31 toukokuuta 2013

Kesäreissun ostoksia

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 10.13
Nyt vasta saan esille Helsingin reissulta ostettuja juttuja. Matkalaukku (ja ehkä vähän se budjettikin) oli reissulla niin pieni, etten kaikkea kivaa saanut mukanani kotiin, mutta jotain pientä kivaa kuitenkin!

Pientä sälää; Tigerista hierontapallo ja suklaata ja itseasiassa kuvasta puuttuukin vielä yksi Tigerista ostettu juttu, kuvaa tulee myöhemmin.

Luomiväritankkausta Inglotilta musta-valko-harmaaseen palettiin kahden harmaan napin verran. Sattui ostoksilla käydessäni vielä sopivasti olemaan Kluuvissa tarjous, jolla toisen luomivärin sai puoleen hintaan! :)

Kesän söpöimmät pinnit on ihan varppina mulla!

Muutamia vaatteitakin.

Ja tietty jotain kotiinkin.

Kuvailen näitä juttuja vielä jatkossa kunhan pääsevät omille paikoilleen. En ole vielä edes ihan tajunnut että työvuorojen ulkopuolinen aika tosiaan on vapaata. Eilen hämmennyksissäni hyppäsin töiden jälkeen bussiin ja unohdin tyystin mennä ruokakauppaankin. Kotona kellahdin piiiitkille päikkäreille. Koulun kesäloman johdosta siis meikäläisen päivät lyhentyivät koulun verran, eli puolella, äkkiseltään aika outoa! Vielä kun oppisi tekemään jotain järkevää näinä aamupäivinä ennen iltavuoroon menemistä. Nyt saan kuitenkin vihdoin aloitettua keittiön muutoksenkin!

Mutta hei, ihan mahtavaa viikonloppua ihanat!


5 kommenttia:

Lady of the Mess kirjoitti...

Tuttu hierontapallo - minä käytän omaani jalkapohjien hieromiseen;)

littleB kirjoitti...

Sama käyttötarkoitus täälläkin :) Seisomatyöläisen paras kaveri on jalkojen hierontapallo :D

Heisi kirjoitti...

Ihanat kyllä noi pinnit! :)

Marika kirjoitti...

Oi miten kivoi ostoksia! Noita pinnejä täytyy ehdottomasti hakea :)

littleB kirjoitti...

Heisi: Eikös :)

Marika: Noi on kyllä ihan kesän must-juttu :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review