Tänään on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen vapaapäivä, että paitsi vapaata on ollut töistä, on myös koulusta tänään vapaailta! Ja mitenkö olen käyttänyt tämän vapaapäivän tehokkaasti; no nukkumalla tietenkin! Ylenpalttinen nukkuminen on tietenkin oikeutettua jos tavoitteena on flunssapöpön lopullinen nujertaminen, eikös? No, katsotaan oliko tästä mitään hyötyä...

Eilen olikin aikas kiva ilta, lähdin koulun jälkeen ystäväiseni mukaan hänen ystäväperheensä kotiin jossa ystäväni on lomamatkan ajan koiravahtina. Koukkasimme kaupasta mukaan kassillisen herkkuja ja mässäämisen lomassa saunoimme pitkän kaavan mukaan ja rätkätimme hauskoille kotivideoille. Perheen koirat olivat melkoisen suloisia tapauksia, kaksi mustaa pienen ponin kokoista (no melkein!) piiskahäntää. En saanut koirista edes mitään allergiaoireita vaikka paijailin niitä kovastikin ja ne nuolivat mun sormiakin. Aamulla ystäväni mennessä töihin minä tulin kotiin jatkamaan kauneusuniani. Vähän erilainen arki-ilta, ihan mahtavaa vaihtelua :)


Tänään päivän agendana olisi äikän aineen kirjoittaminen. Tarkoitus olisi kirjoitella bloggamisesta ja asiaa on tullut pyöriteltyä useampi päivä päässä ajatuksen tasolla. Miksi bloggaan? Onko bloggaamisellani tavoite tai päämäärä? Miten tullaan hyväksi bloggaajaksi ja millainen on hyvä blogi? Millainen blogi menestyy ja saa paljon lukijoita? Millaiset jutut kiinnostavat? Millainen blogi ei kiinnosta? Miten bloggaajana kehitytään? Tässä ollaan nyt suurten kysymysten äärellä kuulkaas!

Sanokaapas bloggajakollegat, miksi sinä bloggaat ja onko sinulla bloggaamiseen liittyviä tavoitteita tai päämääriä? Vai oletko koskaan miettinyt edes tälläisiä asioita?

Kuvat: we<3it.