05 joulukuuta 2012

Joulupuu on rakennettu

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 7.10
Vihdoin aurinko paisteli niin, että sain kuvattua teillekin nähtäväksi jo joku aika sitten hankkimani valkoisen joulukuusen. Kokosin kuusen jo toissa viikonloppuna ja tarkoitus olisi ehtiä koristellakin se ehkä jo tällä viikolla. Nyt siis vielä pelkän kuusen esittely.

Kerroinkin jo aiemmin että kokoaminen ei tietenkään mennyt ihan kuin siellä kuuluisassa Strömsössä ja onnistuin Peppi Pitkätossun voimillani katkaisemaan yhden osan kuusen metallisesta jalasta. Jalkahan oli maalattu nokkelasti kokoontaittamisen jälkeen ja väkivaltainen aukirepiminen katkaisi yhden metalliosan.

Mutta pienellä poppakonstilla kuusen saa jopa ihan suorassakin seisomaan. Heti näiden kuvien ottamisen jälkeen pikku perfektionistiä muutama kohta tuossa toki vähän rupesi häiritsemään ja piti vähän käydä pöyhimässä oksia.

Kuusi on 210cm korkea ja Kai-Pir:n valmistama. Ostopaikka on K-rauta. Olen kyllä ihan hurjan tyytyväinen ostokseeni. Kuusi on juuri sopivan kokoinen, tuuhea ja näyttävä. Tämähän on mun eka joulukuusi kautta aikain ja niin ihana onkin, että olihan se laitettava esille jo hyvissä ajoin ennen joulua :)

Voi kun olisikin aikaa näpräillä narut kiinni palleroihin ja pääsisi koristeluhommiin. Viikonloppuna Tampereen Stockalta mukaan tarttui muutama uusi koristekin aiemmin ostettujen pallukoitten kaveriksi. Sokkarillakin odottelee vielä muutama super ihana koriste ehkä pian koittavaa koristeiden hinnanalennusta. Ja valotkin tuohon varmasti pitäisi hommata... Kuvia koristellusta kuusesta luvassa siis piakkoin...


8 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Ihan mahtava.. Laitoin meillekin juuri valkoisen kuusen! On se vaan niin paljon kivempi kuin vihreä :) Postaus löytyy uudesta blogista SPARK. sparkwithme.blogspot.fi

littleB kirjoitti...

Ihana oli teidänkin kuusi :)

J kirjoitti...

Löytyihän täältä kuvia kuusesta :) Oi miten hieno, tosi tuuhea! Meillä on kans pari vuotta ollu valkoinen joulukuusi ja yhtä innoissaan sen taas paketista otan :) Kuusen tuoksua tulee jouluaattoon minikuusesta, jonka haen sisälle aatoksi maljakkoon.

littleB kirjoitti...

Mä mietin et laittaisinko parvekkeelle jonkun oikean pikkukuusen. Sisälle ei pysty tuomaan kun olen allerginen.

Ansku kirjoitti...

Onpa se kaunis!

littleB kirjoitti...

Ja nyt se on vielä kauniimpi kun siinä on koristeetkin! Jee! :)

Live&Home kirjoitti...

Saatkin olla tyytyväinen ostokseeni, tuo näyttää niin hyvältä ja tuuhealta. Haluaisin myös meidän kotiin valkoisen kuusen, mutta mies laittaa vastaan :D

Asiasta, toiseen, tänään vihdoin ja viimein pitkän etsinnän jälkeen sain sen naisten axe-dödön käteeni ja kotiutettua, nyt kokeilussa ja olit oikeassa, vautsi vau :) hyvältä tuoksui ja ajoi asiansa ;D

littleB kirjoitti...

Hei mahtavaa! :) Mä bongasin sitä nyt myös Tokmannilta, hinta oli sielläkin melkein puolet Sokkarin hintaa edullisempi.

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review