30 heinäkuuta 2012

Vesan kaupan ostoksia ja urakkaväsymystä

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 11.00
Viime viikolla teimme perinteisen kesäretken ystäväni ja hänen tyttöjensä kanssa Tuuriin. Edellispäivän Ikeareissun rahapussia aika rankasti verottanut summa kaiveli omaatuntoa sen verran pahasti että nyt Vesan kaupalla oli pakko pitää mopo hallinnassa. Jokunen satanen sitä taas oli kuitenkin selällään vaikka ostelinkin vaan jotain tarpeellista ja halpaa. Esimerkiksi syöminen kun tuolla ei ole mitään halpaa puuhaa (mukavuudesta puhumattakaan...).


Ihan kaikkia mukaan lähteneitä tiskiharjoja ja terveyssiteitä en kuvaan ottanut, mutta pääpiirteittäin ostokset ovat samaa osastoa kuin aina ennenkin. Kosmetiikkaa, pesuaineita ja jotain randomjuttuja. Edullisia suihkusaippuoita ja shampoita tulee aina ostettua ja nyt löytyi tuo Color Mask naamiokin paljon halvemmalla (9,90€) kuin muualta ja uutta lemppariripsariakin lähes puolet halvemmalla kuin normaalisti! Randomeina kultaista koristeluspraytä tuleviin tuunailuihin, Wii-peli ja yksi paita.

Silmänympärys roll on, 1,95€
(miten tää kirjotetaan??)

Jalkojen kuorintavoide, 1€

Hopeanaamio taittamaan raitoja joita on tulossa tukkaan lisääkin kesätukkaprojektin edetessä tällä viikolla. Ja tuo Rexona Fruit explosion suihkugeeli on niiiiiin nami!

No vähän oikeetakin namia. Olen karkkihimoissani nyt viime aikoina imeskellyt tikkareita ja sehän onkin ollut aika hyvä idea! Irtokarkkia menis helposti samassa ajassa paljon isompi määrä. Bob Bonin Linnun löysät-tikkari on mun ikisuosikki!

Tänään sitä olisi taas motivoitava itsensä työvaihteelle. Viikon loman työttömyyden jälkeen työmotivaation löytäminen tuntuu jotenkin uskomattoman vaikealta. Tällä viikolla olen päättänyt saada myös suursiivousprojektin valmiiksi. Aivan ihana tunne kun uudet jutut ovat jo löytäneet paikkansa ja koti alkaa näyttää valmiilta. Toivottavasti pian pääsette katselemaan mitä täällä olen tuhertanut viimeiset reilun pari viikkoa. Vaikkakin suurin osa työstä on ollut sellaista mikä ei kuvissa tule näkymään; ovien ja seinien puhdistusta, laatikoiden ja kaappien siivousta jne. Periaatteena että kaikki minkä voi puhdistaa ja siivota tulisi tehtyä. Uskokaa kuulkaa niin täällä uunin nappulatkin kiiltää! 

Toissapäivänä olin lähellä sytyttää jo tulipalonkin täällä hullunkiilto silmissä siivotessani. Keittiössä väliaikaissijoituksessa oleva trampoliini (!) oli pyörähtänyt paikaltaan ja kääntänyt hellan levyn täysille. Siinäpä sitten lieden päällä olleet nektariinit muovirasiassaan paistuivat kiinni keraamiseen pintaan. Ihan ei ehtinyt palohälytin pärähtää soimaan, mutta säikähdin riittävästi ilmankin... Nyt alkaa olla jo niin väsy tähän "remontin" keskellä asumiseen ja joka päiväiseen siivousurakkaan että odotan niin sitä päivää kun täällä on valmista ja pääsen nauttimaan uudistuneesta kodista! 

"Hulluutta on monenlaista" totesi bestikseni perjantaina tämän kaaoksen nähtyään :)







6 kommenttia:

fcookie kirjoitti...

Trampoliini?! Haha, hypitkö sillä normisti olkkarissa?

Näkykö Vesaa? Just kaverin kanssa mietittiin että mitä Vesalle kuuluu kun siitä ei ole lehdissä raportoitu..onkohan se saanut jo autonsa Ghanasta? Huolettaa oikein Vesan puolesta tuon auton kohtalo..;D

Acata kirjoitti...

Ai kauhee, onneks ei käynyt mitään! Meinattiin kerran YP:llä sulattaa yks muovirasia levylle, oli mennyt levy vahingossa päälle (mitähän ollaan taas säädetty XD) ja hiukan se rasia ehti siihen sulaa. Onneks huomattiin ennen kuin poistuttiin kämpiltä... Isukki ammoin sulatti jonkun Saarioisten maksalaatikon rasian levylle niin että piti vaihtaa koko levy. Se oli kyllä varmaan ihan peliliike - ei tarvi ite kokkailla jatkossa, kun ei päästetä hellan ääreen... ;D

littleB kirjoitti...

Fcookie: :D No siis tramppa on uus ja se on matkalla jonain päivän iskän luo valmistuvaan kotikuntosaliin. Toistaseks oon pomppinu sillä tuolla keittiössä :D Pojoing!
Vesaa ei kyllä nähty muuten kuin helikopterillaan lentelemässä tilustensa ympärillä. Tästä Vesan autoasiasta en oo lukenukaan, tuoko se jo autojakin naisten lisäks sieltä Ghanasta?! :D

littleB kirjoitti...

Acata: Joo mulla oli vähän sama, vartti myöhemmin niin olisin ehtinyt poistua kotoa, ja sit ois ollu vähän enempi vahinkoa. Mutta kyllä mä nytkin jo kirosin et noinkohan tää suursiivousprojekti sisältää jo kodinkoneitten uusimisenkin prkl :/ Nyt loppuu tavaran säilytys hellan päällä, mä oon niin ennustanu tän!

fcookie kirjoitti...

Mun piti oikein googlettaa ja selvittää asia, ilmeisesti Vesa on sittemmin kuitenkin saanut autonsa takaisin ex-morsioltaan:

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1303833/vesa-keskinen-poliisit-hakevat-auton-hamamatilta

littleB kirjoitti...

Okei, Vesa laitto turvallisuusmiehen asialle :)
Mut onhan tää vähän hämmentävää kun Vesasta ei oo aikoihin kuulunu mitään, pitäskö suorastaan alkaa huolestua? Vesa, missä olet?

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review