Innostuimpas kuitenkin tänä vuonna askartelemaan itse joulukortit! Kokoonnuimme äitin luokse korttipajalle jokainen mukanamme jotain korttitarpeita. Mulla oli visio washiteippikorteista, joskin lopulta päädyin kokeilemaan erilaisia variaatioita. Jokaisesta kortista tuli lopulta erilainen yksilö.




Olipa mukavaa puuhaa taas pitkästä aikaa tuo askartelu, ja porukalla askartelu vieläkin mukavampaa! Tunti jos toinenkin siinä hurahti ja tuloksena reilu pari kymmentä erilaista korttia. En muista mistä blogista kortti-idean alunperin nappasin, mutta kiitosta vaan kuitenkin. Nämä oli tosi helppoja tehdä ja lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää. Hauskaa oli myös suorittaa tarkka valinta oikeanlaisen kortin ja saajan yhdistämiseksi, jokainen kortti kun oli erinäköinen ja piti tietenkin mätsätä kortin ulkonäkö saajalleen sopivaksi.

Seuraavaksi onkin vuorossa sitten lahjojen paketointipaja, jonka parissa pääsen puuhailemaan kunhan viimeiset nettikaupoista tilatut lahjat saapuvat perille. Lahjahommat alkaakin olla ihan hyvällä mallilla, muutamaa pientä lisäystä lukuunottamatta. Ihanaa ettei tarvitse enää viimeisinä päivinä ennen joulua rynniä ruuhkaiseen keskustaan. Ihan oikeastihan mun pitäisi välittömästi pistää pystyyn esseenkirjoituspaja, ettei tarvitsisi miettiä kouluhommia joululoman aikana. Luvassa on nimittäin ihan oikea, pitkä loma <3

Milläs mallilla siellä lahja-asiat on?

Ja hei, klo 21 asti on vielä aikaa osallistua arvontaankin!


*Osa teipeistä saatu yhteistyön kautta Harjun Paperista*