01 tammikuuta 2016

Vanha vuosi pakettiin, osa 2

Lähettänyt Tiia / Littlebigthings klo 15.03
Keräsin eilen pakettiin loppuneen vuoden alkupuoliskon, nyt tapahtumia heinäkuusta loppuvuoteen.
Heinäkuussa innostuin värittämisestä, myös lukemisharrastus sai uutta potkua kun pystyin vihdoin lukemaan muutakin kuin koulukirjoja. Heinäkuussa osallistuin myös Bloggaajien elämysiltaan ja kävin ensimmäistä kertaa aikuisiällä kesäteatterissa!

Elokuussa aurinko helli hetkittäin ja käväisin kesälomalla Helsingissä ja risteilyllä. Elokuussa starttasivat myös Iwellojengin treenit, valkkailin valokuvia ja rakentelin sängynpäädyn.

Syyskuu olikin hyvin liikuntapainotteinen kun kaikki harrastukset palasivat kesätauolta. IWELLOjengin kanssa treenattiin niin ulkona kuin sisällä. Kertolin myös ylioppilaskuvauksestani Sari Muhosella ja näytin upeita lopputuloksia.

Lokakuussa reissasin jälleen Helsinkiin, tällä kertaa I love me-messuille jossa vietettiinkin Hennan kanssa kiva päivä. Leivoin gluteenittomia mokkapaloja ja tein sisustuslistaa. 10 viikon hyvinvointivalmennus tuli tiensä päähän ja vietimme tyttöjen kanssa upeaa hemmottelupäivää.

Marraskuussa joulumieli hiipi viimeistään siinä vaiheessa minullekin kun kävin Harjun Paperissa ihailemassa joulukortteja ja -kalentereita. Treeniin lisäpotkua tuli uusilla vaatteilla. Jälleen pyörähdin Helsingissä, tällä kertaa tosin superpikaisesti Indiedaysin tapahtumassa jossa ehdin sovittaa ihanat kehykset. Tein myös aivan ihanaa thaikkuruokaa itse Santa Marian tuotteilla.

Joulukuussa blogi täyttyikin pääasiassa joulukalenterin biiseistä. Hyräilen muuten parhaillaankin Sylvian joululaulua, miten se Ari Koivunen onnistuikin niin laulamaan suoraan mun sydämeen!

Sellainen vuosi :) Kaikenlaista siihen mahtuikin kun oikein listaamaan alkoi. Ja tästä vuodesta tulee vielä huikeampi! 
Ihanaa vuotta vielä kertaalleen! :)




4 kommenttia:

tunne tilat kirjoitti...

Antoisaa uutta vuotta Tiia :)

Jani / Kaikki Paketissa kirjoitti...

Mitä parhainta uutta vuotta :)

Janet kirjoitti...

Heipsan ihanainen ♥
Sulle olisi pieni haaste:
http://my-fantazya.blogspot.fi/2016/01/ystavakirja.html

Tiia / Littlebigthings kirjoitti...

tunne tilat: Kiitos ja samoin sinne! :)

Jani: Kiitos samoin! :)

Janet: Kiitos ihana, vastaukset on jo muhimassa :)

Lähetä kommentti

Kommentteja! Kiitos nam! :)

 

Littlebigthings Template by Ipietoon Blogger Template | Gadget Review