteen kun kattoo kysymykset ja tekee mieli vaan itkeä. Toivottavasti nyt ei käy niin :)

Marika V: Kiva jos tykkäsit! :)

nunju: Kiitos, sitä tarvitaan! :)

maisamiisa kirjoitti...

Tääpäs ol kiva, voiskin yrittää tehä itekin :)
Ja multa ainakin loppu watson itekseen, ilmeisesti jos on laittanu sinne luottokorttitiedot ni sitte jatkuu tilaus automaattisesti.

littleB kirjoitti...

Tee ihmeessä! :)
Joo mua vähän hämäs se viesti mikä sieltä Buzzadorilta tuli, mä oon kuitenkin antanut luottokorttitiedot, mut siellä Watsonin tiedoissa lukee et "tilauksesi on päättynyt". Että uskallanko nyt luottaa ettei velotus mene kortilta...

Jenni / Juhlahuuma kirjoitti...

Tsemppejä opiskeluun!!! Itsekin kävin vasta myöhemmin aikuislukion, ihan eri tavalla oli intoa opiskella ja keskittyä kuin yläasteelta lähdettäessä jolloin vain halusi pois kotoa ja vapautta ;D Ja aivan mahtava postaus! Teen tän nyt mielessäni, ajatusten nollausta :)

littleB kirjoitti...

No joo todellakin, silloin v.1995 ei kiinnostanut kuin lintsaus, tupakanpoltto ja kännäys! Ravintolakoulussa vielä pärjäsin tuolla motivaatiolla mutta lukiosta ei olis kyllä tullu mitään!

imlacking kirjoitti...

Nää on kivoja. On pitänyt itsekin tehdä tällainen joskus, mutta en ole saanut aikaiseksi. En oo ihan varma olisko mulla aikaisemmin ollut blogissa tällainen, kun oon joskus viime vuonna poistanut vanhat postaukset blogista.

Mun on pitänyt tehdä sellainen tykkää/ei tykkää -listaa blogiin, mutta jostain syystä en saa sitä koskaan julkaistua. Hirveästi oon kirjoitellut paperille niitä asioita mistä en tykkää ja mistä tykkään, ja oon ne myös koneelle kirjoittanut.

littleB kirjoitti...

Tää oli kyllä kiva tehdä, ihan intuitiopohjalta vaan :)
Mulla muuten kanssa jossain listattuna juttuja mistä jostain saattaa vielä syntyä postaus (tai listaus); kuten inhokkini yli kaiken: rastat! :)

Marianne kirjoitti...

Tää oli muuten kiva, voisin jopa ehkä itsekin vaivautua kerrankin tekemään jonkun haasteen :P

W:n kohtaan tietenkin www :D Heleppo!

littleB kirjoitti...

Tee ihmeessä, tää oli kiva tehdä! :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review