23 marraskuuta 2013

Meikäläinen, ylisuorittaja

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 15.37
Huhhuijakkaa mikä viikko! Kiireisen viikon aikana, juostessani pää kolmantena jalkana paikasta toiseen on tullut mietittyä omaa jaksamista. Meillähän lukiossa on periaatteessa maksimikurssimäärä jaksossa neljä kurssia. Tajusin tällä viikolla, että itselläni on meneillään seitsemän. Siis oikeesti, come on, SEITSEMÄN! Luojan kiitos osa noista on vähän löyhemmällä aikataululla, mutta tiedättehän sen stressin ja päänsisäisen kaaoksen jota kaikki tekemättömät ja puolitekoiset hommat aiheuttaa. Haluaisin vaan saada hommat ajan tasalle, ettei olisi mitään roikkuvia stressaajia, kuten vaikka sosiaalipsykan kurssi joka on ollut kesken jo kesästä saakka. Pitäisi kuitenkin joskus oppia rajoittamaan ja elämään omien voimavarojen mukaan, eikä polttaa kynttilää molemmista päistä. Laskin olleeni lokakuun alun jälkeen 16 päivää migreenissä; liekö kroppakin jo yrittää huutaa apua...

Tällä hetkellä luovuttaminen ei vaan tule kysymykseen, jotenkin täytyy pitää pää kasassa tämän jakson ajan, ja kun jakso loppuu tammikuun puolivälissä, onkin jo Dubain reissun aika. Se lienee oikeutettu palkinto jaksamisesta jos jaksan tämän jakson paahtaa täysillä. Seuraavassa jaksossa ei kursseja juuri olekaan, vaan koko jakso on pyhitetty kirjoituksiin lukemiselle. Jaiks kun alkaa aina jännittää koko kirjoitusten mainitseminenenkin!! Saas nähdä millaisen stressin siitäkin saan revittyä keväämmällä... Mutta luonto ei vaan anna periksi tyytyä vähään, tai edes "ihan kivaan", oma rima on aina korkealla, oli asia mikä tahansa. Koskahan sitä kasvaisi niin isoksi ja viisaaksi että osaisi tyytyä hyvään ja ymmärtäisi ne oman jaksamisen rajat? Vai onko se tämä ylisuorittaminen pysyvää sorttia, ja ilman kovia tavoitteita en sitten pystyisi mihinkään? Että ikäänkuin ylisuorittaminen pitää koneen toiminnassa? Ja seuraako ylisuorittamisesta aina uupumus ja burn out, vai voiko ylisuorittajana oppia elämään? 

Tunnistaako kukaan samoja piirteitä itsessään? Millaista on elämäsi ylisuorittajana, vai oletko kaikkea muuta kuin ylisuorittaja, ja millaista se on?

Kuva: Wikipedia
Kunhan olen saanut siivottua tämän huushollin ja pestyä koneellisen pyykkiä aion virittäytyä pörröpeittoineni sohvalle tuttuun lauantaiseen tapaani Uunon seuraan. Suosittelen kokeilemaan nollauskeinona :) 
Ihanaa lauantaita muruset!

Edit.
Ps. Miksihän tätä ylisuorittamista ei sitten esiinny esim. mun kuntoilun, ruokailutottumusten, terveyden edistämisen ja muun yhteydessä???




14 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Täällä kohtalotoveri ilmoittautuu :)

Koska oon sua paljon vanhempi, olis niin kiva olla myös viisaampi ja kokemuksn syvällä rintaäänellä lohduttaa, että kyllä sitä kuule oppii iän myötä onneks vähän löysäämään, mutta valitettavasti en oo niin viisas itsekään, että olisin sen vertaan oppinut :).

Teen normityötä ja siinä ohessa opiskelen (sitä sisustusalan ammattitutkintoa, josta oon varmaan maininnutkin) ja kun välillä tuntui, etten taida selvitä kaikesta, päätin sit ottaa vielä yhden lisähomman eli sisustustuotteiden jälleenmyyntityön, etten kerkiäis miettiä mitä en kerkiä.
Eikähän noissa nyt mitään ihmeellistä ole, enkä todellakaan koe tekeväni enempää kuin joku toinen tai edes yhtä paljon kuin moni muu, niin haastavaksihan noi hommat tulee, kun vaan täydellinen suoritus kelpaa itselle. Jos sekään. Eli en osaa suhtautua koulutehtäviin niin, että mitä väliä sillä numerolla, vaan pääasia, että pääsee läpi. Ei vaan käy. Tavoite on kaikesta kolmonen, ei enempää eikä vähempää :D. Hassua, vaikka ihan hyvin tiedän, että ne numerot ei mun loppuelämän kannalta ratkaise yhtään mitään, mutta kun on tämmönen, niin on tämmönen.

Ja just nyt sitten oon ihan yliahdistunut kaikesta siitä, mitä on tekemättä ja pitää vielä tehdä, ja keksinyt, että syy siihen, miksei hommat etene, on siinä, että meillä on koti täynnä kaikkia epämääräisiä paperipinoja ja muita kasoja, jotka syö energiaa. Ja nyt kun oon alkanut niitä setvimään ja tuntuu, että ne ei lopu ennenku mulla pää räjähtää, niin hoksasin, että eihän mun siivousprojekti voikaan edetä, kun meidän keittiö muistuttaa ihan museota ja sinne pitää nyt heti saada uus ruokapöytä ja tuolit :D.
Eiks oo hirmu loogista :D?

Mun mies ja etenkin pojat koittaa sanoa, että älä ny ressaa ja ei se oo niin justiinsa, mutta just nyt se on just niin justiinsa, ettei auta :)
Tuolit kävin jo ostamassa ja huomenna ajan ostamaan pöydän ja sit jatkan puhtaalta pöydältä tätä ylisuoritusstressin purkamista.

Kiitos aiheesta ja anteeks kun vein näytöllisen palstatilaa. (Eikä sun ees tartte julkasta tätä kommenttia, kun tuli näin pitkä.)

Jonna H. kirjoitti...

Mä olin ylisuorittaja, vasta sairaus pakotti pääsemään tavasta eroon. Enää en edes varmaan pystyisi ylisuorittamaan, vaikka haluaisin. :/ Tosin mies alkaa olla sitä mieltä, että blogini kirjoittamisessa alkaa näkyä ylisuorittamisen merkkejä, olen sen suhteen liian tunnollinen. o_0

littleB kirjoitti...

Annukka: Tietenkin mää julkasen!
Kuulostaa kuule niin tutulta! Mullakin kaksi työtä ja kaksi opiskelua ja koko ajan pukkaa jotain ihme projektia lisäksi silti, niinkun päivät ei olisi täydet jo muutenkin.

Just tuossa siivotessani vilkaisin keittiön pöydällä olevaa pinoa, jossa siis huom jo lajitellut lehdet odottaa lukemista; siis esim. Pirkka ja Yhteishyvä jostain huhtikuulta, voi jeesus! Niin pimeetä kun toisaalta tajuaa itekin nää typerät tapansa ja sen että aiheuttaa ite itelleen lisää stressiä mut silti siitä ei pääse irti!
Ja kokeista on todellakin tavoitteena aina kymppi (no okei, matikassa se tavote on se läpipääsy...) ja itkua väänsin eräänkin kerran ruotsin aineesta saadusta 81/2:sta. Oikeesti! Mitä ihmeen merkitystä näilläkin lukion todistuksen numeroilla on mun tulevaisuuden tai minkään kannalta...

Voi kun oppisi olemaan itelleen edes ihan vähän armollisempi. Hohhohoijaa...

littleB kirjoitti...

Jonna: Kuulostaa niin tutulta. Itsekin poden hirveitä morkkiksia kun juttujen kirjoittaminen venyy ja en ehdi tarpeeksi tai tarpeeksi hyvään. Mutta kivaa ja tärkeetä hommaa tää kuitenkin on, vaikka paljon aikaa viekin :)

Henna - Pakkomielteitä. Minullako? kirjoitti...

Mä oon ylisuorittaja ja haluan onnistua aina. Sen mukana tuoma taakka on stressaava ja voimia vievä. Kunpa osaisikin vähän antaa periksi..

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

Hih. Minullakin ylisuorittamista väärissä paikoissa :)

Blogi Vanilija kirjoitti...

Täällä myös - sata rautaa tulessa yhtäaikaa :)
Uuno on kyllä hauska jätkä -edelleen.

SatuMaria kirjoitti...

Tuttu tunne! Täällä kans mietitään aina silloin, kun pitäisi rentoilal niin sitä, että mitähän tekisi seuraavaksi. Tää yhteiskunta vaatiiihmisiltä niin paljon, liikaa! Pitäs olla superihminen kaikessa.

littleB kirjoitti...

Henna: I so feel you! Miksi ihmeessä se pieni periksi antaminenkin tuntuu luovuttamiselta...?

Katja: Joo, mä voisin kans mielelläni ylisuorittaa liikunnassa ja terveellisessä ravinnossa, tällä hetkellä hallussa on melko hyvin vaan karkkien syönti :D

Blogi Vanilija: Tämä stressierkki nukahti kesken Uunon! :/ No, tulipahan nukuttua :)

SatuMaria: Ajatella kun oppisi olemaan hetken tekemättä ja miettimättä yhtään mitään :)

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Voih, tsemppiä kouluun! Älä aja itseäsi liian koville (helpommin sanottu kuin tehty)! Maailma ei kaadu, jos joskus ei paina sata lasissa, vaan tyytyy "ihan hyvään"♥

littleB kirjoitti...

I know... Se käytännön toteutus vaan vähän ontuu :)

~LOVE~ kirjoitti...

Tajuan just mitä tarkoitat ja tiedän mistä puhut!!! Mä olin ennen ( ehkä vähän vieläkin ) suorittaja. Olen oppinut hölläämään vähän ja olemaan itselleni armollisempi, mutta kyllä kuule vieläkin ruoskin itteeni välillä , jos olen vaikka parikin iltaa vain ISTUNUT enkä tehnyt mitään! Välillä ihan sääliksi käy itseni, kun olen niin vaativa. Huoh. Kyllä se ajan/iän kanssa helpottaa mutta kovasti saa tehdä töitä.

littleB kirjoitti...

Miten sitä oppiskin järkkäämään kalenteriin aikaa sellaisille hetkille, jolloin oikeasti olis lupa vaan istua, eikä koko ajan päässä takois se, mitä muuta PITÄIS olla parhaillaan tekemässä. Että vois oikeasti hengähtää ja nauttia, eikä tuntea joka kerta huonoa omaa tuntoa. Mutta on niin paljon rästihommaa... Ehkä se onnistuu sitten kun tämä lukio on hoideltu alta pois? :)

Irina - White & Fresh kirjoitti...

Jotkut ihmiset ovat ylisuorittajia, perfektionisteja. Minäkin. Tosin omassa perfektionismissani on ristiriita, joka tekee tilanteesta todella vaikean. Koitahan höllätä välillä, minä en tajunnut höllätä ennen kuin kroppani teki sen neljä vuotta sitten minun puolestani. Vaativuuteni ei ole juurikaan lieventynyt vaikka kovasti sitä päivittäin opettelen ja kärsin siis edelleen. Ja kiireen sekä stressin sietokyky on myöskin alentunut, en usko, että se koskaan ennalleen palaakaan. Opettele siis sanomaan ei - ennen kaikkea ITSELLESI - ja hölläämään. Ennen kuin on liian myöhäistä. <3

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review