13 syyskuuta 2012

Rakas tassukaveri

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 11.12
Olin viime sunnuntaina yökylässä äitin luona ja sain viettää kunnolla aikaa perheen söpöimmän jäsenen Gigon kanssa. Paikalle oli kutsuttu myös kaverini koira Lenni, 7kk ikäinen Espanjan vesikoira josta toivoimme Gigolle omanikäistä leikkikaveria.
Alkuun vähän jännitti mitä tapaamisesta tulee ja heti ensinäkemältä Gigo aloittikin melkoisen rähjäämisen. Päästimme kuitenkin kaverukset irti tutustumaan rauhassa ja Gigokin rauhoittui ja lopulta leikkimäänkin päästiin.

Vauhti olikin sitten sellaista että karvaluoteja ei millään saanut edes samaan kuvaan. Lenni lompsahti innostuksissaan välillä järveenkin. Peräkkäin juoksivat ympyrää Lenni edellä, ja Gigo perässä pomppien ja vinkuen kun ei ihan päässyt yhtä kovaa kuin kaverinsa.

Sisälle tulikin melkoisen uuvahtanut kaveri.

Jätkä nukkuikin koko illan. Mitä nyt välillä vähän leikittiin ja pussailtiin. Pussailu kyllä loppui pihalla saalistettuun ja syötyyn sammakkoon, yäk!

Tyyppi rakastaa kameraa. Oikein keimaili ja poseerasi eri asennoissa mulle :)
Tästä kuvasta tulee ihan mieleen Iholla sarjan tunnari!

Hauska tyyppi kun se istuu mielellään letkeesti persiillään ja ei meinaa millään pysyä paikallaan tuolla liukkaalla laattalattialla. Apukeinona paikoillaan istumiseen Gigo meneekin usein nurkkaan tai seinän viereen jossa ei liu'u.

Leikitäänkö?

Aamulla toinen oli pomppien vastassa alakerrassa kun heräsin, vähän innostuspissiäkin pääsi kun oli niin kivaa tavata. Voi toista <3 
Haikeaa olikin sitten lähteä kotiin ja kotiin tullessa oli ihan tyhjä olo kun oli niin hiljaista eikä täällä ollut ketään paijailukaveria, möö! Rakas Gigolo, paras tassukaveri <3



4 kommenttia:

Janet kirjoitti...

Voi ihania ♥ Gigo on niin suloisen näköinen :)

littleB kirjoitti...

Se on, oikee hurmuri :)

kirpparikeiju kirjoitti...

Voi mitä lutuisuuksia! Aivan ihana tuo tassukuva <3 Gigossa on vähän elmomaisuutta pään muodossa ja ruumiinrakenteessa. Taitaa olla hyvä koira kaikin puolin!

littleB kirjoitti...

Sillä mäkin varmaan aina sulan niin Elmon kuvista kun se jotenkin muistuttaa Gigoa :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review