Nappasin joku aika sitten Citydealista edullisen kampaamotarjouksen. Tililläni oli vielä voitettuja credittejä reilun 40 euron edestä, joten tälle kampaamovisiitille jäi hintaa maksettavaksi kokonaiset 4,90€. Tällä hintaa jo uskaltaa lähteä kokeilemaan ihan uutta ja tuntematonta kampaajaa. Siskon ylppärit ovat viikon päästä joten nyt oli hyvä sauma laittaakin tukka kesäkuntoon. Eilen tämä yksivärinen mörkkitukka sai kesäisen kevennyksen.

Olin alkuun ajatellut että en edes hyödynnä diilin monisävyvärjäystä kun tukassa on miljoona kerrosta tummaa väriä ja tiesin että kertavärjäyksellä siitä ei paljon muuta tulisi. Jotenkin sitten tuoliin istahtaessani mieli muuttuikin ja pelkän tyven sijaan päätettiin kokeilla tehdä lisäksi vaaleita raitoja. Tavoitteenahan oli tuhkaiset vaaleat raidat mutta tiedettiin kampaajan kanssa molemmat että se ei ehkä tule onnistumaan. Pitkän pitkän vaikutusajan ja hopeisen sävyn, sekä hopeashampoo ja -hoitokäsittelyn jälkeen tulos oli kuitenkin yllättävän bueno. Tuossa kuvassa raidat näyttää lämpimämmiltä kuin mitä oikeasti ovat. Yritin tänään saada kuvaa vielä päivänvalossa mutta auringonpaiste sai raidat näyttämään entistä keltaisemmilta ja koko tukan ihan hirveältä hampulta, sisätiloissa kuvat tekevät taas raidoista vihertävät. Pitänee ensi viikolla pyytää K:ta Helsingissä kuvaamaan mun päätä :)

Yllättävää kyllä en saanut edes vaalennusaineesta mitään allergista reaktiota mikä oli tosi yleistä mulla ennen kun olin vaaleatukkainen. Olen ollut elämästäni n.25 vuotta tuhkanvaalea blondi, joten useampikin kampaaja ja eri aineet on tullut kokeiltua. Ja vaikka vaikutusaikaa pidennettiinkin säilyi latva aivan hyvänä, vaikka pelko oli siitäkin, että tippuu pois koko latva. Tukkanihan koki täydellisen kadon viime talvena teippipidennysten ansiosta. Sen jälkeen on keräilty kärsivällisyyttä ja yritetty kasvattaa menetettyä 20 senttiä ja sitä vähäistäkin paksuutta takaisin.

Enemmänkin raitaa, aika raju?
Vai sittenkin vaalea tummilla raidoilla?

Nyt alkoikin sitten ajatus kypsyä että josko tuota alkaisi vaalentamaan lisääkin. Oli jo puhetta tuon hyvähermoisen kampaajan kanssakin, et ensi kerralla tehdään lisää raitaa. Tuntui ymmärtävän hyvin tämän kylmän sävyn metsästykseni. En vaan ihan tiedä, haluanko lopputuloksena olla tumma vaaleilla raidoilla vai vaalea tummilla raidoilla. Anyways, tässähän joutuu ihan hopeashampoo ostoksille. 
Onkos teillä hopeashampoo lemppareita? Ja onko muilla käynnissä kesätukkaprojekteja, vai joko on kesätukka kunnossa?


Kaksi alinta kuvaa Google.