Olen tällä viikolla kiinnittänyt erityishuomiota lounaan syömiseen. Kun päivät ovat epäsäännöllisiä rytmeiltään, se on usein lounas joka tuppaa jäämään väliin kokonaan. Päätin, että säännöllisen rytmin tavoittelussani ensimmäinen askel on, että joka päivä pyrin syömään edes pienen kevyen lounaan. Olkoon se sitten salaattia tai keittoa, mitä tahansa, kunhan koko päivä ei mene syömättä (tai pelkän karkin voimin...). Iso kattilallinen kasvissosekeittoa toimii mainiosti kiireisellä viikolla.

Samettinen kasvissosekeitto

1 bataatti
3 porkkanaa
5 keskikokoista perunaa
(sipulia, valkosipulia)
kermaa
pippuria, suolaa, yrttejä
oliiviöljyä

Keitä paloitellut kasvikset. Kaada ylimääräinen keitinvesi jemmaan. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää kermaa ja tarpeen mukaan keitinlientä, kunnes saat sopivan koostumuksen. Kiehauta kevyesti, mausta ja lisää loraus oliiviöljyä.

Peruna ei ole vähään aikaan ruokavaliooni kuulunut, mutta pieniä kokeiluja teen ja tsekkailen mitä maha tuumaa. Itse jätin tällä kertaa mahaongelmien vuoksi sipulin ja valkosipulin pois, mutta oikein hyvä simppeli keitto syntyi näinkin. Tälläisenaan keiton pitäisi sopia hyvin myös ärtyneen paksusuolen ongelmista kärsiville. Sosekeitto vaan kuuluu niin syksyyn, nam!

Millainen on sinun lempparein kasvissosekeitto?