Erikoistaitoihini kuuluu tärkeiden hommien välttely ja sijaistoimintojen keksiminen. Olen erityisesti kunnostautunut näillä osa-alueilla tässä kesän aikana, kun tehtävänä olisi enää yksi vaivainen kurssi (no okei se tarkoittaa yhden NOVELLIKOKOELMAN kirjoittamista...) ennen kuin pääsisin oikeasti ja hyvällä omalla tunnolla lomailemaan. Netflix on siis ollut vähän liiankin ahkerasti käytössä. No mutta toisaalta se on ollut myös apu kun olen pyörinyt tuntikausia hereillä sängyssä pystymättä nukkumaan. 

Mutta tiedättehän, hyviä sarjoja kun on vaan niin paljon! Tehdäämpä pientä tsekkausta mitä on tullut katsottua ja mitä ehkä pitäisi katsoa.

Netflix-koukkuni alkoi Orange is the new blackilla, jonka hotkaisin kokonaisuudessaan tuossa talvella, voi tulisipa 7.kausi jo pian! Ihan ehdoton suosikkini on sen sijaan ollut How to get away with murder, joka nousi kyllä ihan kaikkien aikojen lempparisarjojen joukkoon. Tähän sarjaan jos johonkin odottaisin niin kovasti jatkoa!

Aiemmin katselin myös O.J. Simpsonista kertovan The people v. O.J. Simpson, josta tykkäsin myös. Jokin aika sitten katsoin huikean jännän Dead to me:n eka kauden ja odotan kyllä kuumeisesti jatkoa! Good girls oli myös huippu! Samoin minisarja Kertomuksia kaupungista, jonka alkuperäinenkin versio Tales of the city (1993) pitäisi ehkä katsoa. Viimeisimpänä katsoin The Affairin 4.kauden, jonka ärsyttävästi missasin katsomossa. Resident sarjaa puolestaan seurasin Ruudusta ja odotankin sen kakkoskautta saapuvaksi Netflixiin.

Parhaillaan on menossa Sex education, joka on kyllä sarja, jolle ei löydy vertaista. Vai voitteko sanoa jonkun toisen sarjan, josta ei tiedä mihin paikkaan ja aikaan se sijoittuu. Niin hauskasti tehty! Olen aloittanut myös Frendien katsomisen alusta, uskomatonta, että vaikka sarjan on nähnyt noin miljoona kertaa, aina välillä tuntuu tulevan jakso, jota ei osaakaan ulkoa :) 

Katsomislistalla odottaisi seuraavaksi ainakin Breaking bad, Dirty John, What if, Designated survivor ja You me her:kin vaikuttaisi hyvältä. Vankilasarjat kiinnostelee myös, mikä niistä kannattaisi katsoa?
Onko vielä jotain muuta mitä haluaisit suositella?