02 huhtikuuta 2012

Kaksi vuotta savuton!

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 6.00
PART 2

Tämä postaus on jatkoa eilen aloittamalleni tekstille kaksi vuotta kestäneestä tupakattomasta elämästäni. Kertomuksen ensimmäinen osa siis alla.


Olin siis syönyt ensimmäisen Champix-tablettini. Champixhan on lääkehoito tupakoinnin lopettamiseen. Toisin kuin nikotiinikorvaustuotteet, Champix ei sisällä lainkaan nikotiinia. Champixin vaikuttava aine varenikliini estää nikotiinin vaikutuksia aivoissa vaikuttamalla mm. dopamiinin aineenvaihduntaan. Tämä lievittää vieroitusoireita sekä vähentää tupakanhimoa ja tupakoinnin tuottamaa mielihyvää. Hoidon aloittamispäivänä päätetään tupakoinnin lopetuspäivä ja sitä ennen lääkettä syödään yhtäaikasesti vielä tupakoiden n. yhden-kahden viikon ajan. Minulla tuo aika oli muistaakseni 11 päivää. Jo muutaman päivän jälkeen huomasin ensimmäiset vaikutukset. Tuntui ettei tupakasta irtoa mitään vaikka sitä kiskoi posket lommollaan ja tuntui että parvekkeella sai ravata entistä tiuhempaan. Sitten tupakka alkoi haista ja maistua pahalta, tuhkakupilta. Tuntui käsittämättömältä että tuo ennen niin nautintoa tuonut aine yhtäkkiä maistui niin erilaiselta ja muuttui pakolliseksi ja ällöttäväksi. Haistoin kaupungilla liikkuessani itse miten pahalta vaatteeni, hiukseni ja hengitykseni haisivat ja häpesin puhua ihmisille. 




Yksi peloistani lopettamisen suhteen oli, että tupakasta jäisi mukava muisto, kun se kuitenkin liittyi niin moniin hyviin hetkiin ja sen rentouttava vaikutus tuntui vaikealta unohtaa. Nuo viimeiset päivät ennen lopetuspäivää kiskoinkin körssiä minkä vain pystyin, ällöten ja yökkien. Se maistui aivan järkyttävältä ja siitä tuli paha olo. Ei jäänyt mukavaa muistoa ei... Viimeisen yön ennen ensimmäistä savutonta päivää istuin lähes kokonaan parvekkeella odottaen aamua ja uutta elämääni. Aamulla olin vaan hemmetin onnellinen että enää ei tarvinnut polttaa! Lopetuspäivänä olo oli jännittynyt mutta jo helpottunutkin. Olin ensimmäistä kertaa päättänyt, että perkele, tämähän katsotaan loppuun!


Mikään ei tosiaan ollutkaan ennallaan, ensimmäiset päivät sai todella keksiä sijaistoimintoja. Huomasin monta kertaa nousevani koneelta, jopa laittavani takin päälle mennäkseni tupakalle. Lopulta ensimmäisen päivän iltana pakkasin tupakkatakkini pussiin ja kiikutin pihan perälle roskikseen. Ensimmäisen viikon aikana pesin ja tuuletin kaikki vaatteeni, ja kaiken mikä haisi ällöttävälle tuhkakupille. Hävitin kaiken tupakkaan liittyvän, niin sytkärit kuin tuhkakupitkin, myöhemmin kielsin vierailtanikin polttamisen parvekkeellani, en vaan kestänyt sitä hajua enää kodissani. Olo oli vähän levoton ja odottava, odotin milloin pää alkaa särkeä ja järkyttävät niksat iskevät. Mutta eivätpä ne iskeneetkään! Fyysisiä oireita ei ollut juuri lainkaan, kaikki tupakkaan liittyvät ajatukset olivat vain noita tapaan liittyviä juttuja. Vastapainoksi aloin ajan mittaan saada kadotetun makuaistini takaisin, ja voi NAM miten en tiennytkään mille ruoka ja kaikki herkut oikeasti maistuivatkaan! Kyllähän niitä kilojakin sitten muutama tuli, kun kaikki vaan maistui niin järisyttävän hyvälle suussa...

Luin aktiivisesti myös Champixiin liittyvää nettisivustoa josta sai lisäinfoa ja siellä oli erilaisia harjoituksia lopettamisen tueksi. Sielläkin kerrottiin nikotiininhimon menevän ohi kolmessa minuutissa, ja niin totta se olikin. Jos vahingossa nousin lähteäkseni tupakalle, join sen sijaan lasin vettä ja söin xylitol purkan tai pastillin. Onneksi olin lukenut myös sekavien unien olevan osa lääkkeen sivuvaikutuksia, muuten olisin varmaan hakeutunut hoitoon... Olin hämmästynyt uudessa elämässäni siitä miten paljon aikaa minulla yhtäkkiä oli ja niin paljon vähemmän mietittävää ja stressattavaa. Vasta viikkojen päästä tajusin miten paljon tupakka olikaan hallinnut elämääni, oli paikkoja johon en voinut mennä tai en mielelläni mennyt tupakoinnin takia, tilanteita joissa mietin vain miten ja milloin pääsen tupakalle seuraavan kerran, ja entäs sitä seuraavalle jne. Koko elämä ja päivärytmi rakentui tupakan ympärille; töihin oli herättävä aikaisemmin että ehti polttaa tarpeeksi varastoon ennen töihin menoa, huomasin miettineeni minkä illan telkkariohjelman milläkin mainoskatkolla ehdin tupakalle, talvella sai tupata koko vaatekaapin päällensä kun joutui ulos tupakalle -30 pakkasella, yöllä sohvalle nukahdettuani oli vielä mentävä unitupakalle(!) ennen kuin voi siirtyä sänkyyn nukkumaan... Ihan helvetin naurettavaa!

Nyt olin vapaa, mikään ei enää hallinnut minua, sain tehdä ihan mitä halusin ja milloin halusin! Se oli ja on maailman ihanin ja vapauttavin tunne!


Niin aika kului ja aikanaan lääkityskin loppui, se oli vähän pelottava tunne. Mietin että nytkö se retkahdus sitten tulee, kun näin hyvin ja kivuttomasti on mennyt tähän saakka. Minun ei kertaakaan ollut vielä tehnyt fyysisesti mieli tupakkaa koko aikana, se tuntui ihan uskomattomalta. Enkä fyysisiä oireita ole tuntenut koko tämän kahden vuoden aikana, enkä kertaakaan ole edes ajatellut polttavani tupakkaa, en edes yksiä savuja. Tiedän että satunnaiseksi tupakoitsijaksi minusta ei koskaan ole, niinkuin monessa muussakin jutussa, se on mulla joko tai. Ensimmäisen vuoden ajan tupakka ajatuksena liittyi kyllä lähes jokaiseen toimintoon, kun sitä mietti että ennen tässä tilanteessa olisi polttanut. Joskus unissani tupakka on kyllä seikkaillut. Tunsin kasvattaneeni vihdoin sen selkärangan joka oli pitkään ollut kadoksissa. Ja tein sen ihan yksin, omin voimin ja omasta halustani. Jos olin tähän pystynyt, pystyisin mihin vaan!

Kavereilta saatu tuki myös ihan korvaamatonta, sain uskomattoman paljon kannustusta, myös niiltä jotka itsekin polttivat. Mutta toisaalta myös katkeria ja vähätteleviä kommentteja niiltä jotka itse polttivat. Champixin avulla lopettaneelta kaveriltani sain tärkeitä ja hyödyllisiä neuvoja, kuten sen, että lääke pitää aina ottaa ruokailun yhteydessä ettei pahoinvointia tulisi, tämä on myös minun tärkein neuvoni jaettavaksi muille. Tuli joskus kokeiltua lääkkeen yhdistäminen liian heppoiseen aamupalaan... YÖK! Oli hauska vertailla kokemuksia ja tuntemuksia, oli vähän kuin oma vertaistukihenkilö, kiitos Hanna kaikesta!



Nyt kaksi vuotta näiden tapahtumien jälkeen tunnen olevani vapaampi kuin koskaan. Vasta nyt uskallan kirjoittaa tarinani auki ja uskallan ääneen sanoa olevani entinen tupakoitsija. Omat asenteet tupakointia kohtaan on muuttuneet huimasti näiden kahden vuoden aikana. En koskaan olisi uskonut että ennen jotenkin niin arkisesta perustarpeesta on tullut rumaa, pahaa ja säälittävää. Polttaessani en koskaan ajatellut esimerkiksi sairastuvani keuhkosyöpään, se ei vaan koskenut mua. Jotkut sellaiset metsien miehet mökeissään nortti huulessa, ne on niitä jotka siihen sairastuu, ei koske mua... Mitenniin? Olin polttanut lähes 17 vuotta askin päivässä! Mikähän ylijumala oikein kuvittelin olevani...? Nyt vasta tänä vuonna mummoni nopeasti sairastuttua ja lopulta kuoltua keuhkosyöpään olen ymmärtänyt sen, ettei se syöpä olekaan tuolla jossain, muilla ja muualla, vaan ihan tässä. Ihan kuka vaan meistä voi sairastua, jopa sellaisetkin jotka eivät olisi koskaan edes polttaneet. Mummo kantoi ylpeänä taakkansa loppuun saakka, eikä koskaan katunut mitään.




 Minä olen äärettömän kiitollinen tästä uudesta elämästäni ja onnellinen että pystyin päätökseni tekemään ja pitämään ennen kuin enemmän mitään peruttamatonta ehdin itselleni aiheuttaa. Olen varma että pystyn mihin vaan kun olen tähänkin pystynyt! Mietin vaan miksi en aloittanut elämääni aiemmin. 
Olen vihdoin vapaa ja niin äärettömän ylpeä itsestäni!



Ja vaikka tämä ei Champix-myyntipuhe ollutkaan, saat lisätietoa tästä ja omalta lääkäriltäsi.



13 kommenttia:

Acata kirjoitti...

Tulin vastavierailulle. :)

Voi että, ois voinut olla mun näppikseltä lähtöisin toi tupakkahistoriikki. Mulla tulee tässä kuussa kuus vuotta ilman ja en oo kyllä ikinä ollut mihinkään päätökseen niin tyytyväinen kuin siihen lopettamiseen. Poltin kanssa askin päivässä (baari-iltoina kaks) ja kymmenisen vuotta ehdin savutella. Mulla oli ihan järkyttävä yskä monta vuotta, ei mikään pikkanen köh köh -tupakkayskä, vaan sellanen jäätävä kurlaus ja korina ja yskin ihan jatkuvasti. Metkaa oli, että kun poltin viimeisen röökin keskiviikkoiltana, niin torstaina ei enää yskittänyt, se loppui kuin seinään.

Vanhemmat on polttaneet sellaset kevyet 50 vuotta, mutta nyt olleet reilut neljä kuukautta savutta ja juurikin Champixin voimalla. Oon heistä ihan hurjan ylpeä ja toivon, että näin mennään jatkossakin.

Oli muistoja herättävää lukea sun tarina - hupaisaa kyllä, että vaikka se rööki sillon tuntui niin rakkaalta, niin eipä siitä mitään sen lämpimämpiä muistoja jäänyt. :D
Tota lukiessani vaan ajattelin, että luojan kiitos se on ohi. :D

Onnittelut savuttomuudesta, ollaan me hyviä! :)

littleB kirjoitti...

Mä olen ajatellut, et jos en mitään muuta hyvää elämässäni enää aikaan sais, ni tuo riittää. Niin ylpee oon itestäni :)
Onnea sullekin savuttomuuden vuosipäivänä ja hirmusti tsemppiä vanhemmillesikin! Me ollaan parhaita! :D

Inanaa kirjoitti...

Kunpa minäkin uskaltaisin tuohon projektiin. Ja miten toivoisinkaan, että tupakointi ei olisi kivaa. Olisi ehkä helpompi lopettaa. Täällä tupakointia on takana 19 vuotta. :/

littleB kirjoitti...

Kyllä se tuo Champix aika hyvin tappoi sen kivuuden siitä :) Mäkin silloin ajattelin että tykkään liikaa tupakasta, etten ikinä pysty lopettamaan. Enkä varmasti ois ilman lääkettä pystynytkään.

IMAGE black and white kirjoitti...

Todella hienosti kirjoitettu. Ei syyllistävästi, vaan koko asian avasit faktoina. Ja mahtavaa, että tuo lääke toimi kohdallasi. :)
Itse olen polttanut n. 15-vuotta, eikä se ole mitenkään fiksua. Olen yrittänyt lopettaa Nicoretella muutamaan otteeseen, ei onnistunut. :/
Nyt minulla on sellainen lääkitys, joka estää Champparin käytön, muuten oisin varmasti jo "kokeillut" sitä. :)
Kyllä minäkin vielä joku päivä näytän närhen munat, sitä päivää odotellessä... ;)

littleB kirjoitti...

Tuon kirjottaminen eka kertaa oli kyllä aika hieno kokemus. Nyt tuntui siltä että kirjoitin "siitä entisestä elämästä". Uskomattoman vapauttava tunne! Kyllä säkin vielä siihen pystyt, ihan varmasti!

Jenniemi kirjoitti...

....Perässä tullaan! Tosin ilman champixeja nyt ensin :)

littleB kirjoitti...

Jee, hieno päätös! Jos käy tukalaksi muista se Champix, ei tartte kärsiä, muuta kuin sen rahapussin... ;) Mun varmaan oikeesti pitäs päästä Champixille töihin ku niin paljon mainostan sitä et kuuluis jo saada palkkaa tästä :D

Jenna kirjoitti...

MAHTAVA KIRJOITUS! Vaikka itse en ole koskaan edes maistanut tupakkaa, niin oli todella mielenkiintosta lukea kokemuksistasi. On varmasti ollut vapauttavaa ymmärtää, että muutaman sentin mittainen pirulainen on hallinnut koko elämääsi, mutta että sen ei tarvitse tehdä sitä enää. Kiitos avoimuudestasi, rehellisuudestäsi ja tuestasi saman asian kanssa kamppaileville. Onnea vapaasta elämästä! <3

Irina - White & Fresh kirjoitti...

Huh, melkein kaksi vuotta tuon kirjoittamani kommentin jälkeen (nimimerkin muuttumisen lisäksi) on tuossa vieressäni pöydälläni aloituspaketti Champixia. Nyt vain odottelen uskallusta ottaa se seuraava askeli eli lääkkeen aloittaminen. :) Pitäisi ehkä tässä kohtaa aloittaa tuo Stumppaa tähän -kirjan lukeminen.

littleB kirjoitti...

Jenna: Kiitos kauniista sanoistasi. Voi kun voisinkin olla avuksi ja tueksi muillekin :)

Irina: ihan mahtavaa! Mietinkin just yhtenä päivänä sun tilannetta et missä vaiheessa prosessia olet. Isosti tsemppiä ja multa saa kysyä mitä vaan mieleen tuleekaan! Apua ja tukea saatavilla 24/7 :)

Irina - White & Fresh kirjoitti...

Ihanaa, kiitos! Kyllä vaan pelottaa. Mut hei ihanaa reissua sulle, nautit varmaan ihan täysillä siellä :D

littleB kirjoitti...

Kiitos, todellakin nautin :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review