Muistatteko kun kesällä kirjoittelin keinoista oman pään sisäisen kaaoksen selättämiseksi. Kesällähän hankin dosetin helpottamaan lääkkeistä ja niiden ottamisesta ja muistamattomuudesta johtuvaa turhaa stressiäni. Miten hyvä mieli siitä tuleekaan kun keksii jonkun tavan helpottaa omaa elämäänsä. Miksi ärsyyntyä ja miettiä jotain juttua monta kertaa päivässä, jos tilanteeseen on olemassa helpotus ja usein vielä aika helppokin! :) Harmi etten tullut tällä kertaa ottaneeksi kuvaa lähtötilanteesta.


Tällä kertaa helpotus nimittäin löytyi vaatekaapin siivoamisesta ja järjestelystä. Joka vuosihan pitäisi tehdä ihan kunnollinen siivous ja tarpeettomien raakkaus kirpparille, ja aloitinkin homman kesällä. Pinot jäivät vähän sikin sokin ja homma jäi kesken yksinkertaisesti ajanpuutteen vuoksi. Pitkin syksyä tuli käytettyä arkena usein samoja vaatteita, koska jo vaatekaapin avaaminen alkoi stressata ja kesken jäänyt projekti kummitteli mielessä. Sekavasta ja täyteen ahdetusta kaapista ei löytänyt mitään ja oikean vaatekappaleen saaminen ulos kaapista vaati melkoisesti hermoja pinojen kaatuessa ja pullahtaessa ulos kaapista. Kirosana jos toinenkin lensi vaatteita myllätessä. Jotain oli tehtävä!


Edelleenkään aikaa ei ole kaiken läpi käymiselle, mutta edes jotain sain kirpparikassiin ja vaatteet järkevämpään, talviseen järjestykseen. Kesäkamat ylähyllyille ja neuleet ja muut lämpimät vehkeet helpommin saataville, oikealle korkeudelle. Kaltaiseni persjalkaiset varmasti tuntevat tuskani hyllykaapin käytöstä; ne ylimmät hyllyt vaan ovat ihan hyödyttömiä. (Se tunne kun olet juuri viikannut siistin pinon ja kurotut nostamaan sitä ylähyllylle, jolloin pino keikahtaa naamallesi ja kaikki leviää lattialle...) 

Nyt kaaos on selätetty, eikä projektin keskeneräisyys enää ahdista, vaikkakin karsimista kaapissa pitäisikin vielä tehdä. Sen aika koittanee kuitenkin vasta keväämmällä. Nyt sentään vaatteita voi käyttää, etsimänsä löytää ja pystyy ottamaan hyllystä ilman koko pinon levähtämistä lattialle. Vähemmän hermoilua, mukavampi arki :)

Pienet on kuulkaa ihmisen arkiset ilot <3