Huhhuijakkaa! Meno on ollut melkoisen hektistä viime aikoina. Päivät, viikot ja kuukaudet suhahtavat ohi niin nopeaa etten ole ehtinyt huomata huhtikuun vaihtumista kesäkuuksi, saati että olisin tajunnut mihin hemmettiin se toukokuukin siitä välistä oikein jäi!

Kun on tehnyt vuosikaudet töitä pääosin satunnaisesti, samalla opiskellen, on kuulkaa yllättävän vaikea sopeutua siihen normaalien ihmisten 37,5h työviikkoon. Täysillä tunneilla olen tehnyt töitä viimeksi kai vuonna 2009. On melkoinen järkkäily että saa elämänsä pyörimään ihan uudenlaisessa rytmissä. Kun sattuu vielä asumaan kaupungissa jossa lyhyt työmatka julkisilla kulkien voi viedä parhaimmillaan 2h suuntaansa, ei jää ihan kauheasti aikaa tehdä juuri muuta. Oman pikantin lisän tähän soppaan tuo vielä migreenin estolääke, jonka unettava vaikutus kestää 12h. Ei oikein arki tahdo taipua 12h yöuniin... Siksi blogikin on ollut vähän hunningolla viime aikoina. Yritän nyt totutella ruuanlaiton, siivouksen ja liikunnan yhdistämiseen normiarkeen, jospa se blogiaikakin sitten jostain löytyy :) Vaatekaapin siivousta ja parvekkeen laittamista kesäkuntoon en ole ehtinyt edes ajatella. 

Mutta työstä on vielä sanottava, että rakastan sitä! Työ on kivaa ja saan tehdä töitä ihan huippuporukan kanssa. Vaikka olen työskennellyt silmälasien parissa jo monen monta vuotta, on tässä tämänhetkisessä työssä niin paljon kaikkea uutta ja työnkuvani on laajempi kuin koskaan ennen. Aika mahtavaa, että vielä näin monen vuoden jälkeen aina vaan voi kehittyä siinä missä on hyvä :)

Melkoisen hyvä olen kyllä myös addiktoitumaan. Muistanette kun jokin aika sitten kerroin sokerin vähentämisprojektistani; no se projektihan karahti kiville reilun kolmen viikon (vieläpä ihan hyvin sujuneen) karkittomuuden jälkeen. Sen jälkeen olenkin sitten vedellyt taas karkkia naamaani ihan kaksin käsin. Great success! Lisäksihän olen tajunnut kofeiinin auttavan vaikeissa migreeneissä; ensin tuli lirpittyä cokista, mutta sitten ostin Dolce Gustoon soijacappucinoa ja olen nyt niiiiin koukussa siihen. Paitsi että tuo kahvi on ihan parasta maailmassa, en saa siitä kofeiinistä usein tulevaa huonoa oloa ja tärinää. Työpäivinäkin juon usein puolikkaan kupin kahvia. (Ja hyi että tavallinen suodatinkahvi maistuu pahalle verrattuna noihin kapselikahveihin!) Vaikka en ole kahvia juonut vuosiin, olempa nyt taas koukussa siihenkin. Ja tietystihän suklaa on toinen migreenin helpotuslääke. Sitäkin kuluu... (Migreenikot HOX! Kokeilepa ottaa lääkkeet kahvin ja suklaan kanssa, nimittäin toimii!)

Kesän korvalla iskeekin sitten jäätelöhimotus! Töissä ei onneksi(!!) ole pakastinta, joten joudun hakemaan jätskini kaupasta ja syömään sen heti kahvitauolla. Olen ihastunut nyt Tutti Frutti jätskiin jossa on vaniljajätskiä ja mehujäätä, ihan superherkkua! Myös Kingis Grumple on maistunut... Työkaveri huomautti just mun syöneen joka päivä jätskiä töissä. Voi kyllä, näin sitä laihdutaan! Irtokarkkiakin saa ihan työpaikan vierestä ja menee noita gluteenittomia kanelipulliakin... Tupakanpolttoa en sentään aio aloittaa uudestaan vaikka näin coolisti purjehdinkin addiktiosta toiseen.

Hoh hoh ja huhhuh!
Mitä teille kuuluu?