Tässä jokunen viikko sitten esittelin rehvakkaana instagramin puolella joulukatajaani, joka sitkeästi oli yhä hengissä heikoista ennakko-odotuksista huolimatta. Kyllä minusta vielä viherpeukalo tulee, kun näin vaativankin vihreän saan pysymään hengissä. Mitäpä luulette kannattiko tämän kaltainen mehustelu? Kataja kuivui pystyyn kaksi päivää tämän kuvan ottamisen jälkeen.

Hieman myöhemmin erehdyin päästämään suustani legendaariset sanat: "Mulla ei muuten oo ollu migreeniä pitkään aikaan." Jep, muutamaa päivää myöhemmin sain kokea karman potkivan päähäni oikein kunnolla, kolmen tuskaisen päivän ajan.

Olen talven mittaan myhistellyt tyytyväisenä kun ymmärsin ottaa, viime talvesta viisastuneena, influenssarokotteen ja olen pitkään säästynyt flunssilta. Tässä kohtaa hälytyskellot kuitenkin soivat päässäni ja ymmärsin olla sanomatta ääneen mitään, mikä mahdollisesti manaisi flunssan päälleni. Hissukseen kuitenkin mietin mielessäni, että viime flunssasta on tosi kauan aikaa, blogin sanahaulla vilkaistuna flunssa on mainittu viimeksi kesällä 2013! Hurjaa!

No mutta, näköjään manaamiseen sitten riittää pelkkä ajatuksenkin tasolla tapahtuva manaaminen. Että niin, nyt täällä sitten tehdään kuolemaa, ja ensi maanantaina alkaa ne yo-kirjoitukset. Ei muuta kuin kaikki paranemiskeinot käyttöön nyt ja sormet ja varpaat ristiin ettei tarvitse kirjoittamaan mennä tässä olossa :/
Kannattiko manata...