• home
  • About
  • _me
  • _blog
  • _work
  • contact

Littlebigthings

by Tiia

Niin kivoja joululahjoja

31 tammikuuta 2015
Jaksatteko vielä kuulla vähän joulusta? Jouluhan oli jo kauan sitten viime vuonna, mutta täällä on elämä ollut viime aikoina siinä määrin hektistä etten ole ehtinyt ollenkaan esittelemään mitä kaikkea kivaa se joulupukki mulle toikaan! Lahjoja tuli paljon ja tällä kertaa pukki oli kyllä erityisen tarkkaan lukenut mun blogiin laittamaa lahjatoivomuslistaa. Kiitos siitä, tarpeelliset lahjat on ihan parasta!

Harjoitteleva punkun lipittäjä sai toivomansa Essence viinilasit ja yhden harjoituspullon :) Iittalan Sarjaton lasit sopivat nekin viininjuontiin mutta myös vähän parempaan arkiseen kattaukseen. Näitä täytyykin hankkia lisää.

Teeman valkoinen iso tarjoiluvati/uunivuoka on myös tosi monikäyttöinen, senkun nostaa tässä valmiin ruuan vaikka suoraan uunista pöytään. Loistava myös vaikka isommalle salaatille. Iittalan Nappula -kynttiläjalka oli ensimmäinen toivomastani setistä, tälle pitäisi vielä ostaa kaveriksi yksi korkea messinkinen ja yksi matala musta Nappula.

Eniten tarpeeseen tullut lahja oli ehdottomasti uusi leivänpaahdin. Entisen kanssa kärähti leipien lisäksi hermot useampanakin päivänä, kun leivät jäivät jumiin paahtimeen sisuksiin. Nyt saa taas aamuisin paahtista :) Ja Dolce Gustoon kahvikapseleita, pääsee maistelemaan kahviakin silloin tällöin.

Lisää Iittalaa muutaman puuttuneen Teema lautasen muodossa. Lisäksi teetä ja teesihti ja mortteli niinkuin olin toivonutkin. Mortteleita tulikin oikeastaan kaksin kappalein, toinen vaihdetaan johonkin muuhun mukavaan pukin pajalla :)

Kosmetiikan saralta shampoota ja suihkugeeliä sekä hammasharjan vaihtopäitä ja niiiiin kauan haaveilemani Versacen Bright Crystal Absolu. Ra-kas-tan tätä tuoksua!

Vaatteita; toppeja, yksi gollegepaita, alushousuja, puhelinhanskat, sukkia ja lapaset.

Kynttilä, servettejä ja muutama kirjekuori. Iittalan lahjakortilla aion todennäköisesti ostaa jotain Tanssi-sarjaan ja toisen kuoren sisällön ehdinkin jo tuhlata. Esittelen vielä erikseen mitä kivaa alesta sillä löysinkään.

Ja namuja... Toivon aina ettei karkkia... Mutta voi elämä mikä määrä karkkia ja arvatkaapa mitä; tänä vuonna mikään ei todellakaan ole jäänyt kaappiin happanemaan, Wiener Nougateja lukuunottamatta kaikki alkaa olla pian tuhottu. Örk!

Mutta sitten kun namuset loppuu, voikin vielä askarrella lisää. Nimittäin raakasuklaata, en olekaan sitä vielä koskaan maistanut.

Kuvista puuttui vielä lahjaksi saamani pörheä ja superlämpöinen kylpytakki, joka todennäköisesti oli päälläni näitä kuvia ottaessani. Mutta aika kivoja lahjoja vai mitä? Minä olin ainakin ihan superonnellinen kaikista näistä ihanuuksista. 
Kiitos kaikki; joulupukki, tontut ja muut muruset <3

Nyt kiireen vilkkaa takaisin lukemaan. Toivottavasti teidän lauantai sujuu vähän rennommissa fiiliksissä. Sen verran aion kuitenkin taukoa pitää, että Kingin meinasin tänään katsoa :) 
Mitäpä teidän lauantaihin kuuluu?








Lue lisää » →

Juhlan jälkeen

27 tammikuuta 2015
...tyhjä pää.
No ei tämä tyhjyys kyllä mistään juhlista johdu. Eikä täällä kyllä sen paremmin ollut juhliakaan. Leivoin kuitenkin kakun (susiruman mutta hyvänmakuisen) ja tapasin perhettä ja ystäviä viikonlopun aikana. Pieni irtiotto tämän koulustressin keskellä.


Lauantaina siskon porukka kaappasi minut mukaansa ja vei yllätyksenä nepalilaiseen syömään! En ollutkaan koskaan käynyt ja tykästyin kyllä kovasti.

Toivotuin lahja lienee ollut Iittalan uuden Tanssi-sarjan muki. Ihan puhdasta rakkautta, kiitos äiti <3 Näitä pitää ostaa vielä muutama lisääkin.

Ystävältä sain Ylva Skarpin Curiosity kortin. Sopii eteisen lipaston päälle kuin nakutettu!

Ihanat tyypit <3

Kiitos teillekin kaikki ihanat onnitteluista niin täällä blogin kuin instagraminkin puolella, olette kultaisia! Jospa tällä hyvän mielen viikonlopun voimalla jaksaisi vielä viimeiset pinnistelyt kohti kirjoituksia. Äikällähän aloitellaan jo ensi viikolla, eikä vieläkään ole vatsahaavaa, että jotain positiivista! ;)





Lue lisää » →

Synttäripäivän pohdintoja

21 tammikuuta 2015
Voi voi, kyllä sitä tuntee itsensä vanhaksi kun alkaa muistella menneitä. Miettii omaa elämäänsä, hyviä ja kivoja muistoja ja sitten niitä huonoja. Millainen minusta olisi tullut ilman niitä huonoja ja rankkojakin juttuja? Osaanko olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä elämässäni on ollut?

Mulle on aina perinteisesti synttäripäivän kynnyksellä iskenyt ahdistus. Ahdistus siitä, että taas on vuosi kulunut enkä ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Taas yksi hukkaan heitetty vuosi... Tänä vuonna kuitenkin tajusin miten paljon kivaa kuluneeseen vuoteen onkaan mahtunut!

Olen tutustunut ihan huikeisiin tyyppeihin ja nämä ihanuudet ovat ystävinä varmasti osa elämääni ihan loppuun saakka. Miettiessäni blogiin viime vuoden tapahtumia tajusin, että pelkästään viime vuoden aikana olen tehnyt paljon asioita jotka ovat olleet ihan ainutkertaisia tai mulle ihan uusia juttuja. Jos vuodessa ehtii näin paljon, kuinka paljon oikeastaan onkaan jo kokenut kun on näin vanha??

Kaippa mä olen ollut aina vähän hetkessä eläjä. Tehnyt aina sitä, mikä milloinkin on hyvältä tuntunut. Nuorena ne valinnat ei aina olleet hyviä ja paljon juttuja olisi voinut jättää tekemättäkin. Mutta luulempa etten olisi tämä Tiia tässä näin ilman niitä juttuja ja kantapään kautta opittuja asioita.

Joitakin juttuja sitten taas ei oikein opi vanhanakaan. You live and... not learn. Eihän sitä luonteelleen mitään voi, tietyissä jutuissa sitä hakkaa päätään seinään uudestaan ja uudestaan. Välillä unohtaa ja sitten hakkaa taas.

Onneksi ympärillä ja lähelläni on maailman parhaat tyypit. Ne tyypit on aina mun puolella, mutta muistaa välillä muistuttaa, että kannattaako sitä päätä hakata seinään taas. 
Kyllä tässä seurassa kelpaa vanheta <3




Lue lisää » →

10 kuvaa kesään, tammikuu

15 tammikuuta 2015
Hupsista vaan, sitähän ollaan jo puolessa välissä kohti kesää! Viisi kuvaa takana ja saman verran edessä ennen juhannusta. Uskomatonta!

Ihanaa kun vihdoin on saatu tuota lunta ja kunnolla! Jostain syystä vaan täällä meillä tuppulassa katujen ja pihojen auraukset on olleet todella huonolla tolalla viime aikoina. Bussin kyydissä tuntui kuin olisi ollut tivolissa ja tosissaan pelotti eilen. Lämpimästi pukeutuneena tuolla umpihangessa tarpominen käy kyllä ihan hikiliikunnasta! Ajatella, että ennen vanhaan sitä oli tapana aurata jalkakäytävätkin...

Mutta pääsääntöisesti mä nautin kuitenkin talvesta, lumesta ja pakkasesta. Auringon pilkahduksista ja kimalluksesta puhtaalla hangella. Siitä kauneudesta.
Talvi on kyllä mun juttu <3



Lue lisää » →

Keväistä tarjoushaukkailua

14 tammikuuta 2015
Tulin vinkkaamaan teillekin, että Footwaylla on alkanut tänään Ota 3, maksa 2 -kampanja! Itsehän olen etsinyt uusia kumppareita jo pidemmän aikaa ja Footwaylta löytyikin monet kivat. Kuten esimerkiksi lasten Hunterit, jotka saisi vielä huomattavasti edullisemmin kuin normisaappaat! Pinkit Nokialaisetkin on tosi suloiset, ja Crocsit houkuttelisivat keveydellään.

No sitten muistin toisen pitkäaikaishaaveeni, purjehduskengät. Oikein ehdat ysärimallin purkkarit kun löytäisi! Vaaleat näytti yllättävän kivoilta, näitä voisin harkita!

Ja mitä kaikkea kesäksi tarvitsisin... No ainakin uudet espadrillot vanhojen puhkikäveltyjen tilalle ja nuo Sorelin sandaalit näyttää siltä että ovat varmasti ihanat jalassa. Oijoiii siihen ei oikeasti ole enää kauan kun pääsee paljain varpain köpöttelemään!

Oikeastaan olisin vailla myös nilkkureita...

Nythän näitä ihanuuksia saisi siis kolmet kahden hinnalla... Kun vaan osaisi päättää mitä haluaa. Tai oikeastaan haluan kaiken. Liian paljon ihania kenkiä ja liian vähän rahaa ja itsehillintää! :)

Footwayn valtavaa valikoimaa pääset vilkuilemaan tästä!


*Postaus sisältää mainoslinkkejä*







Lue lisää » →

Loppunut kosmetiikka, joulukuu

07 tammikuuta 2015
Joulukuulle vain kolme loppunutta tuotetta.
Matkakokoinen Oral-B hammastahna, Maybelline Fit me -sarjan peiteväri ja Lorealin silmämeikinpuhdistusaine (TAAS!). Tuli hieman deja vu fiilis ja tarkistin, ja toden totta, silmämeikin putsari loppui edellisessäkin kuussa. Aika hupenevaista sorttia... Tilasinkin nyt edullisempaa Nivean putsaria kokeiluun, ei jotenkin tuo lorkun nykyinen 8€ hinta tällä kulutuksella oikein houkuttele. Tätäkin kun sai ennen alle vitosella. Maybellinen peiteväri on hintaisekseen kyllä ihan mainio tuote, huomasin että tällä hetkellä Sokoksen verkkokaupasta tuota saa alle kuuden euron hintaan! Pitäisi varmaan laittaa itsekin tilaus vetämään :)

Kivaa keskiviikkoa kamut, näin se alkaa arki täälläkin tänään pitkän loman jälkeen. En voi ehkä uskoa miten vähän koulua enää onkaan jäljellä, vaivaiset 39 päivää!





Lue lisää » →

Buzzador: Vanish

04 tammikuuta 2015
Olen Buzzador ja tällä kertaa pääsin mukaan Buzzadorin Vanish-kampanjaan. Sain kokeiltavaksi ison paketillisen erilaisia Vanish tahranpoistotuotteita ja paljon näytteitä myös ystävilleni jaettavaksi. Olen halunnut aina testata Vanishia, mutta jostain syystä en ole koskaan raaskinut tuotteita ostaa. Valitettavasti kampanja osui kuitenkin kiireiseen joulunaikaan, ja lähetyksestäni puuttui tahratestin tekemiseen tarkoitettu kangasliina, joten testituloksia ei nyt ole nähtävillä.

Ehdin kuitenkin kokeilemaan valkopyykin kirkastamista Vanish Oxi Action Crystal Whitella. Alushousupyykkiäni en kuitenkaan tänne aio kuvata :) Mutta totta, valkopyykki kirkastui kummasti Vanishilla pestynä! Yllätyin myös siitä miten monenlaisia tuotteita eri käyttötarkoituksiin Vanishilta löytyykään! Paketissani sain myös tahraoppaan, josta voi näppärästi tarkistaa mikä tuotteista parhaiten soveltuu millekin tahralle. Minä sain testattavakseni seuraavat:

Vanish Oxi Action
Sopii kaikenlaisille väreille ja pesulämpötiloille. Lisää suoraan koneeseen, tai esikäsittele ennen pesua. Poistaa tehokkaasti kaikenlaisia tahroja. Voidaan käyttää kaikissa pesulämpötiloissa, myös aivan alhaisissa. Lisää tavallisen pesuaineen joukkoon tai esikäsittele pyykki ennen pesua. Hajusteeton. Joutsenmerkitty- Allergia- ja astmaliiton suosittelema.

Vanish Oxi Action Crystal White
Tekee valkopyykistä jälleen valkoista. Poistaa tehokkaasti kaikenlaisia tahroja. Lisää tavallisen pesuaineen joukkoon tai esikäsittele pyykki ennen pesua. Hajusteeton. Joutsenmerkitty.

Vanish Oxi Action Extra Hygiene
Tappaa pyykissä olevia bakteereita. Valko- ja kirjopyykille. Poista tehokkaasti kaikenlaisia tahroja. Lisää tavallisen pesuaineen joukkoon tai esikäsittele pyykki ennen pesua. Hajusteeton. Joutsenmerkitty. Allergia- ja astmaliiton suosittelema.

Vanish Powergel
Vanishin tehokkain esikäsittely+hierontapää. Poistaa myös kaikkein pinttyneimmät tahrat ensimmäisellä pesukerralla. Poistaa tahroja vaatteista ja muista tekstiileistä. Sopii kaikenvärisille tekstiileille. Toimii kaikissa pesulämpötiloissa, myös matalissa. Hajusteeton. Joutsenmerkitty.

Seuraavaksi aion kokeilla lakanoiden ja pyyhkeiden raikastamista Vanish Extra Hygienella ja talvitakkien kauluksiin jämähtänet meikkitarhrat saavat kyytiä Vanish Power geelillä. Meillä Vanish tuotteet jäävät ehdottomasti käyttöön jatkossakin.
***
Buzzadorina oleminenhan tarkoittaa sitä, että buzzadorina on mahdollista osallistua erilaisten kampanjoiden buzzaamiseen. Buzzador saa kokeiltavaksi kampanjan tuotteita, joista kertoo ystävilleen ja jakaa näytteitä. Kokemukset myös raportoidaan kampanjan aikana ja kampanjan lopuksi Buzzadorille. Palkkiona raportoinnista toimivat nämä testiin saadut tuotteet.

Lisätietoa Buzzadorina olemisesta saat tästä. Ja suoraan mukaan pääset tästä. Olisi tietysti kiva jos mainitset minun käyttäjätunnukseni rekisteröintisi yhteydessä. Buzzador -käyttäjätunnukseni on littlebigthings-littleb.
***

Oletko kokeillut Vanish tuotteita tai onko Vanish jo osa teidän pyykkihuoltoanne?



Lue lisää » →

Menneen vuoden muistelua

02 tammikuuta 2015
Nappasin Lilin blogista haasteen, jonka äärelle pysähdyin miettimään mennyttä vuotta. Synttäreiden lähestyessä hiipii taas tuttu tunne siitä, että olipas taas turhanpäiväinen vuosi, mutta kun oikein miettii, niin kyllähän viime vuodessakin oli kuitenkin taas uutta, ihmeellistä ja hyviäkin juttuja ja vieläpä aika paljonkin! 
Kuvituksena random otoksia viime vuoden varrelta.

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen, tutustuin vuoden aikana moneen huipputyyppiin messujen ja blogin kautta. Monista on tullut ystäviäkin.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Paljonkin! Muun muassa kävin Dubaissa, osallistuin eka kertaa ylioppilaskirjoituksiin, kävin blogitapaamisessa toisessa kaupungissa, työskentelin asuntomessuilla, matkustin yksin junalla (!), ostin itselleni ruusuja ja sain maksettua yhden ikivanhan opintolainani pois.

3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
No kyllä ihan ykkösmuisto on Dubain reissu, pitkään haaveiltu ja vihdoin toteutunut unelma. Sinne on pakko päästä uudestaan, ihmettelemistä jäi vielä vaikka kuinka paljon. Ihanaa oli myös saada tulla kummitätiksi maailman rakkaimmalle siskontytölleni Ompulle.

4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Valitettavasti. Tai oikeastaan en varsinaisesti riitaantunut, ystävyys vaan päättyi. Joskus sitä vaan arvioi pahasti väärin ihmisen.

5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?
Kyllä varmaankin, ehkä ikä on tehnyt sen, että nykyisin olen valmis antamaan asioille mahdollisuuksia entisen ehdottomuuden sijaan. Never say never...

6. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kyllä ne on blogimaailmasta tutut Henna ja Janet ♥

7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, kolmekin ystävääni sai perheenlisäystä.

8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.

9. Missä maissa kävit?
Tammikuussa olimme äitin kanssa Arabiemiraateissa, Dubaissa. Muuten pysyttelinkin kotimaankamaralla.

10. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Haluaisin oppia tekemään hommat viime tingan sijaan ajoissa ja välttämään turhaa stressiä. Haluan oppia pitämään itsestäni ja jaksamisestani parempaa huolta.


11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
Ei tule nyt muuta päivämäärää mieleen kuin messujen loppumispäivä 10.8. Se oli jotenkin haikea ja kummallinen päivä. Urakan päättyminen ja messualueen autioituminen oli jotenkin end of an era.


12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Se, että osaankin olla peräänantamaton asioissa mitä todella haluan. Taistelen vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka.


13. ...ja suurin epäonnistuminen?
Ehkä epäonnistumiseksi voisi laskea sen, että kovasta tahdosta ja kaikesta yrittämisestä huolimatta ei kuitenkaan aina onnistu. Joskus hommat vaan menee reisille ja aikataulut kusee pahemman kerran. Mutta elämää kai se vaan on...


14. Kärsitkö vammoista?
En muistaakseni varsinaisesti vammoista, mutta perus ränsistynyt kroppa ja vanhat vaivat kyllä oireilivat kaikin mahdollisin tavoin koko vuoden.


15. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Mahtaisiko se olla Hennalta kahdella karkkiaskilla ostamani vanha nukensänky. Sängyn tuunausprojekti valmistui jouluksi ja pikkuOmppu sai sängyn petivaatteineen lahjaksi. Veikkaan että kunnostettuna sängystä on iloa vielä pitkään. Sängystä ja sen tuunauksesta tulossa juttua blogiin vielä myöhemmin!


16. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ystävien. Nuo muruset vaan jaksavat aina olla tukena kun elämä ahdistaa ja kuunnella samat nillitykset kerta toisensa jälkeen uudelleen.


17. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Omani!! Pitääkin olla niin nainen ja pohtia ja analysoida kaikki pilalle!


18. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Olisipa ihana sanoa, että vaatteisiin ja kosmetiikkaan, mutta todellisuudessa rahani menevät asuntolainan lyhennyksiin ja ruokaan :) Aika boring...

19. Mistä innostuit eniten?
Kaikesta. Aina. Koko ajan.
Viimeisimpänä varmaankin säästämisestä.

20. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi ♥

21. Lihavampi vai laihempi?
Laihempi! Kesällä migreeninestolääkkeistä aiheutunut pahoinvointi vei useamman kilon, eikä kaikki ole (vielä) tullut takaisin :)

22. Rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi. Olen keskittynyt kouluun, joten tuloja ei ole juurikaan ollut.

23. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ystävien tapaamiselle oli ihan liian vähän aikaa. Toivon että ensi vuonna tilanne paranee.

24. ...entä vähemmän?
Koneella tuli istuttua ihan liian paljon. Pitäisi oppia rauhoittamaan illat ja opetella tekemään kotona muutakin kuin istua netissä.

25. Miten vietit joulun? Entä juhannuksen?
Ihanan joulun vietin monessa paikassa perheen parissa. Juhannuksen vietin äitin luona maalla jäätävässä kelissä villasukat jalassa.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Viime vuonna katselin True Bloodia boksilta useamman tuotantokauden verran. Ihan paras sarja!

27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Taisin ehtiä lukemaan vain koulukirjoja ja tiettyjä romaaneja äikän tunnille. Äikän tunnille luin myös John Steinbeckin Ystävyyden talon, josta kyllä tykkäsin oikeastikin! Kotona odottelee onneksi vino pino uusia kirjoja sitä aikaa kun koulu loppuu ja ehdin lukemaan taas :)


28. ...entä musiikillinen löytö?
Haloo Helsinki! En aiemmin tykännyt bändistä yhtään, mutta jotenkin viime vuonna huomasin diggailevani yhä useammasta biisistä. Etenkin uusin levy on aivan loistava! Voiko musiikilliseksi löydöksi sanoa myös Spotifyn käytössä aktivoitumista? Nyt nimittäin parhaat biisit löytyy Spotifyn omilta listoilta helposti löydettävissä, ihan parhautta!

29. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Lensin Dubain auringon alle! :)

30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Perhe ja ystävät. Pienen 1-vuotiaan tiukka halaus pelastaa paskemmankin päivän ♥

Aika kivahan se vuosi oli sitten kuitenkin.
Millainen oli sinun vuosi 2014?


Lue lisää » →
← Previous page Next page →
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Blogiarkisto

  • ►  2022 (3)
    • maaliskuuta (2)
    • tammikuuta (1)
  • ►  2020 (3)
    • joulukuuta (1)
    • elokuuta (1)
    • maaliskuuta (1)
  • ►  2019 (15)
    • joulukuuta (5)
    • marraskuuta (1)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (2)
    • heinäkuuta (1)
    • toukokuuta (1)
    • huhtikuuta (2)
    • tammikuuta (2)
  • ►  2018 (20)
    • joulukuuta (2)
    • marraskuuta (1)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (1)
    • elokuuta (4)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (1)
    • toukokuuta (1)
    • huhtikuuta (4)
    • helmikuuta (2)
    • tammikuuta (2)
  • ►  2017 (35)
    • joulukuuta (6)
    • marraskuuta (2)
    • lokakuuta (1)
    • syyskuuta (1)
    • elokuuta (3)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (2)
    • toukokuuta (3)
    • huhtikuuta (5)
    • maaliskuuta (2)
    • helmikuuta (5)
    • tammikuuta (4)
  • ►  2016 (69)
    • joulukuuta (7)
    • marraskuuta (5)
    • lokakuuta (4)
    • syyskuuta (4)
    • elokuuta (3)
    • heinäkuuta (1)
    • kesäkuuta (3)
    • toukokuuta (5)
    • huhtikuuta (4)
    • maaliskuuta (8)
    • helmikuuta (11)
    • tammikuuta (14)
  • ▼  2015 (147)
    • joulukuuta (35)
    • marraskuuta (11)
    • lokakuuta (15)
    • syyskuuta (11)
    • elokuuta (13)
    • heinäkuuta (8)
    • kesäkuuta (9)
    • toukokuuta (8)
    • huhtikuuta (8)
    • maaliskuuta (11)
    • helmikuuta (10)
    • tammikuuta (8)
  • ►  2014 (200)
    • joulukuuta (29)
    • marraskuuta (6)
    • lokakuuta (6)
    • syyskuuta (6)
    • elokuuta (9)
    • heinäkuuta (14)
    • kesäkuuta (15)
    • toukokuuta (14)
    • huhtikuuta (24)
    • maaliskuuta (22)
    • helmikuuta (31)
    • tammikuuta (24)
  • ►  2013 (370)
    • joulukuuta (29)
    • marraskuuta (25)
    • lokakuuta (28)
    • syyskuuta (24)
    • elokuuta (27)
    • heinäkuuta (26)
    • kesäkuuta (27)
    • toukokuuta (31)
    • huhtikuuta (43)
    • maaliskuuta (38)
    • helmikuuta (37)
    • tammikuuta (35)
  • ►  2012 (355)
    • joulukuuta (31)
    • marraskuuta (32)
    • lokakuuta (34)
    • syyskuuta (30)
    • elokuuta (37)
    • heinäkuuta (33)
    • kesäkuuta (27)
    • toukokuuta (56)
    • huhtikuuta (27)
    • maaliskuuta (31)
    • helmikuuta (17)

Sisällön tarjoaa Blogger.
Crohn DIY Lifestyle ajatuksia arki astiat asusteet elämäntavat gluteeniton haaveilu herkut hiukset hyvä olo hömppä ihonhoito ite tein joulu juhlat kasarilapsi kauneus kengät kirjat kosmetiikka koti kynnet lahjat leivonta liikunta matkat meikit muoti musiikki nopeat ja helpot oma tyyli onninaama opiskelu ostokset pohdinta ruoka ruokavalio sisustus söpöt jutut terveys vaatteet valokuvaus yleinen
© Littlebigthings • Theme by MG Studio