Omat IWELLOjengin treenikuulumiseni tulevat nyt hieman jälkijunassa. Viikolla 38 kokoonnuimme ravintoluennolle osa 2. IWELLOvalmentajamme Henna oli kehoittanut meitä pitämään ruokapäiväkirjaa muutaman päivän ajan. Kelpo työkalu tälläiseen on esimerkiksi Fat secret (www.fatsecret.fi) jota voi käyttää niin puhelimen sovelluksella, kuin koneellakin netissä. Ruokapäiväkirjojemme lukemia vertailtiin sitten yksilölliseen perusaineenvaihduntaan ja kokonaisaineenvaihduntaan. Näihin löytyy erinomaisia laskureita googlettamalla, kokeilimme esim. tätä. Periaatteessa on ihan sama mistä eväistä ihminen saa tarvitsemansa kalorit; kuten Henna kuvassa onkin havainnollistanut; miten erilaisilta kaksi 60kg painavaa voi näyttää. Ravinnon laatu vaikuttaa vain kropan ulkonäköön :)

Laihtuminen sen sijaan onkin oikeastaan vain helppoa matikkaa. Kuluta vain enemmän kuin syöt. Syömällä kokonaisaineenvaihdunnan verran, eli omassa tapauksessani 2029kcal/vrk paino pysyy samassa. Mutta jos syön esimerkiksi 1700kcal/vrk, niinkuin esimerkkipäivinä ruokapäiväkirjaa pitäessäni, pitäisi painon tippua. Vaan kun minun tapauksessani ei tipu! Minun herkkuni mahtuivat ainakin esimerkkipäivinä hyvin Fat secret ohjelman laskemiin laihdutuskaloreihin. Eli käytännössä jos söisin aina kuten ruokapäiväkirjaa pitäessäni, pitäisi painon tippua (vaikkakin karkkia syömällä kroppa voisi olla enemmän pullapoikamainen). Mutta eipä ole tippunut.

Omassa tapauksessani painon jumahtamiselle voi olla monta selitystä ja olen itse jo ihan luopunut toivosta, että voisin koskaan karistaa muutaman ylimääräisen kiloni. Kilpirauhasen vajaatoiminta, stressi ja ruokailun epäsäännöllisyys nyt ainakin heti alkuun vaikeuttavat tilannettani. Joinakin päivinä en yksinkertaisesti ehdi tai muista(!) syödä. Saatan huomata illalla että kappas olenkin viimeksi syönyt aamupalan, päivä on mennyt karkeilla. Stressi aiheuttaa ongelmia myös muistin kanssa, jos vaikkapa muistan syödä säännöllisesti jää joku muu tärkeä asia hoitamatta, tai esim. lääkkeet ottamatta. Pään kapasiteetti ei vaan riitä kaikkeen.

Lisäksi mulle on iskenyt totaalinen ruoka-angsti. Kyllästyminen ja turhautuminen. Vihaan mennä ruokakauppaan ja ostaa sieltä joka kerta kanasuikaleita ja kesäkurpitsaa. Vaikka rakastan ruokaa, ruuanlaittoa ja reseptien luomista, olen nyt aivan lamaantunut tämän koko ajan kasvavan kiellettyjen aineiden listani kanssa. Toisekseen olen vähän katkera siitä, että taloudellinen tilanne estää ostamasta niitä ruokia joita oikeasti haluaisin ja joita minun pitäisi syödä. Tästä aiheesta on useammatkin itkut tullut väännettyä viime aikoina. Viimeisimpänä muistissa eräät (halvat) kanaleikkeet jotka olivat niin(!!!) tulisia (chiliä, pippuria, what ever, jotain oli lipsahtanut kyllä todella paljon liikaa...) että tosissaan itkin ja söin niitä kolme päivää. Elämäni tähtihetkiä.

Proteiinin saantiin pitäisi myös kiinnittää huomiota entistä tarkemmin. Ruokapäiväkirjaa pitäessäni protskun saantini oli ihan ok tasolla, mutta varmasti joka päivä ei näin ole. Proteiinin vähimmäissaantisuositus on oma paino(kg) x 1,2. Laihduttajan olisi hyvä käyttää isompaa kerrointa, esim. painokilot x 1.8. Tähän määrään minäkin olen pyrkinyt. Vaan kuulkaa on se vaan hiukan vaikeaa tämäkin kun on näitä rajoituksia! Ei punaista lihaa, ei palkokasveja, ei maitotuotteita... Esimerkiksi kananmuniksi muutettuna tuohon määrään saisin syödä noin 16 keskikokoista munaa päivässä, jep...

Aika epätoivoiselta kuulostaa tämä oma tavoitteiden toteutuminen. Paino ei ole tippunut grammaakaan näiden kuuden viikon aikana. No mutta liikunta rullaa edelleen ihan mukavasti, siihen olen tyytyväinen. Ainoastaan viikko 39 meni niin tiiviisti reissuhommissa että liikunta kertoja ei kertynyt kirjattavaksi asti, kaupungilla kävelyä tai satunnaista punttien heiluttelua en mukaan laskenut. IWELLOjengin treenitkin jäivät tuolla viikolla väliin. Tällä viikolla otettiinkin sitten takaisin oikein kunnolla; hurjasta HIIT-rääkistä lisää joku päivä :)

Olen tässä lueskellut ja miettinyt myös tilanteessani sitäkin mahdollisuutta, että elimistöni olisi säästöliekillä. Kiireisinä päivinä energiamäärä varmasti jää liian pieneksi. Onko kokemuksia, ja etenkin siitä, että miten kropan saisi boostattua pois säästötilasta?