Täällä on pitänyt melkoista hoppua reissusta kotiutumisen jälkeen. Kouluhommat olivat tietenkin kasaantuneet melkoiseksi rästipinoksi matkan aikana ja kiinnikurottavaa on melkoisesti. Univelka on painanut myös melkolailla reissun jälkeen. Eilen oli kuitenkin ilon päivä kun perheen pikkuisin sai vihdoin nimen, ja kauniin nimen saikin. Saan olla tuon maailman suloisimman ja rakkaimman pienen tytön haltijakummi <3 Tämä täti on niin rakastunut ja lumoutunut tuosta pienestä, sen ekoista hymyistä ja tarrautumisesta sormeen <3

Viikko onkin mennyt aikalailla kouluhommissa ja nimiäisvalmisteluissa ja yllätys yllätys sairastaessa! Ennen reissuahan mulla oli jo muutaman päivän poskiontelokipuilua poskiontelotulehduksineen joka yllättäen tokeni antibiootilla, jonka jouduin kuitenkin jättämään kesken reissussa. No, reissun jälkeenhän päälle pukkasi karmean kurkkukivun ja lievän kuumeen. Joka kuitenkin talttui levolla ja muilla poppaskonsteilla että pääsin osallistumaan nimijuhlaan lauantaina. Eilen illalla alkoikin sitten aivan törkeä keuhkokipu ja liman nouseminen ja ääni on kunnon viskibasso. Olen jo ihan pyörällä päästäni mistä tämä kaikki oikeen johtuu; flunssasta vai vierailuistani kissataloudessa viikon aikana. En todellakaan enää tiedä onko tämä flunssaa, eläinallergiaa vai mykoplasman tekosia jälleen kerran, kun en varsinaista flunssaa ole kuitenkaan sairastanut, vain näitä jälkitauteja. No, saapa nähdä mihin suuntaan vointi tästä kääntyy, tällä hetkellä olo tuntuu tismalleen samalta kuin keuhkokuumeessa. Keuhkoissa on kyllä sellainen kipu ja hengittäminen vaikeaa, jotta pitää ihan tosissaan miettiä päivystykseen lähtemistä, tämä astmaatikon sairastaminen on kuulkaa syvältä!! Työpäivä kuitenkin nyt pulkassa joten nyt ei muuta kuin iso kuppi teetä ja pötkölleen. Malttakaahan odotella vielä hetkonen matkakertomusta! 

Leppoisaa ja vähemmän tuskaista sunnuntaita kuin täällä!
Oletteko muuten onnistuneet välttymään flunssalta vai onko teillä sairasteltu? Entä otitteko influenssarokotusta tänä vuonna?