18 tammikuuta 2014

Kodista kolmella sanalla

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 18.40
Ihanainen Karla All I ever wanted is here -blogista haastoi minut jo jokin aika sitten kertomaan kolmella sanalla kodistani. Piti kyllä miettiä pitkään ja hartaasti mitkä ne kolme sanaa olisivat, siksi haaste muhikin luonnoksissa luvattoman pitkään. Päätin kuitenkin luottaa intuitioon ja valitsin ne kolme ensimmäiseksi mieleen tullutta sanaa. Samoja adjektiiveja ovat käyttäneet myös useat meillä kyläilleet, joten kai näissä jotain perääkin on. Minun kotini on
kodikas, harmoninen ja tunnelmallinen.

Kuvasin kuvitukseksi kotia eräänä aamuna talviauringon paisteessa, tälläisiä kuvia kun harvemmin on täällä blogin puolella näkynytkään. Vaikkakin ehdottomasti parhaimmillaan tämä koti onkin illan hämyssä, tunnelmavalaistuksessa kynttilöiden loisteessa.

Tein kurkkauksen ovelta jokaiseen huoneeseen, vähän erilaisia kuvakulmiakin kuin yleensä. Eka ovi eteisestä vasemmalle on makuuhuone.

Toinen ovi vasemmalla on keittiö.

Käytävän päädyssä on kylppäri.

Ja käytävän oikealla puolella olohuone. Ihana aamupäivän aurinko paistelee tänne.

Kiitos Karla kivasta haasteesta!
Minä haastan omasta kodistaan kertomaan kolmella sanalla seuraavat blogit:

Haaste on kiertänyt jo kauan, joten jos olette tämän jo tehneet, niin ei tietenkään tarvitse uudestaan tehdä :) Napatkaahan muutkin tämä mukaan ja vinkatkaa mitkä kolme sanaa teidän kotia kuvaa!

Ps. Nyt on kämppä siivottu ja voin vetää levyksi sohvalle Putouksen pariin kera mustaviinimarjamehun! Migreenikin vaikuttaisi olevan toistaiseksi taltutettu. Yeah!





14 kommenttia:

SatuMaria kirjoitti...

Onpas kaunista, tuolla kyllä viihtyisi :)

Hanna ★ kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Toteutukseen menee :)

Jonna H. kirjoitti...

Aivan ihana tuo eteisen lamppu! ♡

Vilttitossu // http://carouselia.blogspot.fi/ kirjoitti...

Hyvin kuvaa sanat kotiasi :)

Heisi kirjoitti...

On kyllä ihana sun koti! Tykkään kovasti. :)

Ansku kirjoitti...

Korostan noiden kuvien perusteella sanaasi tunnelmallinen :)

littleB kirjoitti...

SatuMaria: Voi kiitos <3 Minä viihdyn myös :)

Hanna: Ollos hyvä! :)

Jonna H: Kiitti :) Tulevalla viikolla on tulossa siitä juttua enemmänkin :)

Vilttitossu: Kiitti, kiva et olit samaa mieltä :)

Heisi: Kiitos <3

Ansku: Kiitti :) Osui siis oikeaan sanavalinta :)

J kirjoitti...

Oooo miten upea lamppu eteisessä! Love it!! :)
xx J

littleB kirjoitti...

Kiitos J! :) Se on kyllä aikas ihku :)

Janet kirjoitti...

Oikein ihanalta sun koti näyttää :)♥

Kirpparikeiju kirjoitti...

Kiitokset kovasti haasteesta! :)

littleB kirjoitti...

Janet: kiitti <3

Kirpparikeiju: Ollos hyvä! :)

Jutta// Projekti Verkaranta kirjoitti...

Vasta nyt tähän sitten lopulta tartun ;). Kiitos siis super paljon haasteesta! <3

littleB kirjoitti...

Ollos hyvä! Hyvin osui kyllä sun sanat kohdilleen! :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review