Nappasin taas Jonnalta hauskan haasteen, tällä kertaa jouluaiheisen. Kuvituskuvat ovat jostain muutaman vuoden takaa. Tällä hetkellä ei tässä joulukodissa vielä ihan yhtä siistiltä näytä, migreeni meinaa ihan tosissaan pakottaa himmaamaan tahtia. Mutta jospa tässä aattoon mennessä saisi vielä raavittua kokoon viimeiset tehtävät ja jonkinmoisen siivouksen. Mutta miltä tämä joulukoti näyttää numeroina:

3 jouluvalot – Yhdet kuusessa, yhdet parvekkeella ja yksi pikkuinen valosarja maljakossa keittiössä.

1 joulukalenteri – Minions suklaakalenteri, jota olen kyllä unohtanut syödä viime päivinä. Täytynee korjata tilanne pikimmiten!

0 porokoristetta – Porot ei taida tyyliltään sopia meille, vaikka ne Pentikin porot kivoja ovatkin.

21 kynttilää – Joka huoneessa kynttilöitä :) Noin äkkiseltään laskettuna parisenkymmentä kynttilää, tässä tosin ei vielä ole varsinaiset joulukynttilät mukana edes. Kivituikut (13kpl) esimerkiksi ovat esillä ympäri vuoden ja joulun aikaan punaiset ja kultaiset kynttilät lisätään muiden joukkoon.

0 joulutyynyliinaa – Tämä on kyllä harmi, olisin halunnut jonkun kivan kultakuvioisen tyynyn olkkariin, mutta en ole löytänyt sopivaa.

0 paketoitua lahjaa – Lahjat on ostettu, luojan kiitos, mutta ne odottavat paketointia iiiisossa pahvilaatikossa piilossa uteliailta silmiltä :)

2 joulutähteä – Muita kuin niitä kukkia; yksi kimaltava kuusen latvassa ja kultainen suuri olohuoneen ikkunassa.

1 joulukuusi – Juuri eilen olohuoneeseen saapui joulun ehdottomin katseenvangitsija. Tänään sen koristelin ja on se vaan kaunis <3

0 jouluverhoa – Juu ei. En vaihda muutenkaan koskaan verhoja. En ole sellainen naistyyppi joka omistaisi pääsiäisverhot, juhannusverhot, kesäverhot, talviverhot ja jouluverhot. Mulla on vain verhot.

0 joulukukkaa – En ole oikein harrastanut joulukukkia, ihan jo allergian takia; minä ja hyasintit esimerkiksi ei todellakaan sovita samaan huoneeseen. Muutama viime vuonna olen kuitenkin hankkinut jonkunlaisen pikkuisen jouluhavun, huonekuusen tai pikkukatajan, ja varmaan sellaisen voisin hommata tänäkin vuonna.

0 kynttelikköä – Näitäkin nolla. Olempas minä nyt melkoinen jouluttaja :/

0 joulukirjaa – Tälläisen voisin kyllä ostaa. Aiemminhan olen ollut joulun vihaaja ja vasta viime vuosina ymmärtänyt joulun ihanuuden, joten kirjoja ei ole päässyt kertymään. Mutta rakastan kirjoja, joten voisin haluta joulukirjankin :)

0 joululiinaa – Ei yhtään joululiinaakaan. Eilen olin kuitenkin jo lähellä ostaa joululiinan!

Aika nollavoitoista oli vielä aloittelevan jouluttajan joulu numeroina. Saako kuitenkin ekstrapisteitä jouluhousuista, jouluneuleesta ja joulusukista? Entäs lapsuuden tonttutarjottimesta? Miljoonasta joulupallosta? Innokkaasta joulumielestä? :)

Miltäs siellä joulukoti näyttää numeroina?