Tänään vietetään Black Fridayta, jenkkien joulusesonginavauspäivää ja Suomeenkin on rantautunut tapa juhlia sitä erilaisin alennuksin. Joissakin kaupoissa alennukset ovat voimassa vain tänään, toisissa hintahullutellaan aina sunnuntaihin saakka. Kokosin muutamia juttuja verkkokaupoista vinkeiksi teillekin.
Adlibris tarjoaa vähintään 20% alennusta koko valikoimasta. Sen lisäksi jopa -70% valituista tuotteista: kirjoista, askartelu- ja käsityötarvikkeista, leluista ja toimistotarvikkeista. Itsellä himotuslistalla olisi ainakin Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin Oneiron, Karita Tykän Lautasellinen kauneutta ja Emmi-Liia Sjöholmin Viljaton kattaus kirjat. Adlibriksestä löytyy myös joulukorttien askarteluvälineet!
–20 % koko valikoimasta kampanjakoodilla BF2015FI vain tänään 27.11.

Bangerheadilta ostoskoriin napsahtaa kosmetiikan lisäksi Durancen huonetuoksuja, olen rakastunut näihin viime aikoina ja Bangeheadilla nämä ovat vieläpä edullisempia kuin muualla. 

Booztilta olen katsellut uusia talvikenkiä, voitteko kuvitella; vanhoista on pohjat kuluneet ihan sileiksi, voin kertoa että niillä ei enää liukkailla liikuta! Myös harmaa pörröinen neuletakki on ollut hakusassa jo jonkin aikaa. Black friday -kampanjavalikoimaan tästä.

Fitnesstukusta on pitänyt jo pidemmän aikaa tilata kokeeksi paljon kehuttua ProPudia, olisikohan tuo kaiken hehkutuksen arvoista? Fitnesstukun alennukset myös 20-70%.

Stadiumilta olen katsellut kevyttä untuvatakkia sillä silmällä, samoin mullahan tuntuu olevan suorastaan krooninen tarve uusille treenivaatteille :) Stadiumilta saa nyt -20% kaikista normaali- ja pakettihinnoista. 

Lisäksi useilla muillakin verkkokaupoilla on huikeita alennuksia, esimerkiksi Stockmannilla odottelee muutama joululahja tilausta ja nyt onkin hyvä aika ne tilata kun yli 50€ ostoksesta saa -15% alennusta. Spartoolla on tuhansia kenkiä alennettu jopa -40%, tuohon valikoimaan täytyy myös ehtiä perehtymään! Nu3 -verkkokaupassa myös mun lempparituotteita, esim matchateetä, kookosöljyä ja chiansiemeniä alennuksessa! Nellyllä lähes kaikki -20% ja lisäksi vielä
klo 14-15: -50 % kaikesta merkiltä Club L
klo 16-17: Jopa -70 % yli 300 takista
klo 19-20: Tilaa 2, maksa 1 kaikista neuleista

Minä yritän keskittyä viikonloppuna (koulupäivien lisäksi) miettimään vähän joululahjajuttuja ja tekemään tilauksia. Miten sitä aina herääkin niin myöhään jouluntuloon ja lahjojen hankintaan? Joulu kai kun kuitenkin on ihan samaan aikaan joka vuosi? Tavoitteenani on tänäkin vuonna tehdä kuitenkin suurin osa ostoksista verkkokaupoista, ettei tarvitse kaupungille lähteä jonottamaan hiki päässä :)

Jokos siellä on joululahjaostokset aloitettu?


*Postaus sisältää mainoslinkkejä*