Oooh, täydellinen harmaa tukka! Mutta kaikki Lorealin Colorista Paint #greyhair myyty loppuun joka kaupassa. Kunnes vihdoin löysin yhden ainokaisen Sokoksen hyllystä. Ihanaa, uusi sävy!

Kuva ennen värjäystä
Tiesin toki, että raidoittamalla vaalennettu tukkani ei olisi tarpeeksi valkoinen, jotta pakkauksen lupaama vaaleanharmaa sävy olisi mahdollinen. Pelkäsin oman pohjani olevan jopa liian tumma, että tämä väri näkyisi tukassani lainkaan. Mutta toivoin edes aavistuksen harmaata sävyä, jopa enemmänkin tumman harmaata lopputulosta, kuten vaikkapa Jonnan tukka on.

Kuva värjäyksen ja useiden sävytyskertojen jälkeen.
Ei, mielessäni ei hetkeäkään käynyt, että kestoväri olisi 
v a a l e n t a v a. Jos pelkäsin oman hopeisen tukkani olevan liian tumma tälle sävylle, en pienessäkään määrin toivonut tai odottanut sen vaalenevan vaan tummuvan. Enhän missään tapauksessa olisi vaalentanut itse tukkaani. Myöskään pakkauksessa tai ohjeissa tätä ei mainittu, yleensähän vaalennusaineissa mainitaan esimerkiksi monta astetta tuote vaalentaa hiusta. Sitäpaitsi Lorealin Colorista -sarjassahan on erikseen vaalentamiseen tarkoitetut tuotteet. Olin. Niin. Väärässä.
Tukka on aivan kusenkeltainen.

Luonnonvalon sinisyys hämää latvan näyttämään jopa siedettävältä, mutta todellisuus iskee kyllä kun katsoo tyveä. Tiedättekö kuinka kauan kesti tulla mustasta tukasta puhtaan kylmään hopeansävyyn? Tiedättekö kauan kesti kasvattaa tukan koko pituuteen tuhkainen oma väri, jota oli niin helppo ylläpitää raidoittamalla muutaman kerran vuodessa? Tiedättekö miten kauan kesti päästä värjäyskierteestä ja miten ihanaa oli kun sai vihdoin nauttia hyväkuntoisesta tukasta? Uskotteko miten huoletonta oli, kun ei tarvinnut huolehtia juurikasvusta vaan oma sävy sulautui täydellisesti.

Sen kaiken minä heitin menemään 9 euron kotivärin hinnalla.

Sen lisäksi, että meinaan saada kusisen sydänhalvauksen joka kerta peilin ohi kävellessäni, itkee rahatilanteeni ja sydämeni verta sen lisäksi että tukan kunto ei tule kestämään korjaavia käsittelyjä. Itken sitä, miten ihminen voikaan olla tyhmä!

Mitä opin:
- Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se myös on sitä.
- Lue ETUKÄTEEN mitä muut ovat olleet mieltä tuotteesta. Mikäli on negatiivisiä kokemuksia, älä osta tälläistä tuotetta.
- Älä enää koskaan saa yhtä typerää ideaa.
- Halvasta kokeilusta muodostuu helposti yllättävän kallis kokeilu.
- 'Tein itse ja säästin' toimii oikeasti aika harvoin.
- Älä osta tuotetta jossa ei kerrota miten se toimii.
- Nykypäivän kuluttajan pitäisi osata lukea niitä pienellä purkin pohjaan präntättyjä INCI-listoja. Jos tämä taito puuttuu, jätä tuote kauppaan.
- Älä koskaan unohda luottokampaajasi tärkeyttä.


Miten on #Loreal, miten meni noin omasta mielestä tämän tuotteen kanssa? Osui ja upposi varmasti kohdeyleisöön, mutta kuinka paljon tyytyväisiä harmaahiuksisia asiakkaita? Vai onko sillä väliä, kunhan myydään hyllyt tyhjiksi?

V***u.