03 helmikuuta 2016

Vielä on hyviä ihmisiä

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 13.53
Koin melkoisen pysäyttävän hetken viime perjantaina. Se tunne kun oma puhelin ei ole hallussa on nimittäin aika jäätävä. 

Menin iskän kanssa ruokakauppaan perjantai-iltana koulun jälkeen ja otin mukaani kassista vain rahapussini. Jossain vaiheessa kuulin kun kaupassa kuulutettiin jotain auton omistajaa. Ei ole meidän auto, ajattelin ja jatkoin ostoksia. Melkein kotiin päästyämme huomasimme auton tuulilasin yläkulmassa ihmeellisen tarran. Olimme liikkeellä iskän puolison autolla, joten ihmettelimme minkä tarran hän nyt olisi tuulilasiin liimannut :) Pihassa katsoimme tuota litimärkää lappua tarkemmin ja siinä luki: "Ota yhteys Prisman neuvontaan". Ajattelimme heti, että joku on parkkipaikalla kolhaissut autoa ja yritimme etsiä naarmua tai luttua. Kun emme löytäneet, istahdimme takaisin autoon räntäsateesta ja iskä soitti Prisman neuvontaan. Samaan aikaan kun iskä puhui neuvonnan ihmisen kanssa minä kaivelin reppuni syvyyksistä puhelintani jota ei meinannut löytyä sitten millään. Samaan aikaan kun iskä sanoi puhelimeen: "Ei meiltä pitäs mitään puuttua", minä tajusin mistä on kysymys. PUUTTUU! MUN PUHELIN PUUTTUU!

Sydän tuhatta ja sataa hakaten ajoimme takaisin Prismalle ja sain neuvonnasta puhelimeni (ehjänä) takaisin. Puhelin oli ilmeisesti ollut sylissäni autosta noustessa ja tippunut maahan. Viereisen auton kuski varmaankin oli sen loskan seasta nostanut. Olin niin huojentunut, kun sain puhelimen ehjänä (kiitos myös vesitiiviydelle) että hyvä että jalat kantoivat alla. Vaikka en ehtinyt edes huomata puhelimen hävinneen ennen sen löytymistä, päässä pyöri miljoona skenaariota mitä olisi voinut tapahtua jos puhelin olisi päätynyt jonkun epärehellisen käsiin. Paitsi että itse puhelin olisi ollut helppo muuntaa rahaksi, tai tehdä hirveät laskut, mahaa vääntää ajatus kaiken sen mitä puhelin sisältää; kuvat, viestit, kaikki henkilökohtainen päätyminen jonkun vieraan käyttöön. Ihan hirveää!

En muista koskaan tunteneeni tälläistä kiitollisuutta ja liikutusta siitä, että vielä on olemassa näin ihania ihmisiä. Paitsi että tämä ystävällinen oli vienyt puhelimen neuvontaan, hän oli myös jättänyt lapun tuulilasiin. Ilman tätä en ehkä koskaan olisi puhelinta osannut etsiä Prismasta. Ja olihan tässä aikamoista tuuriakin, yksikin ylimääräinen pyyhkijän sulan sipaisu olisi ehkä heittänyt pikkuruisen lapun pois tuulilasista enkä olisi sitä koskaan nähnyt. Ja kyllä, kyllähän autoamme kuulutettiinkin Prismassa, en vain muistanut että olimme liikkeellä iskän puolison autolla...

Toivottavasti tämä ihminen on huomannut kiitokseni Keskisuomalaisesta. 
Uskokaa tai älkää, vielä on tälläisiä hyviä ihmisiä! 





13 kommenttia:

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Minä huomasin, toivottavasti ystävällinen tyyppikin :)
Luen lähes aina nuo lyhyet, vaikka pääosin se sisältääkin ihan turhaa narinaa jonnen joutavista... Jouluvalot, koirankakka, legginsit jne.

Tiia / Littlebigthings kirjoitti...

Joo niimpä :) Tuntemattomaksi jäänyt tyyppi ei ollut jättänyt yhteystietojaan, joten oli pakko kokeilla tavoittaa näin :) Olisin kyllä halunnut kiittää ihan henkilökohtaisestikin, olin mä niin järkyttynyt ja huojentunut.

Jonna H. kirjoitti...

Kyllä niitä ihania ihmisiä on. Parasta on kun saa kohdata sellaisen. Mä jätin oman puhelimeni viitisen vuotta sitten junaan, (päätepysäkkäni oli tuolloin muuten Jyväskylä). Huomasin ystävän luona, että ei hemmetti, mun kännykkä tais jäädä junaan. Aloin jo miettimään liittymän sulkemista ja VR:lle soittamista, kun ystäväni puhelin soi, langan päässä puhutaan englantia ja kerrotaan, että hän on löytänyt puhelimen junasta, että oli selannut viimeksi soitettuja puheluita ja päätti sitten soittaa siihen numeroon, josko tavoittaisi omistajan. FIKSUSTI AJATELTU. Tyyppi vaan istui tolla hetkellä junassa toiseen suuntaan, mutta oli tulossa muutamaa tuntia myöhemmin takaisin. Sovimme treffit tämän ulkomaalaistaustaisen kanssa Matkakeskukselle. Tyyppi ei suostunut ottamaan edes 20 euroa mitä hänelle tarjosin löytöpalkkiota. Koska puh olisi voitu ihan hyvin pölliä ja jos puh. olisi mennyt vr:n huostaan sen takaisin saaminen olisi venynyt yli viikolla. En voinut kuin kiitellä miljoonasti, kun en tuntemattoman ihmisen kaulaan kehdannut kopsahtaa halaamaan. :D

Jaana kirjoitti...

Kyllä noita rehellisiä ja hyväsydämisiä ihmisiä onneksi on, paljonkin! :) Mutta totta, etenkin se kuvien ja muistojen menettäminen kirpaisisi kaikista eniten. Nykypäivänä liittymän saa onneksi suljettua helpostikin ja puhelimenkin voi lukita, mutta eihän ne sitä takaisin tuo.

Tuo Jonnan kertomus kuulostaa tutulta.. ;)

S - Beauty of Life kirjoitti...

Oih, ihana ja meni ihan kylmät väreet! Kauniisti tehty sinulta :)

SatuKoo kirjoitti...

Tollaiset kohtaamiset saavat tuntemaan, ettei maailma ole sittenkään kylmä ja kolkko vaan toivoa on vielä olemassa :)

Silja Maaria kirjoitti...

Huh! Osaan niiiin samaistua. Mulla vietti puhelin kerran yön ja puoli päivää kaverin kirjahyllyn takana, ja ehdin paniikissa käydä läpi kaikki edellisillan menopaikat, sulkea liittymän ja surra menetettyjä yhteystietoja. Puhumattakaan itseni suomimisesta. Aikana ennen Facea. Onneksi sulla(kin) oli onni myötä.

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

Minäkin luen aina nuo "meille soitettiin"-palstat :) Toivottavasti kiitos löytää perille :)

CCNOORA kirjoitti...

Ihana! <3

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa lukea :)

Toisaalta kun ajattelee, tällaisen pitäisi olla normaalia toimintaa eikä mikään sankariteko, mutta ymmärrän kyllä pointin ja kiitollisuuden. Minulle on tapahtunut vain pienempää, esim. joku juossut perään kun olen unohtanut automaattiin nostamani rahat - tulee siitä hyvä mieli. Ja itse olen metsästänyt tungoksessa huivinsa pudottanutta palauttaakseni sen omistajalleen - siitä tulee yhtä lailla hyvä mieli.

Aurinkokujalla kirjoitti...

Sulla oli tuuria, onneksi. Aina ei käy näin, kokemusta on, en nyt rupea sitä tässä kertomaan. Olen sun blogissa muuten eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

Tiia / Littlebigthings kirjoitti...

Jonna H: No huh, melkoinen tarina sullakin! <3

Jaana: Mun pitäis todellakin alkaa perehtyä puhelimen suojaamisasioihin...

S: Niin mullakin meni, en saanut nukuttua kun olin niin häkeltynyt :)

SatuKoo: No niimpä!! Tällästä lisää :)

Silja Maaria: Huh! Mun puhelin ei ehtinyt olla kadonnutkaan ennen kuin löyty mut silti olin aivan syrjällään vielä jälkikäteenkin :P

Katja: Toivon kans että tavoitti tuon ystävällisen ihmisen :)

Noora: Eikö <3

Anonyymi: No niimpä, ihan totta. Mutta ei vaan nykypäivän maailmassa ole, valitettavasti.

Aurinkokujalla: Onneksi oli tuuri matkassa. Jos puhelin olisi ollut eri ihmisen käsissä tarinalla ei välttämättä onnellista loppua. Hei kiva kun tulit, minäpä tulen vastavierailulle :)

Sirpale kirjoitti...

Onneksi rehellisiä ja ystävällisiä ihmisiä on edelleen, vaikka joskus tuntuukin siltä, ettei niitä ole ollenkaan :/

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review